lauantai 30. toukokuuta 2015

TULPPAANIMANIAA

 

Yksi mielenkiintoisimmista puutarhahistorian tapahtumista on tulppaanimania, joka ajoittui 1600–luvulle. Ihmiset yhdyskuntaluokista riippumatta osallistuivat veikkaamaan viruksen aiheuttamia värimuunnoksia.


Koska väriä ei voitu aina ennustaa, myytiin futuureja, tulevan kauden sipuleita. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin sieltä saattoi tulla sika säkissä tai jättipotti. Onnistuneella kaupalla rikastui helposti. Mania johti lopulta sijoituskuplan puhkeamiseen. 


Minusta on kuitenkin järisyttävää, että ihmiset sekosivat aikanaan tulppaaninsipuleista siihen malliin. 
Sekoan minäkin, kuten pihani kuvista näkee. Onneksi niihin on nykyään myös tällaisella keskiverto-hortonomillakin varaa. 


Tykkään katsella läheltä näitä erikoisen värisiä tulppuja. Mutta esimerkiksi tuo ylemmän kuvan puna-vaalea-lehmänkuvio on jo melkein ruma. Mutta silti niin kiehtova.
 

Suosikkejani ovat liljatulppaanit sekä violetit ja fuksianväriset perustulput.


Mutta tällainen vaalea hörselökin on omana ryhmänään tosi viehättävä.


Puutarhablogeissa on ollut mitä ihaninta tulppaanikukintaa. Niitä on ollut ilo katsella.
Leppoisaa lauantai-iltaa!

SHARE:

21 kommenttia

  1. Tulppaanit on ihania! Syksyllä on istutettava taas rutkasti lisää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama täällä. Nyt kun uudet kukkapenkit valmistuivat, niin on taas minne istuttaa!

      Poista
  2. Tulppaani on niitä harvoja kukkia, jotka näyttävät upeilta vaikka miten kirjavina kasvustoina.
    Muistan aina, kuinka 10 vanhana luin tarinan mustasta tulppaanista. Se lienee edelleen mahdoton väri tulppaaneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä. Näin alkukesästä kaipaan tätä väriterapiaa. Olisiko queen of night vieläkin se tummin, mikä on saatu aikaiseksi. Olen samassa käsityksessä kuin sinä.

      Poista
  3. Meillä on kohta tulput ohi lämpimien kelien vuoksi. No, jospa jotain muuta alkaisi kukkia sen sijaan. Ihanat ovat tulppaanisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jännä juttu. Mäkun ajattelin, ett ihanaa kun kukkivat pitkään, kun ei ole ollut iin läkä lämmin .D

      Poista
  4. Kasvien historiasta onkin aina hyvin mielenkiintoista lukea ja pitäisi vielä enenevässä määrin asiaan perehtyä. Kaunista ja värikästä tulppaanien kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhataiteen historia on lähinnä mun sydäntä, mutta kyllä botaniikka ja kasvihistoriakin kiinnostavat.

      Poista
  5. Kauniita ovat! Meillä maalla tulpaanit kukkivat myös kauniisti. Ihailin niitä juuri eilen illalla, kun ajaelin siellä nurmikkoa rapsakat 3 tuntia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajoin ihan tulppanien takia. Ne tulevat niin paljon kauniimmin esille, kun nurtsi on siisti :D

      Poista
  6. Oi miten kauniita erivvärisiä tulppaneita, kyllä nuo ilahtuttavat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pihahommia on ihanainta tehdä tulppaanien aikaan. Ja illalla kierrän ne vielä kameran kanssa. Iltavalossa ovat kaunneimmillaan.

      Poista
  7. Tulppaanien kirjo on mahtava, mitä upeampia variaatioita on tarjolla. Onneksi sipulit eivät ole enää niin kalliita kuin 1600-luvulla vaan jokainen voi hankkia niitä puutarhaansa. Olet varmaan lukenut Deborah Moggachin Tulppaanikuumeen, siinä kuvataan jännittävästi käsittämätöntä huumaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, ja muualtakin olen lueskellut mitä on käsiin sattunut. Mun guldenit ei taitaisi 1600-luvun hinnoille riittää :D

      Poista
  8. Olipas mielenkiintoinen historiapläjäys :) Tulppaanit on vaan niin ihq, että en yhtään maniaa ihmettele! Tuo violetti-valkoinen lajike on aivan ihana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään siitä tosi paljon.Sitä on kiva käydä varsinkin läheltä tuijottamassa :)

      Poista
  9. Sinulla on kauniita tulppaaneja, oikein tulee sellainen romanttinen fiilis noista väreistä. Olen lukenut tulppaanikuplasta aiemmin, se on tosiaan aika mielenkiintoinen vaihe tulppaanien historiassa. Osoittaa vaan, että onpa sitä osattu ennenkin sekoilla tulppaanien takia. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon itsekin tuosta värikimarastani. Tykkään muutenkin liiloista kukista.

      Poista
  10. Tulppaaneissa on mielenkiintoista mielestäni se, että erikoisetkin versiot näyttävät hyvältä, kun pääsevät oikeaan seuraan. Näin tuota punavalkokirjavaa lehmätulppaania :) istutettuna tummanpunaisen ja kirkkaanpunaisen tulppaanimeren sekaan ja ai että, oli hyvä!

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla se ei varmaan ole ihan parhaassa seurassa. No kyllä se tuolla seassa menee :)

      Poista
  11. Ahaa, täällä ollaan lilahtavan punaisten tulppaanien fani. Voi että onkin syksyisin vaikea valita värit, kun kaikki on niin ihania mutta ihan kaikkia värejä ei voi saada eikä halua sekoittaakaan.
    -Hellu ja Blackie Kahden Naisen Loukussa

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig