perjantai 2. syyskuuta 2016

Jättimäinen tomaattisato ja arvontamuistutus!

Viileänpuoleinen kesä ei koitunut tomaattien kohtaloksi. Päinvastoin, Näyttää siltä, että kaikki ehtii kypsyä ja olen saamassa suurimman satoni ikinä. Uskon, että kerrankin joka ruukulle tehty varastolannoitus ja huolellinen kastelu olivat suuren sadon salaisuus


Kesänsä tomaatit viettivät GrowCamp-kasvatuslavasssa. Kahden kesän kokemuksella olen todennut, että paksu ja pehmeä muovi-ikkuna on mitä mainioin lämmön eristäjä. Samaa mieltä tuntuvat olevan myös tomaatit.


Ilahduttavin sato tuli Super Marmande-pihvitomaatista. Koen nämä isot lajikkeet kaikkein haastavimmiksi. Monesti ne ovat ehtineet isoiksi ja vihreiksi, mutta kypsymiselle ei ole jäänyt aikaa. Näiden jälkikypsyminenkään ei ole ihan niin tasaista kuin pienillä tomaateilla. Näin ainakin minulla.


Muistutan vielä NelsonGardenin MicroLeaf-siemenpussien arvonnasta. Aikaa on vielä huominen.

Leppoisaa lauantaita!

SHARE:

18 kommenttia

  1. Oi, hyvänen aika miten kauniitakin ne ovat! <3
    Noin runsas sato palkitsee kaiken vaivannäön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on kyllä ihan erinäköisiä kuin kaupan tomskut ja tietty makuisia. Musta on ihanaa, että nämä eivät ole niin tasalaatuisia :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Sitäpä hyvinkin. Yhdestäkin riittää hyvin syötävää :)

      Poista
  3. Loistavaa satoa tomaateista - jopa pihvitomaateista! Ne näyttävät ihan superherkullisilta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne osaavat olla kinkkisiä. Nyt onnistuin yli odotusten. Oikeastaan mulla ei noita kohtaan niin odotuksia ole enää :)

      Poista
  4. Ison kokoiset tomaatit ovat haastavia kasvattaa, juuri tuon kypsymisen kannalta. Oletkin onnistunut hyvin tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä en parvekkeella enää lähtisi kokeilemaan. Kyllä ne kasvarin tai sen tapaisen tuntuvat tarvitsevan.

      Poista
  5. Noita katsellessa vesi herahtaa kielelle!

    VastaaPoista
  6. Mahtavan näköiset tomaatit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen niin onnellinen, kun ne on punaisia. Mulla on aina jääneet nämä isot vihreiksi.

      Poista
  7. Ihanan herkullisia tomaatteja.

    VastaaPoista
  8. Valtavia ja kauniita tomaatteja!
    /Kitty

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei kiva kun kävit kommentoimassa. Kävin katsomassa sun sivut ja sulla on tosi kiva blogi!

      Poista
  9. Lovely pictures! Always nice visiting your blog...
    Have a happy sunday!
    Titti

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig