tiistai 25. huhtikuuta 2017

Trendikäs kilpipiilea

Tämän hetken trendikasviksi noussut kilpipiilea on vallannut minunkin sydämeni - ja nyt myös kodin! Pienikin kilpipiilea ehtii vuodessa kasvaa niin isoksi, että mullanvaihdon yhteydessä kasvin jakaminen on helppoa. 


Kilpipiilea on varmasti tunnetuin piileoiden suvun edustaja. Kasvi on myös viherkasvialaoittelijalle helppo. Sinänsä erikoista, että näitä on kasvatettu Skandinaviassa jo 1940-luvulta saakka, mutta vasta nyt kasvi on tavoittanut suosikkikasvin aseman. Kilpipiilean on alunperin Etelä-Kiinasta.


Kilpipiilea tekee selkeitä uusia varsia. Yhdestä varresta lähtee jo pienenäkin taimena useampi lehti. Mursin ja taivuttelin juuripaakkua varovasti, jotta sain jokaiseen taimeen sopivasti juuria mukaan. Kesän aikana näistä kasvaa komeita ja tuuheita kasveja.


Kilpipiilea tarvitsee köykäisen viherkasvimullan ja riittävästi valoa. Muiden huonekasvien tapaan se viihtyy kesällä hyvin ulkona katetulla parvekkeella tai terassilla. Siellä se moninkertaistaa kokonsa nopeasti. Kannan omani taatusti ulos kesäkuussa hallanvaaran mentyä.


Joko kilpipiilea on löytänyt teidän kotiin?

Ihanaa keskiviikkoa!

SHARE:

28 kommenttia

  1. On, on! Tuas sivupöyrällä se orottaa uutta purkkia. Heti piti käyrä kattoas, monehenko osahan omani saa. Kilipipiilea oli mulle uus kasvi, ku se rupes plokiis näkymähän.
    Tosi hiano tua ruskia kukkapurkki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskea ruukku on iät kaiket vanha ja mun ikisuosikki :) On jännä miten joku kasvi aina yht äkkiä nousee niin kovin trendikkääksi.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos! Suomesta on niin kovin vaikea löytää tosi kivoja ruukkuja. Pakko ostaa aina, kun kiva tulee vastaan.

      Poista
  3. Lemppari on ja löytänyt tiensä meillekin ja syvälle sydämeen! <3
    Minäkin ihailin kovasti noita ruukkujasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kasvi on ihanan graafinen, mutta se antaa tilaa kauniille ruukullekin. Aika täydellinen :)

      Poista
  4. Kiitos vinkistä, tämä minulta vielä puuttuu ;)

    VastaaPoista
  5. Onpa söpö. Ja mulle ennestään tuntematon, joten täytynee alkaa katsellea piileaa sillä silmällä, josko täältäkin vaikka jostain löytäisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kokenut tämän piileoista helpoimmaksi. Söpö se todella on :)

      Poista
  6. Kiva postaus :). Olin viikonloppuna Tukholmassa, ja toin itselleni tuliaisena mini-kilpipiilean. Kiva saada tietää että se on helppohoitoinen kasvi! Täytyykin kohta miettiä sille isompaa ruukkua jos se kasvaa noin nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se kasvaa nopsaan :D Mulla oli alkuun pienemmässä ruukussa ja siitä siirsin isompaan, kun kasvoi.

      Poista
  7. En ole vielä onnistunut kohtaamaan piileaa myymälä kierroksilla, mutta sellaisen kaappaisin heti kainalooni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni on sanonut samaa. Mäkin sain omani jakotaimena ystävältä. Musta tuntuu, että myymälät tulee näissä jälkijunassa. Siellä on nyt sitä peikonlehteä, joka kiska täys :D

      Poista
  8. Jo, vihdoin löytyi Kevätmessuilta. Näyttää tosiaan tekevän hyvin poikasia. Kohta on sitten enemmänkin... Tykkään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai siellä oli? No missasin siellä. En nähnyt mitään viherkasveja myynnissä. Pöh!

      Poista
    2. Vihervimmalla oli. Näyttää olevan verkkokaupassakin. Ööh, mitenköhän viherkasveja onnistuu toimittaa perille.

      Poista
    3. Se on niiden bisnes ja kaikki kasvit mitä olen tilannut netistä, ovat olleet hyvässä kunnossa. Kerran kasvi ei lähtenyt kasvuun, mutta reklamaation reagoitiin nopsaan ja sain uuden tilalle. Rohkeasti vaan :)

      Poista
  9. Meillä on myös. Ostin sen ja jo ostamisen jälkeen sain sen jakaa, kun istutin suurempaan ruukkuun. Sain yhden isomman ja neljä pienempää, jotka nyt juurtuvat parhaillaan. Pienetkin näyttävät kaikki juurtuneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ihan sama mulla. Oon varma, että mulla kasvoi niin paljon tuo jakotaimi, kun vein sen partsille. Mulla kasvaa muutkin kasvit siellä paljon nopeammin kuin sisällä.

      Poista
  10. Juu, on löytänyt tiensä meillekin. Luulin, että tämä on joku ihan uusi tuttavuus, kun blogimaailmaan talven aikana tupsahti, mutta sehän on jo eläkeikäinen;)

    VastaaPoista
  11. Meillä ei vielä ole, mutta varmasti jos törmään kyseiseen kasviin, niin ostettavahan se on ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai. Tai toivottavasti saat joltain alun, kun tämä lähtee niin kivasti :)

      Poista
  12. Kilpipiilea on ihana, meiltä ei sitä vielä löydy. Ei ole tullut kaupoissa vastaan. Pitäisiköhän oikein alkaa metsästää sitä.😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se jossain vaiheessa tulee, pidät vaan silmät auki :)

      Poista
  13. Kilpipiilea on ihana, meiltä ei sitä vielä löydy. Ei ole tullut kaupoissa vastaan. Pitäisiköhän oikein alkaa metsästää sitä.😊

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig