torstai 9. kesäkuuta 2016

Kivikon elämää

Kivikkomme on kauneimmillaan mäkitervakoiden kukinnan aikaan. Olen niitä pikkuhiljaa siirtänyt tonttimme tienpientareelta. Onnekseni mukana tuli pari harvinaisempaa valkoista mäkitervakkoa. Kivikossa on sulassa sovussa luonnonkasveja ja puutarhakasveja. Pidän sen luonnollisesta ulkonäöstä ja erityisesti siitä miten paljon siellä on elämää.


Ymmärrän, että se herättää joskus kysymyksiä, koska kivikko sijaitsee sisäänkäyntimme vieressä. Se on kuitenkin pihamme ainoa luontainen paikka harrastaa tämän tyyppisiä luonnonkasveja joita haluan kokeilla. Siivoan alueen joka kevät lehdistä ja rajoitan luonnonkasvien leviämistä, joten kyllä tämä onneksi vielä siistin puolelle jää. 


Tämä on koti sisiliskoille, niveljalkaisille ja muille ötököille. Kerran siellä asui talvella lumikko. Siilin toivoisin saavani sinne vakituiseksi asukkaaksi. Olen laittanut sinne pyös muutaman pöllin lahoamaan, koska se tarjoaa kodin ja suojan monelle hyvin pienelle ja tärkeälle ötökälle. 


Kivikko on useamman metrin pituinen ja siellä kiemurtelee sorapolku. Se rajautuu monilajisiin pensasalueisiin. Aloitin viime vuonna viiruhelpin kasvatuksen, jotta se pehmentäisi hieman sisäänkäynnin ulkonäköä. Onneksi heinä leviää nopeasti. Kivikosta en ajatellut luopua ikinä.


Tämä on minun pieni suuri teko luonnon monimuotoisuuden puolesta. 

SHARE:

29 kommenttia

  1. Ihana kivikko <3 Ja kiva kun on luonnonkukkia seassa. Mutta miten ihmeessä saat Viiruhelpin pysymään aisoissa? Mulla on ollut sitä, mutta levisi ihan vääriin paikkoihin. Kokeilin jopa pohjattomaan ämpäriin rajata, mutta silti levisi, joten hävitin. Kovasti sitä haluaisin kuitenkin pihaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on helpille tehty lohkarekivistä tehdyt "kivialtaa". Se saa levitä siinä koko alueelle. Helpi on on kasvi, joka tosiaan leviää kuin kulovalkea, jos sitä ei rajaa. Musta se on ihana ja juuri oikea sitkeä peittäjä paikkoihin, jossa sillä on tilaa temmeltää. Lisäksi paikka on superpaahteinen ja kuiva, joten se leviää siksi hitaasti. Kivikko on mulle myös paikka kokeilla mitkä kaikki kasvit pärjäävät noin paahteisella paikalla.

      Poista
  2. Hauska luonnonmukainen alue. Mielestäni luonnon kukat ovat todella kauniita, joita voisi siirtää enemmänkin puutarhan puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa leviää niin järkyttävän paljon, etten aina uskalla. Kivikon kuivassa maassa ne eivät leviä niin hallitsemattomasti kuin ravinteikkaassa paikassa. Ja kivikostakin joutuu kitkemään. Suht vähän onneksi.

      Poista
  3. Hieno alue. Olen monesti aikonut hankkia viiruhelpiä, mutta vielä on jäänyt aikomukseksi.

    VastaaPoista
  4. Aivan ihana ja niin luonnollinen. Minä en malttaisi varmaan mennä teille sisään ollenkaan jos sisäänkäynnin lähistöllä on tuollainen ihanuus. Tuonne saisi niin hyvin arkoja alppikasvejakin jos innostuu sellaisista pienistä jalokivistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä vinkki. On tuolla kaikenlaista mikä ei kuvissa näy. Etelänmunkki, kivikkomäenminttu ja kesälevisiat ovat mun suosikkeja.

      Poista
  5. Pidä ihmeessä kiinni kivikostasi vaikka muut eivät sitä aina jaksaisikaan ymmärtää :) Suomen luonto on kauniita kasveja täynnänsä. Itse annan niiden tulla puutarhaan valitsemilleen paikoille, ja jos hyvältä näyttää, saavat ne paikkansa pitää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä filosofia. Mullakin on tuonne kivikkoon tullut joitain luonnonkukkia ja metsälauha, jotka pidän. Lähistöllä kasvaa etelänruusuruoho, sen haluaisin kivikkoonkin.

      Poista
  6. Kaunis kivikko. Tykkään itsekin kivikkokasveista ja kivikkoalueista puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin mäkin! Mulla on tuossa kivikasassa useita eri mehikasveja ja maksaruohoja, jotka on tosi kivoja. Myös neilikat, kääpiöpeurankello ja hopeahärkki on ihan parhaita!

      Poista
  7. Ihana alue! Jokaisessa puutarhassa soisi olevan vastaanvanlainen alue luonnon monimuotoisuuden puolesta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on toinenkin. Se sijaitsee meidän vierasmökin takana ja sen nimi on rytöpesä :D

      Poista
  8. Niin kauniin hempeää kukintaa kivikkotarhassasi!

    VastaaPoista
  9. Hei!
    Ja kiitokset tosi kivasta, käytännönläheisestä ja idearikkaasta blogista. Olen seurannut tätä jo kauan, mutten ole aiemmin kommentoinut. Olen iloinen kaikista ohjeista ja vinkeistä, joista aloittelijakin saa ideaa. Voisitko joskus kertoa esim. tällaisen kivikkoalueen perustamisesta, kuinka se tehdään? Kuinka kivet täytyisi laittaa ja millaista maata väliin jne.? T Maarit Joensuusta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tällaiset harvinaiset viestit ilahduttavat ja sykähdyttävät aina erityisen paljon. Pidän tuon mielessä ja teen siitä postauksen, kun kukinta vaihtuu, niin saa erilaiset kuvat :)

      Poista
  10. Kivikkoalueet ovat melkeinpä mielenkiintoisimpia katseenvangitsijoita. Hyvältä näyttää sinunkin ryhmäsi.

    VastaaPoista
  11. Tuo tervakko on aivan ihana, ja valkoisesta mäkitervakosta olen suorastaan vihreä kateudesta!
    Mä tykkään aina vuosi vuodelta enemmän ja enemmän luonnonkasvien ja puutarhakasvien yhdistelystä. Meilläkin kasvaa kaikenlaista sekaisin. Se tuo juurikin sitä monimuotoisuutta ja rikkautta. Ja ötököiden lisäksi ihminenkin viihtyy paremmin, ainakin mä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoista on tasan kaksi tainta, eikä se jostain syystä ole siementänyt niinkuin nuo vaaleanpunaisen eri sävyt. Jos valkoinen alkaa lisääntyä niin tuon sullekin :)

      Poista
  12. Kaunista! Luonnonkasvit on arvossaan täälläkin, kaiken maailman ojakellukoita myöten. Viiruhelpiä istutin kanojen häkkiinkin joskus, ajatuksena etteivät ne sitä saa syödyksi hengiltä, mutta saattoivatpa saada. Tai no, kai siellä joku juuri elää, kun syksyllä sieltä nousee alkuja, kun kanat on viety talvihoitoon, kesän aikana sitä ei näy. Saa nähdä kauanko se jaksaa yrittää.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiruhelpi on kyllä ihmeen sinnikäs, jos juuristo säilyy koskemattomana :D

      Poista
  13. Niin mun juttu tämä! Millä saat kasvien välit pysymään puhtaina rikkaruohoista? Kitkemällä? Mulla on tämä asia mökkipihassa pohdinnassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kitkemällä. Ei ole muuta konstia. Mulla ei hermo kestäisi sellaista ravinteikkaan maan luonnonkasvi-perennapenkkiä. Paahteisella hiekkamaalla nuo kasvit on enemmän samalla viivalla. Luonnonkasveille on laihempaa maata ja seassa on ravinteikkaampia painanteisiin tehtyjä perennapenkkejä. Säilyy kauhun tasapaino. Myös kevätsiivous on tosi tärkeä. Kun lehdet poistaa, ei hiekkamaasta tule liian ravinteikas. Tsemppiä!

      Poista
    2. Ootko ajatellut niittyä? Siinä menisi luonnonkasvit ja perennat sekaisin ilman että tarvitsee rikoista välittää. Hoidoksi riittää niittäminen ja leikkuujätteen haravointi. Sellasen mä tekisin mökille.

      Poista
    3. Minulla oli niitty ja nyt olen tehnyt muunlaisen luonnonkukka-alueen mökille. Syy: niitty oli kaunis alkukesästä, mutta loppukesästä näytti tosi rumalta. Kyllästyin. Olen laittanut minäkin tuolle alueelle joitakin multaan istutettuja ostokasveja. Alueen kehittely kesken. Keksin viime talvena, että muutan sitä. Kiitos, Kati, vastauksesta!

      Poista
  14. Minusta kivikot on kauniita. Kumma jos joku ajattelee, että sellainen on ruma sisäänkäynnin luona. Mulla ei valitettavasti sellaista ole.
    Osallistu kastehelmi kakku vadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig