torstai 3. toukokuuta 2018

Pieniä tärkeitä sanoja

Useampi vuosi yrittäjänä on opettanut myös yllättäviä asioita kuten uusien ihmisten kohtaamista. Uskon vahvasti positiiviseen palautteeseen ja myönteisen ilmapiirin luomiseen. Ne lähtevät kasvamaan kuin lumipallo, luoden matkallaan monikertaisen määrän hyvää. Kerron mielelläni kivoja asioita joista tulee hyvä mieli. Koska niistä tulee hyvä mieli aina itsellekin. Uskon, että hyvä kiertää. Kun olen avoin ja ystävällinen, on universumi sitä myös minua kohtaan. Siinä minun bisnes strategiani pähkinänkuoressa. Kuulostakoon kuinka huuhaalta hyvänsä. 


Pienet kohtaamiset ja ajatusten vaihto myös uusien tuttavuuksien kanssa on opettavaista ja ihanaa. Koin tällaisen hetken messukeikalla. Kiva keskustelun päätteeksi, toinen yksinyrittävä naisyrittäjä ilahdutti minua kukkakimpulla. Ja voi veljet millaisella kimpulla! Onko tässä ehkä maailman kaunein kimppu? Häkellyin ja hämmästyin tilanteessa. Samalla sain muistutuksen siitä miten tärkeää on olla kiva muita kohtaan. Toivon, että muutkin muistaisivat sen, että toisten onnistumiset ja työt eivät koskaan ole itseltä pois. Jos mieli on avoin, se poikii taatusti töitä itsellekin. Eikä sekään ole muilta pois. 


Kimppu on valmistettu Kukka ja sisustus Neilikassa Lahdessa. En voi kuin hämmästellä tätä estetiikan tajua, värisilmää ja taitavaa sidontaa. Voi kun joskus osaisin jotain tällaista itsekin. Ja ehkä voisinkin oppia, sillä Tiina pitää myös kursseja. Pk-seudulta Lahteen hurauttaa reilussa tunnissa. Tiinalta voi varata pienryhmälleen oman kurssin tai osallistua avoimeen tilaisuuteen. Kurssit bongaa parhaiten heidän face-sivuiltaan



Joten...
Ollaan ystäviä jookos
ollaan ananas ja kookos.

Ihanaa viikonloppua!

SHARE:

21 kommenttia

  1. Kyllä! 💕
    Hyvä kasvattaa hyvää! Ja toisen ilo ja onni ei ole itseltä pois. Päinvastoin!
    Tähän on pakko lainata Elina Salmisen runoa: "Vertailjat löytävät paikkansa jonosta toisiaan tukevat rivistä". Ja toisiaan tukevalla rivillä on mahtava voima.
    Aivan ihana toi kimppu! Siitä ja tästä postauksesta tuli hyvä mieli tänne ruudun toisellekin puolelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun runo on kyllä paljon asiallisempi kuin mun :D :D :D Ihanaa viikonloppua Riina <3

      Poista
  2. Oi miten ihana kimppu, tykkään!! Ja aivan ihana kuva susta <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kimppu on ilahduttanut kohta viikon. Kaunein ikinä <3

      Poista
  3. Sen minkä maailmalle lähettää tulee aina takaisin, usein jopa moninkertaisena...sen opetin lapsillekin aikoinaan! Kimppu on todella kaunis ja tuollaiset yllätykset ilahduttavat ja kantavat pitkälle elämäntiellä! Kaunis kuva sinusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon myös että hyvä kiertää. Uskon myös ilmaisiin lounaisiin, ystävän palveluksiin ja jeesiin silloinkin, kun sitä ei pyydetä. Tämä muistaminen tuntui poikkeuksellisen hyvältä!

      Poista
  4. Ihana kirjoitus ja niin kaunis kimppu! Positiivisuutta ja hyvien asioiden jakamista yritän toteuttaa myös itse elämässäni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi puutarhamaailmassa niin monella tuntuu olevan tämä sama filosofia. Puutarhabloggaajana on ollut helppo hengittää. Ilmapiiri on tosi positiivinen.

      Poista
  5. Mulla on työpaikan seinällä ohje olla kiltti! ”Be kind to most unkindly people, they need it most!”

    VastaaPoista
  6. Tuo on elämässä ihan tärkeimiä asioita oppia, olemaan ystävällinen ja huomaavainen muita kohtaan, se antaa itselle enemmän kuin arvaakaan. Todella kaunis kukkakimppu juuri sinun näköisesi. ~Katja

    VastaaPoista
  7. Kauniita ajatuksia, kauniita kuvia ja kukkia <3

    VastaaPoista
  8. Allekirjoitan tämän ihan täysin <3 Ja heti ensi tapaamisesta tuli semmoinen fiilis, että todella olet kiva ja ihana muita kohtaan! Upea kimppu :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  9. Decent post. I was checking continually this blog and I am awed! To a great degree accommodating data exceptionally the last part I nurture such information a considerable measure. I was looking for this specific data for quite a while. Much thanks to you and good fortunes. SSC Result 2018

    VastaaPoista
  10. Ihana kimppu! <3 Ja ihania sanoja :) Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  11. Oi ihana kimppu ja totta joka sananen<3 sä kyllä aina tuot niin iloisen tuulahduksen tullessas<3

    VastaaPoista
  12. Hyän kierre on voimallinen! 💚

    VastaaPoista
  13. Aivan taivaallinen kimppu ja todellista asiaa kirjoitat.Positiivisyys ja ystävällisyys kantaa todella pitkälle, eikä pitäisi olla keneltäkään pois! Ihanaa viikonloppua sinulle Kati <3

    VastaaPoista
  14. Aivan upea kimppu ja viisaita sanoja:) Ihanaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  15. Olet itse kuin aurinko, joten sinulle on vielä helpompi olla ystävällinen ❤. Ihana kimppu, voi jos osaisi tehdä tuollaisia.

    VastaaPoista
  16. Ihana kimppu ja oikein mainio bisnesstrategia! Itsekin pyrin niin bisneksessä kuin muussakin elämässä olemaan ystävällinen ja huomaavainen. Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle! <3

    VastaaPoista
  17. Olet itse kuin aurinko, joten sinulle on vielä helpompi olla ystävällinen ❤. Ihana kimppu, voi jos osaisi tehdä tuollaisia. College Admission Result 2018

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig