tiistai 25. elokuuta 2020

Parveke ja pikkupuut

Parveke alkaa hiljalleen valmistautua syksyyn, mutta yhä on vehreää. Tyhjentelen ruukkuja yksitellen kompostiin kasvin elinkaaren mukaan. Näin urakka on myös helpompi. Ensimmäisenä lähtevät yleensä orvokit ja kosmokset. Sen jälkeen on aika raahata kasveja sisälle ja talvetukseen. Vielä en ole pitänyt kiirettä. Tänä vuonna näyttää siltä, että kasvit voivat hyvinkin olla ulkosalla syyskuuhun saakka. 

parveke-ja-pikkupuut-100outdoor

Pikkupuut kestävät yllättävän hyvin viileitä öitä. En ole kertaakaan onnistunut palelluttamaan näitä, vaikka vien puut mieluummin hieman myöhässä kuin ajoissa sisälle. Verivaahterat saavat tuulentua ulkona rauhassa. Kun lehdet ovat varisseet kokonaan, vien puut sisälle. Vähemmän roskaista hommaa. 

parveke-ja-pikkupuut-100outdoor

Puiden kanssa talvetukseen matkaavat pelargonit ja villakot. Olen saanut pidettyä ensimmäistä kertaa herkät mehikasvit elossa yli talven, kun vein ne samaan tilaan puiden kanssa. Niin mahtavaa! Rakastan villakoita, mutta ne ovat todella haastavia talvella. Villakko on tuo hopealehtinen mehikasvi kalamondiinin takana yllä olevassa kuvassa. 

parveke-ja-pikkupuut-100outdoor

Alan jo tässä vaiheessa tarkkailla puita ja mahdollisia tautien merkkejä. Viikuna menee tänä vuonna suoraan eristykseen ja myrkytettäväksi laikullisine lehtineen. Muiden kasvien osalta olen melko selvillä vesillä. Ei uskoisi, että kaikkia isompia puitani vaivasi villakilpikirva toissa talvena. Sain hoidettua jokaisen puista kuntoon. Joihinkin kasveihin kiintyy enemmän kuin toisiin. Nämä pikkupuut ovat minun arvokkaimmat kasvini. 

parveke-ja-pikkupuut-100outdoor

Pikkupuista, niiden hoidosta ja talvetuksesta tulee paljon kysymyksiä. Teimme aiheesta Johannan kanssa jakson Puhetta puutarhasta -podcastiin. Voit kuunnella jakson suoraan alla olevasta soittimesta. Jos haluat vain lukea hoitovinkkejä, tsekkaa tämä Versoilevan artikkeli aiheesta. 


Mukavaa viikkoa!


SHARE:

Ei kommentteja

Lähetä kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig