perjantai 26. huhtikuuta 2019

Garden Flat Lay


Mikä ihmeen flat lay? Termillä tarkoitetaan kuvaa, joka on kuvattu suoraan ylhäältäpäin. Kuvassa on usein sommitelma, joka on puhtaasti visuaalinen, mutta se voi kertoa myös metaforan tai tarinan. Nopea googlettaminen antaa flat laylle (sekä yhteen tai erikseen kirjoitettuna) lukuisia osumia. 


Innostuin kokeilemaan muutamalla kasvilla omia versioita. Tämä oli oikeastaan aika hauska tapa harjoitella kuvia. Irrottelin helmililjoja sipuleineen, nappasin muutaman idänsinililjan ja akileijan lehtiruusukkeita. Kolmella kasvilla sain aikaiseksi useita eri versioita sekä neliöinä että perinteisessä kuvakoossa. 


Erityisesti englanninkielisellä google-haulla tulee vastaan tosi kivoja vinkkipostauksia ja tutoriaaleja siitä miten voi luoda mielenkiintoisia flat lay kuvia. Monissa suositeltiin vaaleaa tai valkoista pohjaa. Mutta jotenkin ajatus tummista puutarhakuvista innosti tällä kertaa enemmän. Kokeilu ei varmasti jää viimeiseksi. Flat layt ovat harvinaisen instagrammattavia, ja erityisesti ruokapuolella taidokkaita flat lay kuvia on paljon.


Joko innostuit edes vähäsen? Mitä jos sinäkin kokeilisit? Ihan jo sen takia, että me Versoilevassa keksimme hauskan #versoilevaflatlay haasteen, koska meistä olisi ihanaa nähdä muiltakin näitä nimenomaan kasvi- ja puutarhaviritteisiä kuvia. Lupaan, että minullakaan nämä eivät ole viimeiset.


Rakastan puutarha-aiheisia askarteluja, mutta sellaisia tosi kivoja on monesti vaikea löytää tai keksiä. Siksi innostuin näistä erityisen paljon. Ihan kuin maalaisi kukilla. Jotenkin hauska ajatus, että vaikka kukat kuivahtavat melko nopeasti, jää harkittu kuva elämään sen jälkeen.


Nyt vain kohti kukkakauppaa tai puutarhaa ja ei kun sommittelemaan. Muistakaa tägätä #versoilevaflatlay ja #gardenflatlay, jotta mekin näemme mitä hauskaa olette saaneet aikaiseksi.

Ps. Minut löytää tänä viikonloppuna juontamasta Lahden Pihapiiri-messuilla. Saa tulla nykimään hihasta ja moikkaamaan. Ihanaa viikonloppua kaikille!

SHARE:

1 kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig