torstai 19. tammikuuta 2017

Millainen blogi?

Olin loppuviikosta juhlissa johon osallistui paljon sukulaisiani. Ympäri Suomen levittäytynyt suuri suku kokoontuu harvakseltaan vain isompiin juhliin. Oli hauska kuulla, että kuulumisiani seurataan myös tätä kautta (sen läpi suvun kulkevan rikkinäisen puhelimen lisäksi).  Sanavalmiit ja puheliaat sukulaiset ovat juhlien parasta antia (nähtävästi myös blogin kannalta). Erityisen viiltävän analyysin antoi serkkutyttö. Hyvin rajattu, kuivan asiallinen blogini on kuulemma hauskaa luettavaa ja kaunista katseltavaa.


Niin siitä rajauksesta... Se ei olekaan niin simppeli juttu. Kotona asuu kolme muutakin ihmistä, jotka eivät bloggaa. Kaksi kasvuikäistä lasta omaavat myös itsemääräämisoikeuden siihen missä kuvissa esiintyvät. Siksi lapset eivät tunnistettavasti esiinny blogissa. Vaikka tarinat monesti sivuavat myös niitä rakkaimpia ihmisiä (ja sukulaisia) on tämä kuitenkin minun blogini. 

Kävin myös alkuun melko turhaakin jaakobin painia itseni kanssa siitä, voiko puutarhablogissa olla muuta kuin puutarhaa? Kesti tovi tajuta, että tämä on minulle ensisijaisesti henkilökohtainen blogi. Ja jokainen lukija saa päättää tuleeko tänne toiste vai jättääkö taakseen. Minusta on ihanaa jakaa tänne myös remontti-, askartelu- ja käsityökuulumiset. Ja joskus jotain muutakin. Tykkään itsekin eniten blogeista, joissa kirjoittajan persoona tulee vahvasti esiin. Blogi tuntuukin nyt asettuneen uomiinsa tosi kivasti. Siitä kertoo myös jatkuvassa nousussa olevat lukijamäärät. Jokainen kommentti ilahduttaa aina. Rajaan jatkossakin tietyt asiat kokonaan pois ja jaan kanssanne ne elämän hauskat ja iloa tuottavat asiat. 


Onko aiheita joista te toivoisitte postauksia enemmän?

p.s Terkkuja Santralle pohjoiseen!

SHARE:

39 kommenttia

  1. Blogisi on kaunis ! Valoisia, kauniita, laadukkaita kuvia. Niistä saa energiaa, jos oma päivä sattuu olemaan harmaa :)
    Samaa olen itsekin funtsannu, meinaan muun perheen näkymistä kuvissa ja muitakin aiheita. Mutta toistaiseksi olen pysynyt puutarhahöpinöissä ja kasvikuvissa. Meilläkin minä vain bloggaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään hyvistä ja mieluiten isoista kuvista blogeissa. Rajaaminen voi tuntua lukijasta hyvin simppeliltä ja itsestäänselvältä, mutta ei se ole. Tässä avaa kuitenkin kotinsa ja sydämensä ihan kenen tahansa katsottavaksi. On ihanaa, kun joku ilahtuu blogistani, ihan kuten minäkin niin monen muun blogista.

      Poista
  2. Oi minä tykkään tästä juuri tällaisena, sopivasti vähän kaikkea ja ihania, kauniita kuvia! Itse olen myös rajannut aika sujuvasti perheen pois kuvista, nelijalkaisia lukuunottamatta, lapsilla on oma päätösvaltansa ja en halua heidän kuviaan jakaa missään mediassa, he jakavat itse sen minkä katsovat tarpeelliseksi. Oman naaman laittaminenkin vähän mietitytti ja mietityttää edelleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3
      Mä totesin myös tuon saman ja en ole jakanut lasten kuvia myöskään sosiaalisessa mediassa. Ymmärrän hyvin tuon oman naaman dilemman :D Musta ainakin on hauska nähdä kuka blogia kirjoittaa. Ja olen yrittänyt olla miettimättä asiaa liikaa. Ja välillä laitan omiakin kuvia :D

      Poista
    2. Mä hörönauroin tän kommentin luettuani, sillä tässä on ihan mahtava sattuma: oman naaman dilemmaa ratkaisee nimittäin profiilikuvassasi (tuossa kommenttineliössä) se, että naama leikkautuu sopivasti pois :D.

      Itse ajattelen, että alussa, kun olin epävarmempi siitä, mitä ja miten bloggaan, oli hyvä ja kiva käyttää anonymiteettiä sekä nimen että kuvan osalta. Nyt, kun tiedän ja seison valitsemani linjan takana, homma on helppo tehdä nimen ja persoonan kautta.

      Niin moraalisesti epäilyttävää kuin asia onkin, minusta on mielenkiintoista nähdä viidentoista vuoden päästä, millaisia aikuisia on kehittynyt niistä lapsista, jotka ovat olleet vanhempansa valinnasta avoimesti osana blogimaailmaa ja sosiaalista mediaa. Ensimmäiset lienevät nyt murrosiässä...?

      Poista
    3. Olen joo miettinyt tuota samaa, mitä viimeisessä kappaleessa pohdit. Uusin sukupolvi on edelläkävijä monessa mielessä. Nythän ensimmäisiä keissejä vanhempia vastaan nostetuista lakijutuista jo on... On ollut myös kurja lukea, että blogiperheen lapsia on kiusattu koulussa (muistan ainakin yhden suositun suomalaisen blogin).

      Ja oman naaman dilemma tosiaan. Mua nauratti, kun huomasin olevani ilman päätä pikkuneliössä, kun laitoin kuvan aikoinaan. Ja jätin noin. Kun olen vähän päätön ja hillitön muutenkin :D

      Poista
  3. Tämä blogi on selkeä ja linjakas. Jokainen ratkaisee sen, haluaako esitellä läheisensä kuvissa ja se on ihan ok.

    Minä olen saanut paljon hyviä vinkkejä ja myös perusteellisia ohjeita postauksistasi. Kuvista herää usein uusi ajatus vaikkapa istutussuunnitelmiin. Viimeksi havahduin siihen, että ruukkuihin voi enemmän kylvää kesäkukkia.

    Koska sinulla osaamista, minä toivon hyviä ammatillisia ohjeita kuvien kera ja kaikenlaisia väläyksiä siitä, miten asioita voi tehdä toisinkin. Sitähän sinun blogiesi sisällössä on jo paljon. Kiitos niistä hyödyllisistä asioista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen samaa mieltä tästäkin. Se rajaus pitää käsitellä juurikin vain itsensä (tai perheensä) kanssa. Ja muutekin musta blogiinsa saa laittaa ihan mitä haluaa. Niin se pitäisi olla kaikilla oman elämänsä kanssa. Oma tupa - oma lupa. Ja kurjahan se olisi jos kaikki blogit olisivat ihan samasta muotista.

      Kiitos myös asiallisesta palautteesta. Mä jotenkin kipuilen hieman sen ammatillisuuden kanssa blogin suhteen. En haluaisi, että omasta puutarhasta tulee työpaikka. Mutta kyllä ilolla jaan kaikki ne jutut mitä muuten pihallani teen. Mäkin tykkään etsiä ohjeita ja inspiraatiota blogeista :)

      Poista
  4. Hyvän polun olet valinnut. Kiintoisaa raikasta blogiasi on ilo seurata! Talvisin terveisin Tuija

    VastaaPoista
  5. Tykkään blogistasi kovin paljon! Tuo rajaaminen on vallan asiallista, en laita myöskään kuvia perheestä koska blogi on omani. Pitkään mietin että kuinka laajasti voin laittaa kuvia pihapiiristäkään ilman, että sen kautta jollain tavalla 'tunnistettaisiin' kotipaikkani tms.

    Minusta on tosi mielenkiintoista seurata kaikkia muitakin mielenkiintosi kohteita kasvijuttujen lisäksi, aina tulee vinkkiä ja iloa, hyvää mieltä, jatka vain samaan tapaan! Olin erittäin kiitollinen kannustavasta postauksestasi koskien instaa ja siihen liittyvästä avustasi myös!

    Minusta on tosi kiva että kirjoitat pihastasi juurikin oman pihan hoitajana, joskin olen ollut vallan ilahtununut valtavasta ammattitaidostasi, kun sitä on ollut esillä toisilla foorumeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka olen siitä onnellisessa asemassa, että työ liippaa harrastusta hyvin läheltä, on ne kaksi myös kiva erottaa. Säilyy se harrastamisen ilo. Ja kiitos!On aina ilo saada palautetta myös töistäni :D

      Poista
  6. Tykkään blogistasi ja ennen kaikkea kauniista sekä huolellisesti valituista kuvista (itselläni kuvat ovat sitä sun tätä😂 pitäisi panostaa niihin enemmän). Tykkään jutuista ja siitä että ne ovat asiallisia. En jaksaisi lukea liirum laarumeita. Mielestäni on ok, että perhe rajataan pois. Ei sitä kaikkea tarvitse esitellä. Olen kyllä huomannut, että blogeissa missä jaetaan kaikki mahdollinen on paljon myös lukijoita. Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myönnän, että mustakin on kiva lukea blogeja joissa koti ja persoon ja perhe näkyy. Ihan ymmärrettvästä syystä niillä on paljon lukijoita. Ei ole ehkä kuitenkaan se omin juttu :)

      Poista
  7. Mielipiteitä kivasta ja oikeanlaisesta blogista on varmasti yhtä paljon, kuin mielipiteen esittäjiäkin. Minustakin jokainen bloggaaja tekee valinnan blogin sisällöstä ja tyylistä itse. Lukija sitten valitsee, millaisia blogeja lukee ja seuraa. Olen myös sitä mieltä, että bloggarin on otettava huomioon perheensä ja läheisensä. Koska täältä netistä on äärimmäisen vaikea mitään kerran tänne laitettua pois saada, on vähintäänkin oikeudenmukaista, ettei julkaise kuvia ja asioita ihmisistä, jotka eivät sitä halua. Asiasta on tietenkin hyvä heti alkuun keskustella ja vetää linjat, niin niitä ei myöhemmin tarvitse sen enempää miettiä.

    Puutarhablogeiksi itseään kutsuvia on monenlaisia. Toiset rajoittuvat hyvinkin tiukasti vain ja ainoastaan kasveihin ja puutarhaan liittyviin asioihin. Toiset taas rönsyävät laajemmalle. Itse kuulun jälkimmäisiin, koska muu elämä nivoutuu puutarhaan ja puutarha muuhun elämään. Puutarhasta on myös talviaikaan varsin vähän kerrottavaa. Olen ehkä eniten leimaantunut puutarhabloggaajaksi, mutta ei sen silti tarvitse olla niin tiukkaan määriteltyä. Ei tämä mitään kuolemanvakavaa ole, vaan iloinen ja kiva harrastus.

    Tykkään blogistasi juuri selllaisena, mitä se on. Valoisia kuvia, mukavaa kerrontaa, elämänmakua yli puutarha-asioiden. Ammattilaisuutesi näkyy tasapainoisesti kivoina vinkkeinä ja hyvinä neuvoina. Blogistasi aistii, että kirjoitat ilolla ja sydämellä, etkä pelkän ammatin vuoksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on aina ihan parhaat kommentit ja suorimmat vastaukset :D Mua mietityttää myös tuo, että netistä ei saa mitään pois. Pari vähemmän imartelevaa kuvaakin tullut itsestä vastaan ja ei se nyt kovin riemastuttavaa ole. Onneksi sentään ei mitään raskauttavaa materiaalia. Onneksi en elänyt nuoruttani sosiaalisen median aikakaudella. Vähän käy jopa nykyajan lapsia ja nuoria sääliksi.

      Ihana kuulla tuo, että blogista välittyy, että kirjoitan kirjoittamisen ilosta. Eihän tämä mun duuni ole. Tämä on harrastus. Ihana sellainen :)

      Poista
  8. Tässä edellä on tullut aikalailla samanlaisia mietteitä kuin minullakin on.
    Tykkään blogistasi, koska se on juurikin raikas, siitä saa hyviä käytännön vinkkejä, se on sinun näköisesi ja osaat myös kirjoittaa kivasti.
    Olen oppinut tuntemaan sinut ystävänä ja oikeassa elämässäkin, ja minusta blogisi on juuri sinun näköisesi. Se on minusta hienoa.

    Näistä rajauksista, tosiaan jokainen tekee oman vetonsa rajoille itse. Ja niitä kannattaa miettiä, ennen kuin aloittaa blogin pitämisen. Itsekin aloitin nimimerkillä, enkä kuvannut taloa tai itseäni. Olen sittemmin levitellyt rajoja, koska huomasin ettei puutarhasta saa oikein käsitystä, jos rakennukset rajaa aina pois. Omaa naamaani en aluksi koskaan esitellyt. Ehkä se johtuu meidän "sukupolven" ajatuksesta, että on jotenkin itseään täynnä, jos naamaansa esittelee. Sittemmin olen myös naamani näyttänyt, koska itsekin tykkään nähdä kuka blogin takana on. Se persoonallisuus on tässä bloggailussa minusta myös mukavaa. Olen myös tyttäreltäni oppinut paljon hänen sukupolvensa luonnollisesta suhtautumisesta itseensä.
    Mutta ymmärrän heitäkin hyvin, jotka kirjoittavat esim. ihan nimimerkillä.
    Perhettäni en ole kuvannut, juuri samoista syistä kuin te muutkaan ette ole. Toki nykyään voisin kysyä heiltä itseltään myös luvan tai halun esiintyä kuvissa, koska lapsenikin ovat jo isoja.

    No, tulipas pitkä sepustus... Pääpointtini oli, että jatka samaan malliin!!! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nyt sellainen postaus, että kaikilla on sanottavaa siihen mikä on bloggaajan kannalta ihan mahtavaa! Sä olet kyllä siinä oikeassa, että seuraavalla polvella on paljon paremmin se selfiekulttuuri hanskassa. Mulla varmaan on helpottanut jo nuorena tehdyt promotyöt (se oli silloin aika harvinaista) ja niissä jatkuvasti otetut kuvat. Siinä oppi, että aito tekohymy on juurikin se mitä kaivataan :D

      Poista
  9. Blogissasi on mukava vierailla, minusta se on ihan sinun näköisesi ja monesti saan blogistasi itselleni tärkeitä neuvoja ja ohjeita. Mutta on toki mukava lukea muutakin kuin vain puutarha-asioita, eli mielestäni on vain rikkaus, jos blogissa käsitellään muitakin arkielämän tapahtumia, kuten sinä teetkin. - Eli jatka vaan samaan malliin. - Mukavaa torstai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni rajaaminen on tärkeää ja oli ihan hyvä, että laajensin repertuaaria hiljalleen. Mutta ihan turhaan pähkäilin ja pelkäsin. Sitäpaitsi puutarhakansa on niin sydämellistä, että kaikki käy :D

      Poista
  10. Sulla on just ihana blogi. Ja jokainen saa kirjoittaa omaan blogiinsa ihan aiheesta tai aiheen vierestä, mua ei ainakaan haittaa. Minä pysyn kyllä matkassa. Ja sun kuvat on kyllä kauniita 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi miten ihanaa palautetta tullut mun kuvista. Kiitos! <3

      Poista
  11. minäkin pidän blogistasi ja taitavan kirjoittajan, hyvien kuvien ja asiallisen tiedon välittäminnen ovat ihan huippujuttuja, jonka takia minä ainakin valitsen seurattavia blogejani. Itse kun vasta olen täällä aloittelija, ihailen kovasti teitä pitkänlinjan bloggaajia tai muuten taitavia kirjoittajia ja kuvaajia. Ja minunkin blogini on vähän sekamelskaa, koska on kiva tuoda muitakin juttuja, kun kerran on kirjoittamaan ryhtynyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli se munkin eka blogi aikoinaan melkoinen sekamelska. Mutta harjoitus tekee mestarin. Niin tässäkin hommassa. Tsemppiä!

      Poista
  12. Lisää juttuja koirasta, sekä hyviä että huonoja kokemuksia ja ihan kaikkea koiran elämästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tätä olenkin miettinyt.... Ehkä Nessa the Rescuedog ansaitsee enemmän palstatilaa :D

      Poista
  13. Joku pyysi lisää juttuja koirasta. Samaa mieltä! Itsekin koiraihmisenä luen niitä mielelläni. Blogissasi on aina kauniita kuvia, sen olen huomannut. Joitakin ideoita olen täältä poiminut myös. Olen itse ollut melko arka tuomaan omaa persoonani esille. Olen halunnut pitää asiat yksityisenä. Vähän olen viime aikoina uskalanut verhoja raottaa. Muut perheenjäsenet pidän minäkin piilossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis lisää koirajuttuja, selvä :D Kiitos ihanasta palautteesta :) Ja onneksi nämä kommentitkin kertoo muista bloggaajista paljon ja sitäkin kautta tutustuu :)

      Poista
  14. Itse tykkään lukea lähes puhtaasti puutarhaan ja luontoon liittyviä blogeja. Minulla lopahtaa kiinnostus lähes aina jos perheeseen vaikka syntyy vauva ja postaukset alkavat pyöriä vauva-arjessa. Vähän sama juttu eläinten kanssa vaikka toki ymmärränkin, että jokaisella on ne omat tärkeät elämänvaiheensa ja juttunsa mitkä on milloinkin ajankohtaisia. Eli liian henkilökohtaiset postaukset eivät mielestäni olekaan lopulta kiinnostavia, vaikka lukijoita sellaisilla blogeilla paljon onkin. Minulla on myös kova uuden tiedon jano! Haen postauksista lähes aina jotakin uutta tietoa tai ideoita. Uusia kasveja ja tapoja hoitaa puutarhaa...
    Sinun blogisi on mielestäni hyvä juuri sellaisena kuin se on, sopivasti tietoa ja myös sitä kaunista visuaalista ilmettä, joka piristää lukijan harmaata päivää. Kiitos blogistasi<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän hyvin tuon. Varsinkin vauvablogeiksi muuttuvat blogit vievät innostukseni, koska se ei vastaa omaa elämänvaihetta. Siksi en ole myöskään koiravauvaamme joka postaukseen tunkenut, koska en ole halunnut tehdä tästä koirablogia. Mutta Nessa the rescuedog on niin iso osa meidän arkea, että kyllä tulen hänestäkin postaamaan. Tavallaan musta on ihanaakin, että blogi elää elämänvaiheiden mukaan. En jaksa sitäkään, jos blogi pyörii saman olohuoneen ympärillä vuodesta toiseen. Mutta sehän näissä on kiva. Lukee sitä mitä huvittaa :D

      Poista
  15. Olen ollut kaikkiruokainen blogisi suhteen, vaikka parasta blogissasi ovat kuvat omasta kauniista pihastasi. Ne kertovat raukkaudestasi puutarhaan! Mielestäni pieni salaperäisyys lisää blogin kiinnostavuutta. Se on kai vähän kuin se, kun kirjojakin luetaan siksi, että siinä voi käyttää omaa mielikuvitustaan. Itse en työni vuoksi voi esiintyä omalla nimelläni, ainakaan toistaiseksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on varmasti oma juttunsa, jos työn puolesta tulee rajoitteita. Itsellä on lähinnä niin päin, että kun työni on semijulkinen niin olen tosissaan joutunut miettimään mihin vedän rajoja blogin suhteen. Toisaalta voin kertoilla laveammin, koska moni jo tietää kuka olen. Ja ehdoton peukku pienelle salaperäisyydelle täältäkin. Mulla se koskee ainakin kaikkia pihan rönttänurkkia. Ne onkin tästä lähin mun mysteerinurkat, jotka lisää blogin viehätysvoimaa :D

      Poista
  16. Tykkään kovasti puutarha- ja voiko sanoa puutarhasisustus-blogeista. Kuvat on parhaita. Täällä on todella kauniit kuvat ja blogi on aktiivinen. Toki voi olla välillä muutakin. Hyvää pyhää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Puutarhasisustaminen on ihana aihe ja sen kanssa olisi kiva olla vielä aktiivisempi. Se vaatii vain paljon enemmän kuvausjärjestelyä kuin mitä siihen on aikaa. Mutta yritän mahdolisimman paljon :)

      Poista
  17. En mä osaa mitään toivoa. :) Tää on ihana näin!

    VastaaPoista
  18. Blogi on osa omaa elämää, ja täynnä sitä. Aloittaessani bloggailun ajattelin kirjoittaa lähinnä sisustamisesta ja puutarhailusta. Toisin kävi, blogista tuli minun elämäni kuva, ne asiat, jotka ovat minulle tärkeitä. Ja hyvä niin:)

    VastaaPoista
  19. Tää sun blogi on just ihana ja täydellinen tämmöisenä - juttuja puutarhasta ja vähän sen vierestä. Ja todella, sun persoona näkyy ja tulee kyllä rivien välistä esiin!
    Tiedätkin, että mä käyn täällä ihmettelemässä, kuinka joku (=sinä) saa kaiken kasvamaan ja kukoistamaan ja saa sen vielä näyttämään niin vaivattomalta <3 Rakastan kaikkia käytännön puutarhavinkkejä, vaikka mulla toi toteutuspuoli taitaa jäädä matkan varrelle :D
    Mulla on hyvin samanlainen ajatus bloggaamisesta. Kirjoitan, koska siitä tulee hyvä mieli - jos joku muukin tykkää, se on vain bonusta. ;)

    VastaaPoista
  20. Minusta blogisi on tosi kiva!
    Tykkään blogeista jossa on elämänmakua ja persoonaa sopivasti esillä, ja jokaisella on vapaus jättää jotain salaperäisyyttäkin. Oma blogini tosiaan on pääsääntöisesti puutarhablogi, mutta kyllä siellä juttu rönsyää suuntaan jos toiseenkin.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig