lauantai 25. maaliskuuta 2017

Ehkä-kasvihuone ja arvontamuistutus

Kunnollisen kasvihuoneen valinta ja perustus ei ole ihan pikkujuttu. Kuumeilin kasvarin perään jo toissakesänä. Ajatus on lämmennyt hiljalleen, rahapussi kasvanut kasvarin verran ja netti sauhunnut kuumana eri malleja vertaillessa. Nyt haave vaikuttaisi jo ihan realistiselta. Kesäpainotteisen työn lomassa olen todennut, että liian tarkkoja aikatauluja on turha itsensä (ja perheensä) kiusaksi turha naulata. Olen huomannut, että minusta saa vähän turhankin tavoitehakuisen kuvan. Taatusti olen sitäkin. Mutta olen myös joustava. Jos tässä nyt aikataulut pettävät ja komea lasiansari ei korista pihaa ensi kesänä, se ei ole maailman loppu.


Meillä on siitä hankala tilanne, että kaikki valtavan kokoiset puut oli välttämätöntä kaataa, jos kasvarin mielii hankkia. Pelkästään niissä olisi pilkottavaa yhden kesän verran. Vanhat koivut pudottavat isoja oksia myrskyissä. Niiden kaataminen kymmenen vuoden päästä + pieni lasinen talo ei myöskään kuulostanut houkuttelevalta yhtälöltä. Projekti on siis edennyt jo puun kaatojen verran. Uskallan varovasti toivoa, että puusavotta on apujoukkojen avulla pääsiäisenä ohi. 


Haluan ehdottomasti ottaa talon arkkitehtuurin huomioon mallia valitessa. Lähes musta tai vihreä malli tuntuisi parhaalta parilta. Nukkumaanmeno tuottaa tällä hetkellä hieman vaikeuksia, kun mallaan kasvihuonetta ja uusia kasvulaatikoita pitkin alapihaa. Olen ristinyt projektin mielessäni ehkä-kasvihuoneeksi. Homma poikineen on silloin paineettomampi. Töitä kasvarin perustamisessa nimittäin riittää. 


Muistuttelen vielä meidän ihanan Keittiöpuutarha - Siemenestä lautaselle kirjan arvonnasta, johon on aikaa osallistua vuorokauden loppuun. Palaan huomenna ja katsotaan kuka meidän hyötyaiheisen järkäleen voittaakaan.

Leppoisaa sunnuntaita!


SHARE:

19 kommenttia

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

  2. Mukavia haaveita! Pääseekö kaivuri paikalle vai joudutteko kaivamaan pohjat käsin?

    Mulla on vieläkin kasvari vähän kesken. Muutama suojalauta puuttuu ja ränni. Pikkuvikoja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämäkin on harkinnassa. Tod näk kaivuri on aika pakollinen, kun isot juurakot pitää saada pois. Siinähän ne pohjatkin tulisi samalla :D

      Poista
    2. Juu ja ihan pikkasen helpommalla pääsee :)

      Poista
  3. Kasvarin hankintaa vaikuttaa kaksi asiaa, huvi vai hyöty, tai ehkä molempien yhdistelmä? Jälkimmäinen olisi ihanteellinen vaihtoehto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä taidan mennä kauneus edellä. Kyllä sinne varmasti tomaattejakin mahtuu :D

      Poista
  4. Ehkä-kasvihuone on hyvä ilmaisu :) Minä odotan samanlaista. Kasvihuone tulee, mutta minä vuonna, sitä en osaa sanoa. Koska se rakennetaan täysin itse on rakentaminen riippuvainen miehen aikatauluista ja inspiraatiosta, minä en viitsi hoputtaa. Paras tulos tulee silloin kun saa tehdä milloin itse kokee olevan se paras hetki tekemiselle.
    Mutta suunnitteleminen, se on melkeinpä yhtä ihanaa kun valmiin kasvarin kanssa touhuilu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juuri näin meilläkin. Kenelläkään ei ole kotona kivaa, jos höngin niskaan. Tällä hetkellä miehellä ja minulla on lähinnä tuo järkky puusavotta mielessä. Kasvari tunkee illan hiljaisina hetkinä ja yölläkin mieleen. T. tosiharrastaja :D

      Poista
  5. Siinä onkin miettimistä ja vallankin tekemistä. Jahka edes pohja on tehty.. Tai riippuu tietysti välineistä ja tekijöitten määrästä. Meillä tehtiin käsin kahden aikuisen ja kahden lapsen avuin. Kaikki piti kärrätä kottikärryillä etupihalta takapihalle..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika sama meininki varmasti täälläkin. Mutta me ollaan niin totuttu siihen kärräämiseen. Jotenkin siinä on myös fiilistä, kun ihan itse puuhailee. Samalla tavalla keittiöpuutarhakin on valmistunut. Ihan itse kaivamalla ja kärräämällä :)

      Poista
  6. Minäkin olen jo muutaman vuoden haikaillut kasvihuoneen perään, joten pitäisikö ottaa tuo ehkä-kasvihuone -sana käyttöön realismin vuoksi täälläkin? :). Paikka kasvihuoneelle on jo katsottuna, mutta pitäisi sinun esimerkkisi mukaan ryhdistäytyä ihan oikeasti jonkinlaisella pitkäjänteisellä säästösuunnitelmalla. Muuten se ei koskaan toteudu. Haluan myös, että kasvihuoneestani tulee kaunis ja taloon sopiva enkä oikein haluaisi mennä muovisella vaihtoehdolla eteenpäin. Siksipä se vaatiikin vähän enemmän sitä kukkaroa. Paljon intoa kasvarisuunnitteluun ja toteutukseen pikku hiljaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama homma täällä. En halunnut mitään muovihökötystä. Haluan 10 neliötä ja mahtua seisomaan sisällä. Mä oon omaa pihaa tehnyt melko niukalla budejtilla. Hyvin se silti etenee, kun on kekseliäs ja ahkera :D

      Poista
  7. Ihan hyvä ajatus käyttää aikaa kasvarihankintaan. Vaikka meille tuli sellainen pieni kennokasvari, oli minusta hyvä käyttää sen pystyttämiseen syysaikaa. Keväällä pääsi sitten heti käyttämään kasvaria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se ois kyllä ihan paras ratkaisu. Mutta oishan se ihan kesäksi. Satutin jo käteni savotassa, että saa nähdä miten tämä etenee :)

      Poista
  8. Kyllä kasvihuoneen valintaan kannattaa käyttää aikaa, kiireellä ei saa hyvää. Minulla kasvarin rakentamiseen perustuksineen (lapiolla) koko kesä. Joten vasta seuraavana kesänä sitä pääsi hyödyntämään, mutta eipä ollut mitään stressiä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No näin juuri. Kyllä mä tiedän tarkalleen miten iso homma se on käsin perustaa. Vissiin pitäisi vielä pystyttääkin :D Ja en halua kyllä mitään paineita tästä.

      Poista
  9. Tsemppiä puusavottaan ja odota vain, kasvarihaaveesi toteutuu ennemmin kuin huomaatkaan. Sun unelmilla on ollut taipumus toteutua! <3

    VastaaPoista
  10. Kasvarihaaveita täälläkin :) Viime syksynä saatiin pohja kaivettua ja murskeet paikoilleen. Nyt keväällä olisi tarkoitus aloittaa. Meillä on ajatuksena tehdä kasvari itse ikkunoista jotka hankin jo viime vuonna. Tosiaan ei meilläkään ole tiukkaa aikataulua milloin pitäisi olla valmista, sillä molemmat ollaan työssä ja sen mukaan on asioita löyhästi ajateltava :)

    VastaaPoista
  11. Mulla jäi uusi kasvihuone toteuttamatta, kun tuli muutto eteen. Mutta nyt haaveilen sellaisesta vanhoista ikkunoista tehdystä pienestä kasvarista, jossa voisin kasvattaa edes tomaattia :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig