maanantai 9. tammikuuta 2017

Terveisiä talvetuksesta

Talvetus on yksi niistä asioista mitä hakemalla blogiini saapuu lukijoita. En yhtään ihmettele. Niin haastavalta se alkuun tuntui itsestäkin. Miten monet kerrat olen yrittänyt talvettaa erikoisimpia pelakuita kertaakaan onnistumatta. Mutta jotenkin se pään seinään hakkaaminen on talvetuksen oppitunti (tai -talvi) numero yksi.


Yksikään niistä talvista ei mene hukkaan. Raskain kerta itselleni oli vuosia sitten, kun autotallissa onnistuneesti talvetetut pelakuut kuolivat yksi toisensa jälkeen, kun kannoin ne sisään. Jokainen näistä kerroista on kuitenkin lisännyt näppituntumaa ja herkkyyttä vastata kasvin tarpeisiin.


Ja kuin ihmeen kaupalla ovat villipelargonini voineet poikkeuksellisen hyvin koko talven. Olen nähtävästi opetellut tätä asiaa nyt riittävän kauan. En vieläkään nuolaise ennen kesää. Katsellaan ja ihmetellään. Jos hyvin käy niin parvekkeella kukoistaa ensi kesänä kaksi poikkeuksellinen isoa villipelakkaa.


Valitsin kuviin kauniita ja hyväkuntoisia kasveja. Kaikki eivät suinkaan näytä tältä. Yksi tärkeimmistä opeista on ollut se, että raaskua ulkomuotoa ei kannata kavahtaa. Erityisesti köynnökset pudottavat lähes kaikki lehtensä. Myös monet pelakuut ovat melko rankamaisia. Opettele sen sijaan tunnistamaan, onko kasvin nestekierto vielä tallella. Tuntuuko varsi kimmoisalta ja elävältä. Ja valmistaudu siihen, että osa kuolee lähes aina. Mutta lopulta joukossa on niitäkin, jotka vuodesta toiseen kasvavat, kaunistuvat ja jaksavat. Niiden vuoksi tätä tehdään. 


Myös niitä erikoisia kannattaa jaksaa yrittää. Koska sekin talvi tulee, kun onnistuminen osuus kohdalle. 

Reipasta viikonalkua!

SHARE:

26 kommenttia

  1. Hyvältä näyttää!
    Minäkin kävin hoitelemassa pelakuitani joululomalla autotallissa. Aarteeni näyttivät olevan kaikki elossa, myös tuo samainen villipelargoni. Minun kaksi yksilöäni, eivät kuitenkaan olleet noin mahtavan reippaita kuin sinun. Viime talvena menetin samaiset villipelargonit. Mutta nyt laitoin ne hieman isompaan ruukkuun, ja ne näyttävät viihtyvän paremmin.
    Minäkin suosittelen lämpimästi talvetusta! Se kannattaa, vaikka joitain menetyksiä saattaakin tulla talven aikan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo villipelakka on kyllä vähän hämmentävä. Osa siitä kuivuu koko ajan, mutta olen niitä käynyt rapsimassa pois. Ei nyt vielä uskalla sen(kään) kanssa juhlia. Kyllä talvettaminen kannattaa. Varsinkin nuo pikkupuut on ihan must!

      Poista
    2. Noi sun pikkupuut ovatkin niin upeita, eivätkä niin pikkuisikaan. Ne on ehdottomasti talvettamisen arvoisia.
      Mäkin rapsin siitä mun villipelargonista tosi paljon kuivaa pois, mutta onneksi uutta eloa tulee myös koko ajan lisää. Katsotaan, kuinka käy.

      Mun blogissa on sulle haaste. Ei mitään stressiä, nappaa se itsellesi jos tuntuu sopivalta. :)

      Poista
  2. Minullakin pelakuut voivat hyvin kasvivalon alla 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa... Eipä ole käynyt mielessäkään, vaikka mulla on kasvivalo :D

      Poista
  3. Tänä vuonna minun pelargoniani voivat huomattavasti paremmin kuin viimevuotiset. Ne kuivuivat heti sisälle tultuaan, näissä sentään on vielä hieman vihreää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma. Uskon että taimien laadulla ja eletyllä kesälläkin on joku merkitys taimen voimavaroihin. Ei se kaikki vain voi olla pelkästä talvetuspaikasta kiinni, vaikka tosi paljon onkin.

      Poista
  4. Kappas, minäkin juuri talvetuspuuhista kirjoittelin, lähinnä noista pelakuista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpä käydä lukaisemassa miten teillä voidaan :D

      Poista
  5. Kyllä talvettaminen kannattaa ja ilo onnistumisesta on aina suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä myös säästä aika tavalla varsinkin noiden puiden kanssa.

      Poista
  6. Enpä ole vielä kertaakaan uskaltanut edes kokeilla talvetusta itse :D Omasta mielestäni meillä ei ole siihen sopivaa tilaa, mutta se lienee tekosyy ainakin osittain :D Hieman toki harmitti viime syksynä nakata kauniit pelakuut pois...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika vaatimattomasti minä kokeilut aloitin. Ekat talvet oli kyllä niin masentavia ettei tosikaan :D

      Poista
  7. Minulle talvetus on ainoa vaihtoehto! Ei vain ole sydäntä heittää hyvinvoivia kasveja syksyllä kompostiin tai jättää pakkaseen<3 Taidan olla vähän kajahtanut, sillä ,mielestäni niille täytyy antaa edes mahdollisuus :) Sitten ei voi mitään jos kupsahtavat yrityksistä huolimatta. Hieman kammoksun myös leikkokukkia, niillä poloisilla ei ole mitään mahdollisuuksia selvitä:( Sama kun meiltä ihmisiltäkin katkaistaisiin jalat ja laitettaisiin vaasiin. No ehkä tuo oli nyt vähän liioittelua :D Vaan ompa ihan upea ilmestys tuo villisi, wautsi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhaa.... Mä oon niin samaa mieltä. Olen helpottunut, kun pari pelakkaa heittää sisällä veivinsä ja en ole hukkua kasveihin. En mä henno niitä kompostiin (suoraan) viedä. Joku mahdollisuus pitää kaikilla olla :D

      Poista
  8. Kasvisi näyttävät jo niin hyvinvoivilta! Minullakin kellarissa kymmenkunta pelakuuta, olivat vielä viime viikolla hengissä, mutta kovin oli vähän enää vihreää näkyvissä. Koskahan olisi paras aika ottaa valoon ja lämpimään, joko nyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kuvasin vaan nämä tolkullisen näköiset. Siirtäisin maaliskuun alussa vasta. Tämä mun tila on valoisa ja kymmenasteinen. Siksi kasvit myös kantavat lehdet paremmin.

      Poista
  9. Minä olen saanut kyllä pelakuut talvehtimaan ja äidiltä perittyjen oppien mukaan leikkaan ne lämpöön ja valoon ottaessani, mutta ne kasvavat aina niin hitaasti että kukkivat vasta sitten kun jo pitäisi syksyllä sisälle ottaa, tämä kesä kun täällä itärajalla on niin lyhyt. Pitäisikö aloittaa jo vähitellen niiden sisäänkanto?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen oppinut, että ei nyt ihan vielä kannata kantaa. Mutta mistä sen sitten tietää? Tuntuu, että joka paikassa pitää opetella oman talvetuspaikan mukainen meininki. Mulla nämä on jo valossa niin ei tarvitse pähkäillä. Mulla ne vaan kuoli sillä vekslaamisella, vaikka noi ihan samat opit mäkin olen lukenut.

      Mitä jos et leikkaisi niin kovin lyhyeksi? Ja lannoitatko sä niitä pari kertaa viikossa kesäkukkalannoitteella? Sillä lannoitteella on valtava merkitys. Erikoiselta kuulostaa, että vanhat pelakat vasta loppukesästä kukkivat :/ Mutta onnistunut kuitenkin olet, joten hip hurraa sille! :D

      Poista
    2. Löysin postauksesi sattumalta juuri kun olin itsekin kirjoittanut talvetuksesta😃. Pelargonit minulla valitettavasti aina kuolevat. Kuistilla on ilmeisesti liian kylmä ja mökillä kellarissa talvehtineet kuolevat aina kun tuon ne taas päivänvaloon. Tänä vuonna pidin välivuoden yrittämisestä. Ehkä ensi talvena koitan uudelleen.

      Poista
    3. No sama oli mulla aiemmin. En tajua mikä siinä mätti, vaikka kaikkien ohjeiden mukaan niitä hoidin. Nyt saavat olla paikallaan kesään asti. Mä en ole keksinyt miten muuten näiden kanssa pärjään. Lämpötilan nousu oli varmaan liian iso kerralla aiemmassa yrityksessä.

      Poista
    4. Tuo lannoitus on varmaankin se ykkösjuttu joka on jäänyt liian vähälle huomiolle. Pitääkin tänä vuonna tehdä se säännöllisesti ja leikata niitä vähän vähemmän. Kiitos sinulle neuvoista!

      Poista
  10. Minulla on hassu pmenapuu, siemenestä vahingossa istutettu. Talvet se seisoo olohuoneen ikkunan ääressä paljaana runkona. Kun taivutan varovasti, tiedän että siellä on elämää, vaikka mitään ei näy. Ja tähän asti kolmena keväänä se on jo varhain herännyt henkiin. Toivottavasti tänäkin keväänä ;)

    VastaaPoista
  11. Jotenkin lohdullista lukea, että ammattilainenkaan ei aina onnistu talvetuksessa. Se tuo toivoa harrastelijallekin, vaikka onneksi aina joku joskus talvehtii...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä miten paljon puutarhurit opiskelevat talvetuksessa. Omaan koulutukseeni (pihasuunnittelija) nämä eivät kuuluneet ollenkaan. Toki käsitys kasveista lisääntyi opintojen aikana. Vaikka näihin on olemassa ohjeita paljon niin jokainen talvetuspaikka on erilainen. Joten ei auta kuin noudattaa ensin ohjeita ja yrittää sitten säätää oman paikan mukaan. Melkoista arvailua tämä on... Nyt mulla on vihdoin ihan täydellinen talvetuspaikka. Mikään ei ole toistaiseksi siellä kuollut :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig