torstai 17. syyskuuta 2015

KESÄINEN TAIMIKASVATUS

Taimimultaa on kulunut pussitolkulla tänä vuonna. Kevään kylvöjen jälkeen olen tehnyt perennakylvöjä ulkona. Kesäkuussa kylvetyt kerratuT 'Nora Barlow' akileijat ovat jo tanakoita taimia. 

Olen kokenut GreenCaren GroBiootti Taimimullan aivan ylivertaisena. 
Multaan lisätyt hyötymikrobit tuntuvat todella tekevän tehtävänsä. Taimet kasvavat tässä selvästi nopeammin. Näitä kesäkylvöjä teen taatusti enemmän ensi kesänä.

Kuvan vaalean korallin väriset unikot on kylvetty heinäkuun toisella viikolla.
Ne ovat olleet hieman unohtuneena parvekkeen kasvihuonekaappiin. 
Sitkeästi ne ovat nojallaan valon suuntaan. 


Syksyn kosteudessa ne on kätevä istuttaa eikä karaisemisestakaan tarvitse kantaa huolta.
Ihana nähdä näiden kukkivan ensi kesänä! 

*tämä postaus on tehty yhteistyössä GreenCaren kanssa*

SHARE:

3 kommenttia

  1. Kesäkylvöillä on meidänkin puutarhaan kasvatettu eräskin taimi! Pidemmän ajan vaativat kylvän toki jo aiemmin, mutta moni kasvi kerkiää tarpeeksi isoksi myös kesemmällä kylvettynä. Ei tarvitse sisällä pyöritellä ja eivät tosiaan tarvitse mitään karaistusta, suoraan penkkiin vaan.

    VastaaPoista
  2. Kiva kuulla että GroBiootti -taimimulta on ollut hyvää, tänä keväänä sitä jo pällistelin kaupassa ja ensi keväänä taidan sitten ihan ostaakin :)
    Onpas innostava ajatus tuo perennojen kesäkylvö. Siemenpussien kanssa on niin kiva rapistella, että varmaan ensi kesänä kokeilen sitäkin, heti sitten seuraavaksi syys- ja kevätkylvöjen jälkeen :D

    VastaaPoista
  3. Ensi keväänä myös minulla, niin paljon hyvää olen kuullut.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig