sunnuntai 23. huhtikuuta 2017

Moninkertainen ilo

Olen täysin hurahtanut ruukussa kasvaviin sipulikukkiin, erityisesti narsisseihin. Ilo on moninkertainen, kun kasvua saa seurata nuppuvaiheesta auenneisiin kukkiin. Muutaman päivän kukinnan jälkeen naksin pitkät kukkavarret, sidon narulla ja laitan maljakkoon. Tämän jälkeen sipuleiden matka jatkuu puutarhassa. Ihan parhaita. Eikö? 

 
Kevään kauneimmat olivat nämä hennon keltaiset, todella isot ja röyhelöiset narsissit. Kukan auettua keskeltä paljastui hieman oranssia. Tajusin kukkien avauduttua, että istutin näitä samoja nasisseja puutarhaan viime syksynä. 


Olen innostunut narsisseista vasta pari vuotta sitten. Syksyllä istutin niitä sipulitolkulla puutarhaan. Vaikka taivas tiputtaa vuoroin lunta, räntää ja raetta, en ole antanut sen häiritä kevätkauteen valmistautumista. Suuri määrä kukkapenkkejä alkaa olla jo valmiina kevään vastaanottoon.


Narsissit, teitä kaivataan jo!

SHARE:

29 kommenttia

  1. Ihania ovat! Aurinkoista viikkoa, Kati!

    VastaaPoista
  2. Tosi kauniita! Meillä on vielä routa syväälä ja silti sormet syhyää jo puutarhahommiin:)
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maa on tosi kylmä täälläkin ja paikoin aika roudassa. En ymmärrä miten tulput siitä läpi kuitenkin tunkevat.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Harvinaisen nättejä. Yllätyin positiivisesti Prisman valikoimasta :)

      Poista
  4. Narsissiis näyttää jopa keltaane färiki hianolta :) Nonki palio luatettavampia nousijoota verrattuna tulppuuhi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on totta. En mäkään ihan mitä vaan keltaista rakasta. Kevääseeen ja loppukesään sopii hyvin!

      Poista
  5. Ihania ovat! Täytyy kyllä ensi syksynä panostaa narsien(kin) sipuleihin. Mä oon aina jotenkin myöhässä niiden sipuleiden kanssa. Ostan monesti ajoissa ja sitten odottelen istuaikaa ja hups, se onkin mennyt, kun aina tulee jotain muuta hommaa tai menoa ja maa on jäässä...

    VastaaPoista
  6. Aivan ihanat kuvat! <3
    Mäkin tykkään narsisseista, ne leviävät mahtavasti puoli itsekseen ja väreissäkin löytyy joka makuun sopivia. Ja keväällä voi hyvällä omallatunnolla ostaa ruukkunarsisseja, kun tietää, että sipulit voi hyödyntää puutarhassa. Niistä on iloa vuosiksi.
    Mulla on aina ollut narsisseja puutarhassa, mutta mäkin istutin viime syksynä ennätysmäärän lisää. Toivotaan, oikein narsissimerta täksi kevääksi, sekä teille että meille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä toivon, että tulisi niin paljon, että raaskii kimpuiksikin leikata. On jännä miten tulput on niin paljon suositumpia. Nämä on kuitenkin kestäviä ja leviävätkin vielä.

      Poista
  7. Mullakin oli joku vuosi sitten perunanarsisseja kukkamaassa, mutta noiden sipulikasvien kanssa on aina se ongelma kun ne kukinnan jälkeen ovat niin rumia ja niiden pitäisi antaa olla rauhassa kukkapenkissä. Mun kärsivällisyydellä ei kuitenkaan kauan katsella niitä kuihtuneita roikkuvia lehtiä ja niin kaivoin kaikki sipulit ylös ja heitin pois. Nyt keksin, että ne sipulikasvit jotka mulla nyt tänä vuonna on kasvarissa, istutan kukkimisen jälkeen pensaiden alle, niin kuihtuvat lehdet ai häiritse niin paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä siitä, että paraatipenkkiin ei mikään paras sipulikukka. Pensaiden alle sen sijaan aivan paras, kun kestää hieman varjoakin. Musta on ihana näky keväisin ajaa omakotitaloaluiden läpi, missä pensasaidan juurelle ajotien puolelle on istuttu narsisseja.

      Poista
  8. Narsissejakin on vaikka minkä värisiä ja muotoisia, nuo ovatkin todella kauniita oranssilla keskustalla.
    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on. Vaikka ekana mieleen tulee ne keltaiset perusvirtaset :)

      Poista
  9. Pääsiäisen jälkeen narskuja on saanut kaupoista edullisesti. Täytyypä käydä napsaimessa kukat maljakkoon, sillä lehdet alkavat sisällä nopeasti rupsahdella. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä tuskin olisi olleet näin isoina ja koristeellisena niin edullinen hinta ellei pääsiäinen olisi mennyt jo.

      Poista
  10. Mullakin narsissi-innostus tuli vasta pitkästi tulppaanien jälkeen. Ensin ostin vain valkoisia, nyt käy jo keltaisetkin;)

    VastaaPoista
  11. Kauniita!
    Minulla on narssissit olleet pääsiäisestä asti terassilla, mutta ovat vieläkin nupulla. On vissiin ollut niin kylmää, etteivät ole halunneet aueta. Mutta kenties vapuksi...;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä on kyllä ollut ihana napapiirin meininki ainakin :D

      Poista
  12. Kauniita, kauniita, voi kun olsikin paikkoja, johon noita istuttaisi.. ja jos nyt oikein miettii, nii aina löytyy sen verran tilaa. Olen joskus letitellyt varret ja piilottanut perennojen lehtien alle, kun ovat häirinneet kukinnan loputtua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en jaksa stressata. Mulla on kyllä aika tiiviisti perennoja :)

      Poista
  13. Olipas aurinkoisia kuvia! Täällä myös yritetty laittaa pihaa ilmoista huolimatta, jotain valmista ja jotain tehtävää vielä...mutta aina on ehditty vaikka sitten viime tipassa :)
    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumisateen vuoksi sain lepopäivän pihahommista. Ei huono sekään. Kaikissa asioissa on aina ne hyvätkin puolet :D

      Poista
  14. Kauniita! Täällä kuoli toissatalvena kaikki Narsissit, niin uudet kuin vanhat, niin viime syksynä pysyin pikkusipuleissa, Laukoissa ja Tulppaaneissa - ehkä taaan ensi syksynä istutankin... On ne niin kauniita!

    VastaaPoista
  15. Nuo ovat niin kauniita! Sain näitä, kun tilasin viisi vuotta sitten 'Cheerfulness'-nimellä olevia narsisseja. Luulin niiden olevan valkoisempia, mutta keltainen väri oli kaunis! Harmillisesti niistä nousi vain osa, viidenkymmenen sijaan penkinstä pilkisti vain ehkä kymmenen alkua. En ole sen jälkeen hankkinut lisää, sillä pettymys menestykseen oli niin suuri.

    Mutta kiitos vinkistä, nehän voisi kasvattaa juuri noin, ensin ruukussa, sitten maljassa ja seuraavaksi vuodeksi penkkiin :)

    Sini K.
    kasvihormoni.fi

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig