lauantai 9. joulukuuta 2017

Kokeilussa soodapiparitaikina

Paljon hehkutettua soodapiparitaikinaa oli pakko päästä kokeilemaan itsekin. Lupaukset kuulostivat hyvältä: puoli-ilmaiset raaka-aineet ja kaunis lopputulos. Näihin kyllä päästiin, mutta ihan mutkatonta työstäminen ei ollut. 


Itselläni kesti tovi päästä sinuiksi taikinan kanssa. Se tarttui kiinni pöytään ja muotteihin. Kun viimeinen sain aikaiseksi nätin piparin katkesi sakara irti, kun tein puutikulla reiän. Tätä tapahtui lukemattomia kertoja minulle ja ystävälleni, mutta lopulta pipareita alkoi syntyä. Hommaa helpotti maissitärkkelys, jota läträsimme pöydän täydeltä. Kaulitun taikinalevyn kulmat imaisivat helposti tärkkelystä ja lopputuloksena oli hyvin jauhoista ja murenevaa taikinaa. Heitimme surutta näitä muhjuja osia roskiin. Terävät muotit, lasta tai veitsi siirtoapuna ja puhtaat leimasimet olivat näiden piparien salat. Suosittelen kuitenkin reilua taikinamäärää, jotta on millä harjoitella. Kuviot tulevat jostain syystä paremmin esiin, kun pipari kuivuu. Eli malttia senkin asian kanssa. Itse yritin sorvata syviä kuvioita, koska mikään ei tuntunut näkyvän kunnolla. Ei tämä ihan Fimon haastaja ole, mutta ehdottomasti kokeilun arvoinen! Parasta näissä on ihana kalkin omainen pinta ja puhtaan valkoinen väri. Edullisten pikkulahjojen askartelijalle superkiva keksintö.


Ohje reilun kokoiseen takinaan
3 dl maissitärkkelystä
6 dl soodaa
4 3/4 dl vettä

Keitä aineksia kattilassa miedolla lämmöllä. Hämmennä samalla. Keitossa menee hyvä tovi, joten älä hermostu soodavelliin, jota saat keitellä melko pitkään. Lopulta taikina tiivistyy nopeasti. Puulasta on paras apu hämmentämiseen. Suosittelen myös teflonkattilaa, jos sellainen löytyy. Siirrä jähtymään, minkä ajaksi päälle on hyvä laittaa märkä pyyhe. Säilytä kannellisessa ja ilmatiivissä rasiassa. Taikina on käyttökelpoista noin viikon. Vinkkinä vielä, että soodaa myydään myös isoissa useamman desin muovipurkeissa


Näistä tuli ihania pakettikoristeita! Jatkoon ehdottomasti!

Ihanaa viikonloppua!

SHARE:

15 kommenttia

  1. Paljon tuota taikinaa on kehuttu. Kiva kuulla myös välillä "ongelmista", jotka kuitenkin saa ratkottua :) Ihania somisteita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kuullut myös ja kaikki kehuu miten helppo ja kätevä tehdä, työstää ja painaa kuvioita. No mulla ei mennyt ihan niin unelmasti :D No onneksi on kaunis lopputulos :)

      Poista
    2. Säilytys jääkaapissa, kylmänä pieni erä kerrallaan työstöön ja kaulinta vaikka sähköputken pätkällä tai muulla kaulimella leivinpapetin päällä - helppoa kuin heinänteko:)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Nyt vaan kokeilemaan. Heti sen jälkeen kun saat sen tonttuoven väsättyä :D

      Poista
  3. Wau - kaikkea ihmeellistä oppii! Tuotokset näyttävät hienostuneilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä on varsin valikoitu hienostunut lopputulos :D

      Poista
  4. Tosi kauniita! <3
    Itse en ole soodataikinasta tehnyt koskaan mitään, joten vinkit tulivat tarpeeseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helppo ja mutkakon askartelujuttu, jota varten ei tarvitse juosta koko kulmakunnan askartelukaupparepertuaaria. Sellaiset on musta parhaita :)

      Poista
  5. Ihania! Talletan muistin uumeniin ja kokeilen toivottavasti vielä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogeissa parasta on, että ohjeet löytyvät helposti kun niitä tarvitsee. Toki täytyy muista tarvita niitä :D

      Poista
  6. Samat harmit koin itsekin, kun soodataikinakoristeita askkartelin. Mutta totta, kauniita tuli:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin ensin, että teinkö jotain väärin, kun joka postauksessa ylistetään taikinan helppoutta ja erinomaisuutta. Mutta taikina tuntui tosi hyvältä käsissä joten arvelin, että tuskin olen ainoa, joka asian kanssa kompuroi. Ja en minäkään tänne niitä rikkoutuneita kuvaillut. Nämä nätit vaan :D

      Poista
  7. Tästä en ole kuullut, suolataikinaa tehtiin joskus, mutta ohjetta en muista. Löytyis varmaan netistä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saman tyyppistä, mutta tässä on väri parempi.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig