keskiviikko 17. elokuuta 2016

Tomaattisadon salaisuudet

Maaliskuussa aloitettu tomaattiurakka huipentuu elokuussa satokauteen ja se palkitsee kotipuuthurin muhkealla tomaattisadolla. Eikä tarjolla ole mitä tahansa. Kaiken kirjavat ja kokoiset lajikkeet ovat jotain ihan muuta mitä kaupan hedelmä- ja vihannesosastolla on tarjota.


Tomaatin kasvatus on varsin helppoa, kun kasvarin suojiin on päästy. Muutama mutka on selätettävä sitä ennen. Sato alkaa valmistua jo sirkkalehtivaiheessa. Riittävä valo pikkutaimille on ratkaisevassa asemassa, kun isoa satoa havitellaan. Nuoret ja hontelot taimet tarvitsevat koulimisen omiin purkkeihinsa ja tukikepin, joka pitää taimen pystyssä kasvariin saakka.


Suosittelen lämpimästi varastolannoituksen ja tukemisen opettelua. Sato on selkeästi suurempi ja lannoitteen annostelu helpompaa, kun sen hoitaa istutusvaiheessa. Lue omat vinkkini tästä linkistä. Varastolannoituksen saanut tomaatti tarvitsee vain kastelua läpi kesän. Loppukesästä on aika riipiä lehtiä ja latvoa tomaatti. Silloin tomaatille annetaan rauha keskittyä sadon kypsyttämiseen. Turhat lehdet vievät vain energiaa tomaatilta siinä vaiheessa.


Jos joku harmittelee kasvarin puuttumista niin se on turhaa. Ei minullakaan oikeaa kasvaria ole. Tomaatit kasvavat GrowCampin lavassa, jossa on muovista tehty katos. Se takaa kasvarin kaltaisen pienilmaston kasveille. Osa tomaateistani kasvaa parvekkeella. Sinne olen valinnut avomaalle sopivan Red Alert-lajikkeen. Sato kypsyy himpun kasvarisatoa myöhemmin, mutta sitä tulee joka vuosi ja paljon!


Nyt keskityn urakoimaan näitä suuta kohti. Mukavaa loppuviikkoa!

SHARE:

13 kommenttia

  1. Voiko varastolannoituksen tehdä altakasteluruukkuihin? Mä olen aina lisännyt lannoitteita kasteluveteen, mutta muutakin voisi kokeilla... varsinkin kun omat kypsyy taas niiiin hitaasti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tein varastolannoituksen tavallisiin ja altakasteluruukkuihin. Jälkimmäisiin tänä vuonna ekaa kertaa ja ei tunnu olevan ongelma. En antanut muuta lannoitetta, kun halusin katsoa toimiiko. Hyvin toimii.

      Poista
    2. Kiva kuulla, pitääpä ens kesänä kokeilla!

      Poista
  2. Aikas mukava urakka edessä! Olen samaa mieltä kanssasi, tomaatti ei tarvitse kasvihuonetta kasvaakseen. Olen nyt pari vuotta testannut terassillamme tomaatin kasvattamista altakasteluruukuissa ja hyvin näyttää onnistuvan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä pelätään ihan turhaan. Tärkeintä avomaakasvatuksessa on lajikkeen valinta, aurinkoinen paikka, alkukesän harsosuojaaminen ja riittävän vankat taimet :)

      Poista
  3. Minulla kasvaa kasvusäkissä puutarhassa, paikassa joka on kaikkein suojaisin ja lämpimin. Taimenet olen ostanut aina torilta, ja suosin kirsikkatomaattia, koska olen havainnut sen helpommaksi (ainakin meillä) Hyvin on satoa tullut:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä tuosta, että kirsikkatomaatti on helpoin. Kieli pitkällä odotan pihvitomaatti 'Super Marmandea', joka näyttää onnistuneen hyvin tänä vuonna.

      Poista
  4. Kiitos hyvistä vinkeistä! Ehkä ensi kesänä muuta kuin palavarakkautta minunkin kasvarissani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Laita nyt ainakin pari tainta :D

      Poista
  5. Tomaatit on parhaita kun ne saa hakea kasvihuoneesta.
    Ostimme keväällä yhden amppelitomaatin, vaihdoimme sen isoon ruukkuun ja satoa tulee. Kurillamme laskimme kaikki saadut tomaatit nyt ollaan luvussa 407.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on joku hyvin satoisa lajike. On ihan mahtavaa, kun satoa tulee niin paljon, että riittää keittiöön ja ohimennen napsittavaksi.

      Poista
  6. Ouuuuu, siis kaikki lehdet pois? Ja missä vaiheessa se pitää tehdä?
    Kasvatin ensimmäistä kertaa tomaatteja tänä kesänä ja olen oikein tyytyväinen satoon mutta sellaista opetteluahan tämä on ollut. Ensi kesänä menee jo paljon sujuvammin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Latvon ja alan riipimään lehtiä jo heinäkuun puolella. Varkaita napsitaan koko kasvun ajan. Lehtien riipiminen aloitetaan tomaatin tyvestä ja siitä siirrytään ylöspäin. Mä teen tätä osissa. Nyt tomaatit ovat jo aikalailla kaljuja :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig