lauantai 25. heinäkuuta 2015

KASVIMAAN VÄLIVERHO

Nyt vihreää riittää yllin kyllin, mutta alkukesän tilanne oli hieman toinen. Keksin istuttaa Viherpeukaloilta tuodut jättimäiset rungolliset herukat kasvimaan väliverhoksi. Sieltä ne kaikesta korkeuksistaan toivat tilaan kaivattua vihreää (mitä laatikoissa ei oikein vielä näkynyt).
 

Kasvimaa ja kauneus kulkevat mielestäni käsi kädessä. Olen kuitenkin tarkka siitä, mitä koristekasveja potageriini tuon. Niiden pitää sopia paikan henkeen ja rimmata hyötykasveihin. Mikä sen koristeellisempi vaihtoehto kuin rungolliset hyötypensaat? Näin jo sieluni silmin näitä 20 rivissä reunustamassa kasvimaata.


Neljä herukkaa ja yksi karviainen riittävät juuri sopivaksi väliverhoksi kasvimaalleni. 


 Alkukesän kurimuksen jälkeen tunne kasvimaan suhteen oli paniikinomainen. Ehtivätkö pavut kypsyä, miksi pinaatti on kylmästä huolimatta venynyt metrin mittaiseksi, kasvavatko avomaankurkut i-ki-nä?! 

Ja niin se vaan on pikkuhiljaa muuttunut pieneksi viidakoksi.



Nyt sitä satoa korjataan. Pinaattia, mangoldia, lehtikaalia ja retiisiä... Tomaattejakin kypsyy päivittäin. Ei ihan salaatin verran, mutta kuitenkin. Oi tätä tarhurin onnea!

SHARE:

15 kommenttia

  1. Meillä taas tuntuu ettei tomaatti kypsy millään, raakileita on, isojakin mutta se eka kypsä, ei tule millään. Kurkkuja taas jaetaan jo muillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se homma vaihtelee. Saa nähdä mitä tuo lähenevä saderintama tekee.... Onko mahdollista, että kasvit mätänevät penkkeihinsä? :D

      Poista
  2. Kivalta näyttää! Kerropa jokin lehtikaalireseptisi, meilläkin se kasvaa ihan innoissaan, terkuin Suska koivuladesignesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä tätä käytetään eniten vihersmoothiehin (mieluiten nuoria lehtiä) ja pestoon. Olen allerginen kaikille sipuleille, niin peruspestot ei käy. Sinne vaan blenderiin viherkaalia, basilikaa, oliiviöljyä, suolaa ja vähän pippuria. En ole mikään mittailia vaan teen näppituntumalla. Lehtikaalin voi myös pakastaa, niin luomu pestot onnistuvat ympäri vuoden.

      Poista
  3. Hieno väliverho! Olen huomannut, että "väliverhot" tuovat jotenkin ihan lisää tilan tuntua puutarhaan, vaikka rajaavatkin tiloja.
    Sun potagerissahan näyttää hienolta, satoa näyttää tulevan jo kivasti.
    Täällä ei sadolla pääse kehuskelemaan. Aurinkoa tarvittaisiin apuun. Ainoastaan kirsikoita ja viinimarjoja on tulossa runsaasti. Yksi aivan säälittävän pieni avomaankurkku hauskuuttaa muo olemassa olollaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tykkään väliverhoista muutenkin. Ne tuovat puutarhaan huonejakoa, sulkematta sitä täysin. Vähän vaihtelua täysin suljettuun seinään.

      Ei meilläkään samaa määrää tule satoa. Viime vuonna kesäkurpitsojakin tuli yli tarjontaa ja samoin papuja. No tällaisia nämä kesät ovat. Musta on kuitenkin ollut tosi kiva kesä ja ulkona on jaksanut touhuta silloin kun ei sada.

      Poista
  4. Minä tuskittelen edelleen kitukasvuisten kasvieni kanssa. Pinaatit ihan minikokoisia ja mangoldi puskee vain kukkavartta. Kesäkurpitsat hukkuvat krassien alle. Onneksi ei hengissä pysyminen ole oman kasvimaan varassa :)

    VastaaPoista
  5. No onneksi ei joo :D Enemmän se on palkinto tehdystä työstä. Krassit työntävät mulla vaan lehteä. Äitini kylvi samaan aikaan ja sillä ne ovat täydessä kukassa. Go and figure... Näin ne vaihtelee :)

    VastaaPoista
  6. Aika kivannäköistä, kun se jaottelee aluetta melkeimpä huonemaisesti. Meillä salaatit ovat kasvaneet hurjasti ja lykkään niitä kaikille mutta muuten vielä jännätään tuleeko mitään satoa. Tomaatissa vain kukkasia mutta ei ainuttakaan tomaatinalkua vielä, avomaankurkku samoin. Erikoisemmat yrtit eivät ole saaneet tuulta purjeisiin oikeastaan ollenkaan eikä vihreäpapu lähtenyt kasvuun ollenkaan. Normeista sipulit jäi tänä vuonna pois kokonaan koska se onkin ehdottomasti kielletty ruokavaliostani. Kukkasista jo samettikukka kukkii, kehäkukka kasvaa pituutta mutta ei vielä kuki jne.. Mitäs muuta kivaa mulla sielä kasvimaalla olikaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kaikille sipuleille allerginen, niin en juurikaan kaipaa sitä. Ruohosipulia kasvaa, koska se on niin nätti. Tänä vuonna kasvimaan kukatkin ovat harmillisen myöhässä. Viime vuonna ne kukkivat jo heinäkuun alkupuolella. Mutta ei ole kesät veljeksiä.

      Poista
    2. Okei, no mä saan ainakin vielä syödä ruohosipulia (ja kuulemma kevätsipulin vihreää osaa, mutta en ole tohtinut kokeilla). Annoin viime kesänä mun hyvin kasvaneet vanhat ruohosipulit eteenpäin ja nyt kärsin huonosta sadosta, hehhh mut minkäs tekee. Oon huomannu että sipulia on joka paikassa, ompa kauheeta kun oot allerginen. Saako kysyy et mitä kasvatat ite maustamiseen (kun kaikki mausteetkin melkein sisältää sipulia, joita tosiaan en itekkään käytä koska täyskielto ilman allergiaakin)??

      Poista
    3. Ajan kanssa oppii. Nykyään sentään ravintolassakin saa ruokaa. 10 vuotta sitten saattoivat käännyttää pois.

      Mutta mausteisiin... Lipstikka korvaa lihaliemen, chili korvaa pitkälti valkosipulin.Sitten sellaista perussettiä: pippureita, basilikaa,persiljaa, timjamia,jne. Meillätehdään kastikepohjat yleensä tomaattiin (Mutti tölkissä on paras). Kokeile rohkeasti esim hunajaa marinadeissa ja samoin sitruunaa ja limeä. Käytän myös erilaisia balsamicoja esim tomaattipohjaisissa ruoissa ja kastikkeissa toimii hyvin.

      Meillä kasvaa minttuja, lipsitkkaa, oreganoa,salviaa, timjameja, tilliä ja loppuja en edes suorilta muista. Ja kuten tuolla aiemmin mainitsin niin lehtikaalista ja basilikasta saa oivan peston. Tsatsikissa korvaan valkosipulin chilillä....

      Kylläsen oppii. Tympeäähän se on kun sipulia on Suomessa ihan kaikessa. Meillä perspektiiviä hommaan tuo se, että lapset on vielä huomattavasti ruokarajotteisempia kuin mä. Tsemppiä! Ja saa kysellä jatkossakin, jos kaipaat ruokavinkkejä :)

      Poista
  7. Hyvältä näyttää!

    Minulla istutetuista sipulit mätänivät, liikaa kosteutta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla taitaa olla perunoilla sama ongelma.Lajikkeiden välillä on hirveät erot. Osa on ihan tosi huonossa hapessa.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig