perjantai 13. maaliskuuta 2020

Kotihiirenä

Viime päivät ovat tuntuneet täysin käsittämättömiltä. Tunnelman voi aistia ihan kaikkialla: kaupassa, somessa ja jopa lenkillä, jossa kaikki väistävät kaukaa. Olen jotakuinkin linnoittautunut nyt kokonaan kotiin. Kun perheessä on riskiryhmää, ei halua altistaa omiaan yhtään enempää kuin on pakko. Onneksi olen kotihiiri. 



Koen kiitollisuutta siitä, että kukaan lähipiiristäni ei ole sairastunut. Samaan aikaan myötätuntoni on niiden luona, joilla ei ole yhtä hyvä tuuri. Ymmärrän pelon, joka riskiryhmissä leviää. Toivoisin, että koulut suljettaisiin. Valppaus ei ole hysteriaa. Ylireagointi tässä asiassa ei ole tyhmyyttä. 


Olen onnellinen, että minulla on aina tekemistä kotona. Näin vietän vapaa-aikani muutenkin. Oma piha tuntuu juuri nyt melkoiselta henkireiältä. Samaan aikaan mietin niitä joilla asiat eivät ole samalla lailla. Olen varma, että vapaata tulee olemaan enemmän kuin normaalina keväänä. Tilanne on jo nyt vaikuttanut työtilanteeseeni, kun keikkoja on peruttu. Onni on hyvä verkosto, asiakaskunta ja puskuri. Tuntuu pahalta ajatella pienyrittäjiä, jotka joutuvat kamppailemaan. 


Toivon, että me kaikki pääsemme vähällä, ymmärrämme suojautua ja suojata, ja että kukaan ei jäänyt ilman vessapaperia.

Mukavaa viikonloppua! Nyt on hyvä aika olla perheen parissa.

SHARE:

7 kommenttia

  1. Ostin itsekin muutaman pelargonin pistokkaan ja innokkaana seuraan nyt niiden kasvamista. Latvominen vaan mietityttää. Pitääkö nyt heti jo latvoa? Toinen asia on talvetus. Mulla ei ole mitään viileämpää tilaa mihin niitä talveksi veisi. Onko ihan mahdotonta talvettaa niitä onnistuneesti tavallisessa huoneenlämmössä?
    Mukavia kevät-ja kotipäiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ainakin onnistui pelargonin talvetus hieman normaalia huoneenlämpöä viileämmässä työhuoneessani. Suosittelen kokeilemaan huoneenlämmössä talvetusta, uskon että se voi hyvinkin onnistua. :)

      Poista
    2. Kiitos Keijunkukkanen tiedosta. Yritänpä talvettaa niitä sitten vierashuoneessa, jossa voin pitää hiukan viileämpää lämpöilaa silloin kun vieraita ei oe.

      Poista
  2. Eilen uutisia katsoessa mietin, miten onnekas olen, kun tykkään olla kotona. Puutarhassa riittää keväällä puuhaa, ja nyt kun työkin muotoutuu pakosta enimmäkseen etätyöksi, jää työmatkoista säästyvä aika puutarhalle.
    Mukavasti sinulla jo taimenalkuja tulossa.

    VastaaPoista
  3. Minä kuulun myös niihin onnekkaisiin, jotka viihtyvät kotona ja opiskeluiden vuoksi saan ollakin kotona.

    VastaaPoista
  4. Koti on paras paikka, kirjoitinkin siitä juuri, tämä sai ajatukset hiukan harhailemaan. Riski on todellinen vaikka vielä se ei ole meitä saavuttanut.

    VastaaPoista
  5. Meillä peruuntui ainakin parin seuraavan viikon lähikoulupäivät, joten itsekin saan olla nyt kotona. Ensi viikolle saattaa tosin olla töitä, mutta kurkkukipuni takia aion kysyä, voinko työskennellä etänä. Minäkin viihdyn oikein hyvin kotona, etenkin näin keväällä. Toivotaan kuitenkin, että korona menisi pian ohi ja elämä voisi palautua normaaleille urilleen. Mukavia kotipäiviä sinulle!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig