maanantai 19. syyskuuta 2016

Arjen karusellissa

En nyt ehtinyt kuvaamaan mitään uutta niin laitan teille tähän otoksia luontoretkeltä, jotka Golden Gaten kokoisella aasinsillalla löyhästi liittyvät aiheeseen. Nimittäin vapaalle vaihtamiseen. Kesän urakiito on vaihtunut lasten aamutoimista huolehtimiseen, hiekan hajuiseen tuulikaappiin, luontoretkiin ja lasten sosiaalisten kuvioihin kuskaamiseen. Jälkimmäinen on kuin seilaisi puoltoistametriä pitkien ihmisten ristiaallokossa. Menoja nimittäin riittää. 



Olen melko innoissani, että ehdin vihdoin kuvien luontopolulle. Matkaa meiltä sinne on naurettavat muutamasatametriä, mutta aina ei vain ehdi. Paikka on huikea! Asumme noin 30 kilometrin päässä ison kirkon sykkeestä ja tällaista täällä meillä on. Traktoreita, peltoja ja huikeita luontopolkuja. Ison lammen kiertävä suoalue, jossa kuljetaan pitkospuita pitkin. Ja tietysti viimeisen päälle hieno telttakota-alue, jossa voi grillata. Ja ei ole ruuhkaa. Koska kaikki menevät Nuuksioon. Heh!


Tällä viikolla  aion miettiä hyvin vähän töitä ja erittäin paljon itseäni. Suuntaan siis postauksen jälkeen rautakauppaan hakemaan lisää seinä- ja lattiamaalia. Tyttären askartelusynttärit ystävilleen vaatii stopin Sinellissä. Se on se paikka jonne menen, kun haluan päästä rahoistani eroon. Uskon, että blogin puolellekin sataa näitä tuotoksia joulua kohti mentäessä.


Nyt on nimittäin aikaa. Mukavaa tiistaita. Tehdään siitäkin paras mahdollinen!

SHARE:

16 kommenttia

  1. Voi että, muistelen tuota aikaa lasten kanssa haikeudella! Enää ei tuoksu tuulikaapissa muta ja hiekka, eikä pojan huoneessa ole yhtään kaminaa tai edes savun hajua! Nauti, vaikka joskus se on tosi aikaa vievää ja raskastakin miettiä kuinka saa yhdistettyä kuljetukset, asialliset ruokailut, kotihommat ym. mutta tosiaan sitä aikaa muistelen lämmöllä! Tuosta ajasta sai paljon kultajyviä evääksi omaankin elämään!

    Ihana tuollainen luontoretkipaikka lähellä! Rakastan rauhallista liikkumista ja kuvaamista luonnossa ja savuntuoksuista makkaranpaistoa!

    Ihanaa tiistaita Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me olemme tehneet tietoisia valintoja töiden ja elämän suhteen ylipäätään, jotta molemmilla vanhemmilla on ollut aikaa olla perheen ja lasten kanssa paljon. Se vaatii suunnittelua ja myös uhrauksia, mutta minun ei onneksi ole tarvinnut surra ja murehtia aikaa jolloin en tajunnut olla perheeni kanssa.

      Poista
  2. Kuulostaa kadehdittavan ihanalta, että välillä on aikaa olla sataprosenttisesti läsnä läheisille - ja itselle! Tekee varmasti hyvää hulabaloo-kesän jälkeen! :)

    Kauniit on maisemat teitin naapurissa - nautihan nyt niistäkin täysin siemauksin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On siinä hulabaloossakin puolensa. Sitä ehti nähdä vaikka ja mitä :D

      Poista
  3. Tässähän jäi itsellekin ihan kutkuttava olo. Mitä siitä sinellikäynnistä seuraa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä ei tosiaan tiedä mitä siitä seuraa. Hamstrasin sieltä joulukorttitarpeita ja kaikennäköistä kivaa sälää. Niitä pitää alkaa sovitella seuraamaksi johonkin ideamalliin :D

      Poista
  4. kuulostaa ja näyttää tosi mukavalle!

    VastaaPoista
  5. Olisikin unelma asua metsän laidalla, jonne olisi helppo pujahtaa arjen keskeltä. Ihania suunnitelmia luvassa 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tosiaan on ihan landea missä asutaan. Pikkukylä isompien keskustojen lähellä. Sopii meille :)

      Poista
  6. Nyt syksyllä on todella ihanaa liikkua luonnossa. Odotan innolla niitä askartelujuttujasi! Hyvää päivää Sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Askartelu on sopivaa vastapainoa puutarhalle. Vuodenajat mahdollistavat just hyvin molemmat :)

      Poista
  7. Perheeseen ja etenkin lapsiin satsattu aika kannattaa aina ja kantaa hedelmää myös hyvin pitkälle tulevaisuuteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin koen. Sekä lasten että meidän vanhempien.

      Poista
  8. Ihanan näköinen luontopolku, huoh. Meillä sama tilanne: tietoisesti on työkuviot järjestetty niin, että lapsilla on aina aikuinen kotona. Mutta hei, askartelusynttärit - mikä loistoidea! Inspiraatiokuvia odotellessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin teenkö toisen postauksen askarteluista (kun oli jo sukulaissynttäreistä), mutta ehkä mä teen. Tyttö odottaa niitä kuin kuuta nousevaa :D

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig