torstai 16. heinäkuuta 2015

LAAJENNUS



Tänä kesänä moni palanen tuntuu loksahtaneen kohdalleen. Kasvimaa tuntuu ainakin toistaiseksi sopivan kokoiselta. Laajennus on vanhan kasvimaan kyljessä ja näistä kahdesta tuli nyt saumaton kokonaisuus.



 Olen todella viehättynyt mustaan väriin puutarhassa ja Strömsön kasvulaatikot olivat juuri sitä mitä laajennus tuntui kaipaavan. Kahden laatikon korkeus on minulle juuri sopiva. Ei tarvitse kökkiä liian alhalla, mutta laatikot eivät myöskään ole liian hallitsevan näköiset. Alkukesästä suojaa antoivat laatikoihin kuuluvat kannet.

Kasvimaa on minulle yhtä lailla pihan kaunistus kuin hyötytarha ja se saa näkyä. Erityisesti nautin siitä, että kasvimaa näkyy parvekkeelta niin hyvin. On ihanaa, että suomalainen puutarhakulttuuri on vihdoin menossa siihen suuntaan, että hyötytarha on enemmän potager kuin pelto. Toki molemmille on paikkansa. Napakampiin pihoin tämä ensimmäinen on vain niin paljon parempi vaihtoehto.


Jotain kummaa tässä laajennuksessa kyllä tapahtui... Kasvutilaa on tuplasti enemmän, mutta kasvit eivät tänä vuonna meinanneet mahtua tua laatikoihinsa.

Täältä voi jo nyt syödä viherkaalia, retiisiä, yrttejä ja salaatteja. Mansikoitakin tuli pari litraa. 
Nyt odottelen kasvimaan krassien kukintaa ja papusatoa.

Postaus on tehty yhteistyössä Strömsön kanssa.
SHARE:

20 kommenttia

  1. Söin just viime viikolla tosi hyviä viherkaalisipsejä, öljyä, suolaa ja valkosipulia ja uuniin vaan. Varsinaisia terveyssipsejä =) Marsu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä jos maistui. Mäkin tein viime kesänä. Ne maistuivat kakalle. Eittämättä terveellisiä, sitä en kiistä :D

      Poista
  2. Näyttää kivalle. Minustakin kasvimaa saa näkyä ja nimenomaan olla pihan kaunistus. Omalle tontille on aikomus laittaa myös kasvimaa. Täytyy pähkäillä paikkaa pienelle kasvihuoneelle ja kasvulaatikoille, kun se ei ehkä ollutkaan mahdollista laittaa tuonne toiseen reunaan ;)
    Kivasti sinulla nuo toiset laatikot alempana ja porrasaskelma siinä vieressä. Tonttini on loiva, joten tuollaista vastaavaa olen ajatellut. No, se taitaa olla ensi kesän juttu se :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään tosi paljon itsekin portaan korkeuserosta. Kasvimaa on itseasiassa vielä toiselta reunalta isommassa rinteessä. Kaivoin siihen noin puolen metrin leikkauksen. Rinnekin näyttää nyt kivemmalle, kun kasvimaa tekee siihen penkereen.

      Poista
  3. Seesteisen näköinen kokonaisuus. Ostin Kodin Terrasta lavakauluksia 12 euroa kappale, ja harmikseni en niitä käsitellyt keväällä. Kesän kuluessa ei ole ollut sellaista hetkeä toistaiseksi, jolloin olisin saanut laatikot maalattua, joten sitä odotellessa. Ajattelin käsitellä laatikot myös hiilen mustaksi.
    Kävin juuri aamulla kurkistelemassa laatikoista, josko jo kesäkurpitsat olisivat kasvaneet, mutta vielä pitää malttaa pari päivää, ennen kuin ensimmäinen sato on korjattavissa. Ihanaa, että yrttimaalta saa haettua yrtit mm. marinadeihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin projektit siirtyy ja jää ja jotain tulee tilalle. Kyllä sitä maalaamista ehtii vaikka ensi kesänä. Hiilen musta on just ihana!

      Poista
  4. Tänä kesänä ainakin tuo musta väri on ollut edullinen - tumma seinämä lämpiää hyvin! Viihtyisä ja luonteva kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole tullut ajatelleeksi, mutta noinhan se juuri on :)

      Poista
  5. Tänä kesänä ainakin tuo musta väri on ollut edullinen - tumma seinämä lämpiää hyvin! Viihtyisä ja luonteva kokonaisuus!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Joskus mietin, että miksi ei tule enempää itselle suunniteltua. Tämän suunnittelin ja jo toimii paremmin kuin muu piha :D

      Poista
  7. Kaunis on. Luomulaaksossakin on jo herkuteltu uudella sadolla. Mansikoitakin tullut jo hiukan, mutta pääsatoa saa vielä odotella. Aurinkoa kaivattaisiin, sade saisi jo riittää. Ihana blogi sinulla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Isompaa satoa täälläkin vielä odotellaan. Aurinko on puuttunut täältäkin. Viime kesänä oli jo kesäkurpitsat hyvässä vauhdissa ja papuja jo pöydässä. Mutta kyllä niitä vielä tulee. Olen täysin vakuuttunut.

      Poista
    2. Tulee niitä. :) Meillä tosin ei paljon pensaspapuja, kun eivät itäneet kunnolla. Liian kylmää ja märkää on ollut. Härkäpavut sen sijaan kasvavat hyvin. Kesäkurpitsoissa on pieniä alkuja. Nyt vähän enemmän lämpöä niin hyvin sujuu. :)

      Poista
  8. Heippa! Annoin sinulle Mukava-blogi- haasteen blogissani - saa jatkaa tai olla jatkamatta oman mielenkiinnon mukaan! Ihailen siistiä kasvimaatasi! Itselläni rehottaa vähän joka suuntaan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Se on ihana haaste, jota olen seurannut mielenkiinnolla. Se on ollut jo aika monessa, mutta mietin josko tartun. Muistaminen lämmittää eniten. Mullakin kasvimaa on loppukaudesta ihan levällään. Nyt se on juuri sopivan klaffissa :D

      Poista
  9. Kaunista ja niin hyvin yhteen sopivaa! Ihana kokonaisuus talon kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään nimenomaan talon ja kasvimaan kombosta. Hauskaa jos se välittyy sinnekin. Ei helpoin kuvattava.

      Poista
  10. Hyvältä näyttää! Minulla on samoja laatikoita harmaana, nyt ensimmäistä kesää

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig