torstai 30. kesäkuuta 2016

Niitty kipsivalussa

Kuten jo aiemmassa postauksessa kerroin, meillä on äitini kanssa tapana kokeilla jotain uutta käsityötä tai tekniikkaa, kun kyläilen vanhempieni luona. Katin & Eevaliisan pajassa on valmistunut betonitöitä, tilkkutäkkejä, mekkoja, Monster High nukkejen kalusteita ja mitä mielikuvituksellisimpia juttuja. Viime kerralla teimme kynttilöitä, koska äitini oli pakko saada kokeilla sitä.

Olen pitkään haaveillut kipsiin valetusta niitystä. Näin sellaisen ensimmäisen kerran Garden Illustrated-lehdessä, mutta vei tovin selvittää miten näitä tehdään. Siksi tein teille yksityiskohtaiset ohjeet hommaa varten.


Aloitimme luonnonkasvien keräämiselllä. Monen kokeilun jälkeen voi todeta, että heinät näyttävät sirolta. Parhaita kasveja ovat sellaiset joissa on kiehkuroita (hiirenvirna, niittynätkelmä) ja sellaiset jotka ovat hentoja ja haarautuvia (matara). Kasvit joista irtoaa osia olivat haastavia. Hankalin oli päivänkakkara.


Valun muotti syntyy muovailuvahasta. Kaulitse se aivan sileäksi. Sopiva paksuus muotille oli noin puoli senttiä. Jos sinulla on rotevia kasveja, niin pohjasta kannattaa tehdä paksumpi. Valkoinen muovailuvaha olisi paras (ei taatusti irtoa väriä), mutta kyllä nämäkin menivät.


Lätty sovitetaan sopivaan astiaan tai muotiin ja reunat leikataan siististi voiveitsellä. Sitten vain mallaamaan kasveja. Olkaa rohkeita ja laittakaa kasveja myös lomittain. Lopputulos on luonnollinen ja hauska.


Kasvit pitää painaa muottiin huolellisesti. Me teimme pahvista läpyskät joilla painoimme kasveja. Läpyskän avulla pohja pysyi sileänä ja siihen ei tullut kuoppia.


Kasvien poistaminen muotista on tarkkaa puuhaa. Suosittelen lämpimästä pinsettien käyttöä, jotta herkkään pohjaan ei tule ei toivottuja kuoppia. Valmis muotti näyttää tältä.


Kipsimassa tehdään vasta kun kaikki on aivan valmista. Valmis massa pysyy työstettävässä kunnossa noin 18 minuttia ennen kuin se alkaa kovettua. Me teimme valuista noin sentin paksuisia. Kun valu on kupissa, sitä kannattaa kopsuttaa pöytään hieman niin, että ilmakuplat nousevat pintaan ja puhkeavat.


Valu kovettuu parissa tunnissa, mutta täydellinen kuivuminen ottaa pari päivää. Kipsin sävy itsessään on ihana. Jos kasveja haluaa korostaa, suosittelen kipsivalun maalaamista. Jo hento sävy saa kasvit pomppaamaan paremmin esille. Itse sekoittelin harmaan sävyjä. Kaksi vastaväriä ja valkoinen sopivassa suhteessa synnyttää luonnolllisen harmaan sävyn.


Tältä se sitten näytti. Olen todella tyytyväinen ja homma oli superhauskaa. Hieman tarkkuuta ja ajatusta vaativaa, mutta kuitenkin helppoa. 


Näitä on tehtävä lisää!


SHARE:

28 kommenttia

  1. Ihan huikean kauniita! Tosi kiva juttu taltioida kesä, taidan kokeilla kuopuksen kanssa, terkuin Suska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin ovat! Meilläkin oli tytär mukana hommassa. Tykkäsi tosi paljon ja kykeni kyllä kaikkiin vaiheisiin ihan itse.

      Poista
  2. Voi kuinka kauniita, tätä kokeilen ehdottomasti. Muovailuvahasta voi tehdä kaikenlaisia malleja, tästä irtosi ihan valtavasti ideoita. Kiitos 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä lähti myös ajatus juoksemaan. Muovailuvasta tosiaan saisi tehtyä vaikka mitä malleja.

      Poista
  3. Ihania kasvitauluja. Olen nähnyt jossakin betoniin valettuja kasveja ja suunnitellut idean toteutusta, muotti vain on ollut ongelma. Muovailuvaha on hieno keksintö:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään betonista, mutta jotenkin näissä herkissä tuo kipsi on on ihana. Hyvä pari luonnonkasvien kanssa.

      Poista
  4. Ihan mielettömän kauniita ja herkkiä! <3
    Tätä mä haluun kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä arvasin, että muutkin innostuu. Mun pitää pitää kurssi :D

      Poista
  5. Voih miten ihkuja juttuja siellä taas puuhaillaan =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eikö? Meidän niin pitää treffata seppelekurssin ja tämän merkeissä :D

      Poista
  6. Voi miten hieno ja kiva idea!
    Kivaa perjantai päivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin sinne. Mieletön auringonpaiste ja viikonloppu alkamassa :D

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin mahtavaa, että muutkin tykkää. Mä oon ihan pähkinöinä näistä. Teen näitä taatusti jatkossakin.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Ei kestä. Sä olet niin taitava käsistäsi, että sullehan tämä onkin hyvä :D

      Poista
  9. Hienoja, ehdottomasti! Kiitos tarkasta ohjeesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että siitä saa selvän. Joskus sitä sokeutuu ja unohtaa jonkun pienen mutta tärkeän seikan.

      Poista
  10. Todella kauniit taulut! Kiitos hyvistä ohjeista.

    VastaaPoista
  11. Kiitos ohjeista. Tätä kyllä kokeilen!

    VastaaPoista
  12. Aivan upeita!
    Olen menossa taidepajaan tekemään tämäntyyppisen, ja tämä oli hyvä inspiraation lähde! 😍

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig