maanantai 25. toukokuuta 2015

KESÄRETKELLÄ - VOIKO KIVEMPAA OLLAKAAN?

Tänään oli niin hulvaton työpäivä, että tuntui melkein vapaapäivältä. Karautin jo aamutuimaan kohti  ystäväni ja työkaverini Marian luokse. Voin kertoa, että Kanelia ja kardemummaa–blogia kirjoittavan Marian koti ja piha on vielä kivempi livenä kuin blogissa. 

Onko toisaalta mikään ihme, kun lähimyymälänä on Viherpeukaloiden(klik) myymälä.
No sinne mekin tietysti suuntasimme pyörimään.


Minulla on sillä lailla jännä suhde Viherpeukaloihin, että joskus vuosia sitten, kun aloittelin omaa pihaani, niin minulla oli tapana lärätä Viherpeukaloiden nettikauppaa (tuntitolkulla – kröhöm...). 

Ja vieläkin jos kaipaan tauon työpäivääni, saatan katsella uutuskasveja ja erityisesti heidän istutussuunnitelmiaan. Esim tämä perhoskasveista tehty istutus on tosi kiva!


Kesäkukkien ja yrttien valikoima oli ihan mieletön. Olisin halunnut hamstrata vielä enemmän mukaan. Auto oli lähtiessä kuin viidakko... Nyt minulla on kasveja oman pienen taimiston verran pihallani. 
https://www.viherpeukalot.fi

Ostin lasten opettajille ja hoitajille mainiot yrttiruukut. 
Yllätin myös itseni yhdellä erikoisuudella, mutta sen kuvaan teille myöhemmin. 


Ei voi muuta kuin huokaista, että miten ihana päivä.

SHARE:

18 kommenttia

  1. Voih, mikä paratiisi:) Täällä ei (onneksi) ole suurta perennamyymälää lähistöllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee... Voihan se noinkin ajatella. Tuonne uppoaa helposti koko palkka :D

      Poista
  2. Ihana päiväsi! Juuri tuollaisia päiviä sitä sitten syksyn ja talven pimeinä iltoina muistelee kaiholla <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näistä jää hyvä fiilis ja jo nyt on jotenkinvirkistää tällaiset piristyspäivät :)

      Poista
  3. Jo taas teki kone temput, kommentti meni bittitaivaaseen! Mutta ihana on ollut päiväsi, puutarhalta tekee kaikkea mieli ottaa mukaan, peräkontti säätelee ostoksia melkein kuin mies! Länsirannikolla on aivan upeita puutarhoita, esim. Vuorelan puutarha!

    Kivan lahjan opelle olet ajatellut, yrttiruukkuja harrastin myös, esihistoriallisella ajalla kun lapset olivat vielä koulussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvilahjat ovat kivoja. Nämä menevät sisällä, partsilla ja patiolla. Ja ei jää mitään lammaskokoelmaa nurkkiin pyörimään, kun en tunne lahjan saajaa niin hyvin.

      Poista
  4. No voi sun kanssa, kiitos! <3 Tosin vähän kyllä väitän, että sun väsymystila saattoi sumentaa näkökentää... Mutta hulvatonta kyllä oli, todella!

    Näitä kuvia katsellessa tajuan, mitä kaikkea unohdin ostaa. Pitää siis mennä uudestaan, vaikka onkin vaarallinen mesta. Ajankulu katoaa täysin:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin niin epistä, että sulla on tollanen mesta vieressä missä vaan piipahtaa kun jotain unohtuu. Onneksi on nettikauppa!

      Oli niin superkivaa sun kanssa taas! :)

      Poista
  5. Ihana paikka! Onneksi ei meillä ole myymälää noin lähellä, tulisi helposti käytyä siellä hyvin usein...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen että sun pihassa ei mahtuisi kävelemään sen jälkeen. Tosin se on sellainen tilaihme, että vetää kasveja ihan käsittämättömän määrän :)

      Poista
  6. Kuulostaa todella mukavalta reissulta! Täytyykin tehdä retki Viherpeukaloille:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin. Muista tyhjentää takakontti kokonaan.Aloittelijan moka multa, kun siellä joku pistolapio pyöri haittamaassa lastaamista :D

      Poista
  7. Kuulostaa mukavalta, kivassa paikassa kivassa seurassa:)

    VastaaPoista
  8. Puutarhamyymäläretket ovat ihan parhautta! Minäkin vietin vapaapäivän Vuorelan puutarhassa ja Vakka-Taimella. Kotiin suuntasin auto täynnä perennoja ja kesäkukkia, taisin hymyillä koko kotimatkan heliotroopin huikaisevan huumaavassa tuoksussa.

    VastaaPoista
  9. Ihana paikka ja täynnä vaikka mitä huumaavaa ja hurmaavaa!
    Kaikkea erikoistakin löytyy :)

    VastaaPoista
  10. Tämän postauksen seurauksena sorruin tilaamaan valmiis istutussuunnitelman mukaisen paketin :D Nyt saan kasvihuoneen viereisen penkin kuntoon, mahtavaa. Tsekkasin kyllä paikallisen taimimyymälän, mutta kaikkia suunnitelman mukaisia perennoja ei ollut saatavilla.

    Ihana päivä teillä on ollut! Olisikin hyvä kesälomakohde.

    VastaaPoista
  11. Minusta kasvavat kevätlahjat ovat opettajille mukavia! Itse virittelin tomaattiruukkuja kasvatusohjeineen - tuli vaan sen verran muhkeita, että ei parane pistää poikia raahaamaan niitä koululle... Vieläköhän niihin ruukkuihin laittaisi jotain juurelle?

    Sini K.
    joka on nauttinut itse eniten saamistaan yrttilahjoista (jos on sattunut keväällä saamaan päivänpiristeitä ;) )
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista
  12. Ihana paikka ja tunnelma! Täällä on yhä niin kurja sää, että piha "nukkuu" sateessa ja puutarhuri pysyy sisätiloissa - nämä kuvat antoivat piristystä :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig