perjantai 19. lokakuuta 2018

Puhetta ja puutarhatöitä

Juttelimme hetki sitten puutarhatöistä Hernepensaskujanteen Johannan kanssa. Keskustelu on kuunneltavissa myös meidän podcastissa, jonka linkitän tähän loppuun. Kävimme läpi mitä kaikkea pitää tehdä, mitä pitäisi tehdä ja mitä taatusti saakin jäädä tekemättä.


En ole ottanut kummoista stressiä vieläkään puutarhasta. Se näyttä olleen tämän kesän teema. Olen kyllä tyhjentänut kasvarin ja parvekkeen. Hinkannut sorakäytäviä jonkun verran. Hissukseen. Sitä kun saisi tehdä loputtomiin. Haravoinut en ole kertaakaan. Sen sijaan olen ollut tarkkana, että saan upotettua satoja kukkasipuleita maahan. Asiat tärkeysjärjestykseen, eikö?


Asia korjaantuu toivon mukaan huomenna. En ajatellut silloinkaan raataa, sillä olen valjastanut perheeni hommiin. Lapset osallistuvat aina keväällä ja syksyllä meidän neljän hengen talonyhtiön talkoisiin. Tarjolla on tietysti pitsaa ja limpparia. Pääasia, että puut tulee suojattua ja isoimmat lehtiröykkiöt katoavat pihasta. 


Loppuun haluan vielä kiittää kaikkia, jotka olette lähettäneet kivoja palautteita meidän podcastista. Sen kanssa oltiin kuitenkin niin uuden äärellä. On ollut ihana jorista teidän iloksi, ketkä meitä olette halunneet kuunnella. Podi ilmestyy jatkossa aina tiistaisin, jolloin se on kuunneltavissa Versoilevan sivuilta. Toki jaan sen tännekin aina jossain vaiheessa.

Aurinkoista viikonloppua!

SHARE:

2 kommenttia

  1. Tuo syksyn tunnelma ja tuoksu ilmassa...se välittyi tänne asti! =)
    Ripaus sitä luonnon häilyvää kuolemaa, joka sittenkin on vain elämään uutta syntymää!

    Viehättävää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  2. Så vackra höstbilder...
    Kram från Titti

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig