torstai 2. maaliskuuta 2017

Kukkien lumoissa

Sain kotiin viemisiksi Järvenpään kukkatalosta kauneimman kevätkimpun jonka olen nähnyt. Tässä on kaikkea mitä toivoa saattaa, ja kimppu on sidottu rennonkeveästi. Törmänkukat, kruunuvuokot, freesiat ja jaloleinikit ovat olleet pitkään lemppareitani. Miten onnelliseksi yllätyskimppu minut siksi tekikään!


Halusin ikuistaa kimpun sellaisenaan kokonaan valkoisella pohjalla. Meidän toimistokoira oli tästä hieman eri mieltä. Mihin kimppuun nyt ei kaunis viljanvaalea Nessa the Rescuedog sopisi? Jokainen lemmikin omistaja tuntee tämän photobomb-ominaisuuden, joka eläimiin on vakioasennettu.


Meillä on Järvenpään Kukkatalon kanssa suunnitteilla suunnittelukurssi, johon kuka tahansa teistä voi osallistua. Kerron tapahtumasta lisää, kun virallinen ilmottautumisohje on annettu. Suosittelen myös vilkaisemaan heidän nettisivunsa ja kurssitarjonsa. Se on aika mahtava! Kurssit tulevat vastaan, kun skrollaat sivuja alaspäin. 


Kaikki paikalliset puutarhaharrastajat tuntevat tämän kukkakaupan, jossa toimii kesäisin myös taimimyymälänä. Se on aivan ehdoton vierailukohde, jos sattuu olemaan kulmilla. Upeiden kimppujen lisäksi yrityksellä on paljon koulutuksia, hyvällä maulla valittuja sisustustilpehöörejä - kuten kuvan maljakko- sekä kevään korvilla aukeava puutarhamyymälä. Vähän sellainen Suomen Zetas. Joko kiinnostuit? 


Kerron kurssista pian lisää. Ihanaa viikonloppua meille kaikille puutarhahöperöille!

SHARE:

28 kommenttia

  1. Ihanan herkkä kevätkimppu! <3
    Nessa tuo oikein hyvän taustan kauniille kukille. Ajattelee varmaan, että tuolla se emäntä vaan kuvaa taas noita ainaisia rehujaan, eikä huomaa muo ollenkaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin se kelaa niin. Se änkee ihan kaikkeen mukaan. On ollut niin kivaa olla koneella, kun joku tuhisee varpaiden päällä :D

      Poista
  2. Ooh, ihanat värit, kaikki lemppari kukat samassa kimpussa. Silloin kun yritän ottaa koirastamme kuvan, se ei millään pysy paikallaan. Mutta muuten se änkee aina kuvattavaksi ja kukkien lisäksi kuvissa vilahtelee häntiä taikka kuonoja 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihme homma noitten koirujen kannsa :D Sama juttu täälläkin, kun kuvaa yrittää ottaa. Ja joku hännäntupsu on yleensä vakio useissa kuvissa :D

      Poista
  3. Onpa todella kaunis kimppu niin kauniina kuvina. Ihania.

    VastaaPoista
  4. Kaunis kimppu ja todella hyvä kukkakauppa, joka tuli tutuksi paikkakunnalla pari vuotta asuessani! Edelleenkin ajelen sitä kautta ainakin keväisin tsekkaamassa taimivalikoiman :)ja terkut linssiluteelle Hupilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta ihan ehdottomasti käymisen arvoinen paikka, jopa vähän kauempaa. Ihan omaa luokkaansa oleva konsepti Suomessa. En tiedä yhtään vastavaa, vaikka ehkä niitä on :)

      Poista
  5. Linssilude Riku lähettää terkut toiselle:) Upea kimppu!

    VastaaPoista
  6. Ihastuttava kukkakimppu!
    Lemmikeillä on iso ego. Tykkäävät, ettei maailmassa ole mitään heitä tärkeämpää kuvattavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se tosiaan tuntuu. Tämäkin pentu käy näykkimässä ja härnäämässä ja silti on sitä mieltä, että ansaitsee perään rapsutuksia. Kun nyt sattuu olemaan maailman tärkein :D

      Poista
  7. Ihana kimppu ja maljakko! Koirakin näyttää kasvaneen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hän on aika iso jo. Sellainen keskikokoinen ja 20 kiloinen.

      Poista
  8. Oi miten kaunis kimppu ja ihana karvakorva❤

    VastaaPoista
  9. Todella kaunis kimppu! Hauskaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  10. Nessa vie voiton kauneimmastakin kukkakimpusta :) Täytyypä kurkata kurssitarjontaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erityisesti hänen omasta mielestään, vaikka on se mustakin tosi kaunis :)
      Ja katso ihmeessä. Mua kiinnostaa ne sidontakurssit. Omistajat on ihan huippuja ja avarakatseisia. Kandee mennä ison kassin kanssa. Tai ehkä auton :D

      Poista
  11. Oi mikä kimppu! Anemonet on kyllä mun lempparileikkoja, ostin juuri yhden pinkin maljakkoon keittiön pöydälle piristämään mieltä. Kivaa, että pääset kursseja vetämään, toivottavasti tulee paljon innokkaita kurssilaisia. Ps. Mielen Lumossa on käynnissä arvonta, jossa palkintona on lippuja Turun Piha & Puutarha -messuille. Jos ei itselle nappaa, vinkkaa vaikka kavereille. Varsinais-Suomen alueelta nyt ainakin jaksaa Turkuun asti lähteä messuilemaan :)

    VastaaPoista
  12. Ihana Nessa-ihanuutta ja todella upea kimppu, niin kaunis ja tuoksukin varmasti, voi freesian sulotuoksua!

    Kaunista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Freesioissa on kyllä tosi hyvä tuoksu. En tiedä miksi unohdin ne niin pitkäksi aikaa. Tämä on vähän sellainen oldie but goodie :D

      Poista
  13. IhanaNessa! Lisää kuvia hänestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tiivisti toimistokoira seikkailee kyljessä kiinni, että taatusti hän täällä jatkossakin näkyy :D

      Poista
  14. Söpö kimppu, kaikki lajkkeet yksinäänkin ihania! Täytyypä pitää tuo kukkatalo mielessä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sitä juuri. Ei mulla ole kyllä tullut mieleenkään pyytää tällaista. Ei yhtään täytekukkaa vaan kaikki ihan superihania. Mä niin arvostan hyvää floristia!

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig