tiistai 31. toukokuuta 2016

Tomaatin varastolannoitus ja tukeminen

Valtava määrä hyöty- ja koristetaimia on siirtynyt esikasvatuksesta (ja taimikaupoilta) ruukkuihin, lavoihin ja parvekelaatikoihin. Viimeisten joukossa olen istuttanut tomaatin ja kurkun taimia. Sain Kanelia ja kardemummaa-blogin Marialta 3 tanakkaa tomaatin taimea, jotka istutin Elhon iloisen keltaisiin Green basics Grow poteihin. Ruukku on kierrätysmuovia ja sävy on mitä täydellisin! 


Yksi taimi per ruukku on sopiva määrä. Laitan tomaatille joka vuosi uuden ravinteikkaan mullan. Käden ulottuvilla on luomu yleislannoite, narua ja sakset. Iso kourallinen lannoitetta omana kasanaan toimii varastolannoituksena, mistä se liukenee kesän aikana pikku hiljaa.


Laitan pohjalle viisi senttiä ruukkusoraa, viisi senttiä multaa, ja tämän jälkeen lisään varastolannoituksen. Sopiva paikka on jossain ruukun reunan ja taimen juuripaakun välimaastossa. Ei kuitenkaan kiinni juurissa. 


Kierrän narun löyhästi taimipaakun tai juurenniskan ympärille. Kieputtelen narun taimen ympäri hellästi lehtiä varoen ja kiinnitän narun kattorakenteen tankoon.


Minulla ei ole kasvihuonetta. Sen sijaan tomaatit ja kurkut kasvat Grow Campin suojissa. Korkealaatuisesta muovista tehty kasvihuonelava on uudenveroisessa kunnossa toisen kauden alkaessa. Olen saanut siitä paljon kyselyjä. Irrotin talveksi kaikki muovit ja vaijerit. Kasasin ja pesin sen keväällä. En näe siinä mitään kulumaa. Runko kesti hyvin ulkona talven. Se oli hieman huterampi ilman vaijereita, mutta pysyy silti  kasassa. Muovien laitto toisella kerralla sujui jo rutiinilla ja siihen meni puolisen tuntia. Minulla on keittiöpuutarhassa perusosa ja yksi lisäosa.


Tässä vielä kuva vielä narusta, jonka kiersin tomaatin rungon ympärille. Se pysyy hyvin paikallaan, kun lähtö on mullan alla. 


Istutin lavan eteen vielä pari ruukullista laventelia ja petunioita. Tykkään näistä leveistä ja matalista kasvatusastioista.  Petuniat istutin Elhon Green basics bowliin ja tähkälaventelit Loft urban bowliin. 


Keittiöpuutarha tuottaa sadon lisäksi niin suunnatonta iloa, etten voi sanoiksi pukea!

*Postaus on tehty yhteistyössä Elhon kanssa*

SHARE:

18 kommenttia

  1. Voi ei, mä hoksasin vasta ruukutuksen jälkeen että mun keltaiset ruukut olis ollu vapaana tomaateille tai chileille ja nyt ne näyttää sulla niin makeilta. Täytyy siis laittaa jotain muuta yhtä kivaa niihin ettei nyt tyhjiks jää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla oli viime vuonna tällainen chilille ja jotenkin ne näyttää just hyötykasveilla tosi kivoilta!

      Poista
  2. Kätevät, matalat ruukut ja mitkä värit! Kasvarille olisi käyttöä myös kotipihassa, joten tuollainen olisi kyllä kätevän pieni versio siitä. Hyvä vinkki laittaa naru juuripaakun ympäri. Koulussa opetettiin sitomaan tomaatin naru myötäpäivään, jolloin kasvi kuin itsestään kiertyy narun ympäri auringon mukana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi myötäpäivä oli minullekin uusi juttu. Kaikke sitä oppii, kiitosta vaan vinkistä!

      Poista
  3. Minustakin naru on kätevin tapa tukea tomaatit. Laitan narun taimen alle tai viereen, tällä kertaa käytössä on oranssia paalinarua, vähän väriä kasvihuoneeseen :D
    Ja ekat tomaatit on jo kukassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värit on kivoja kasvarissakin tai keittiöpuutarassa. Hyötykasvit on niin kovin vihreitä usein. Ja sullahan tulee kohta satoa jo :D

      Poista
  4. Nuo laventelit on minun lempikukkia, ihana vanhanaikainen tuoksu ja keräävät perhosia.:)

    VastaaPoista
  5. Kiitos vinkeistä! Miten tomaattia voisi kastella tasaisesti ilman Kastelu järjestelmää?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä se kastelujärjestelmä olen minä. Mulla on osa tomskuista altakastelevissa ruukuissa ja näihin tavallisiin mulla on Elhon kasteluapupallo, joka tiputtaa vettä pikkuhiljaa. Kannattaa opetella se milloin tomaatti tarvitsee vettä. Pinta saa kuivahtaa kunnolla, mutta se ei saa alkaa lohkeilla. Itse kastelen joka toinen päivä.

      Poista
  6. Kätevä tapa tukea tomaatit. Olen suunnitellut tomaattihuoneen rakentamista, mutta aika ei tahdo riittää suunnitelman touttamiseen. Siksi tuollainen valmisversio olisi toimivampi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sellainen ois ihana. Tai kasvari. Lakkasin odottamasta sitä päivää, kun kasvarille suunniteltu paikka ei ole enää jalkapallokenttä. Tästä Growcampista on hyötyä silloinkin, kun on kasvihuone. Siinä kohtaa läväytän tämän täyteen basilikaa :D

      Poista
  7. Tomaatin tukinaruvinkki onkin erinomainen. Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kestä. Näitä vastaavia on meidän kirja pullollaan :D

      Poista
  8. Hyvä vinkki tosiaan - kiitos! Olipa kiva, että löysin blogisi viime sunnuntaisen bloggaajatapahtuman seurauksena. Lisään sen listalleni. Aurinkoista loppuviikkoa sinulle! Terv. Ilona Pihan alkemiaa-blogista

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig