sunnuntai 21. toukokuuta 2017

Maailman kaunein puu

En ollut tajunnut edes haaveilla näkeväni täysikasvuista magnoliaa kukassa. Ja vielä Suomessa. Niin hullulta ajatus tuntui. Olen ollut tietoinen siitä, että Mustila Arboretumissa on isoja magnolioita. Mutta en ollut käsittäny miten isoja. Ja minä näin sen isoimman täydessä kukassaan. Maailman kauneimman puun.


Yksi työni kivoimmista puolista on se, että päädyn jännittäviin paikkoihin ja saan kokea puutarhaelämyksiä muuallakin kuin omalla kotipihallani. Olin lauantaina kertomassa hyötyviljelystä ja keittiöpuutarhasta Mustilan taimimyymälässä. Myymälää luotsaava Mari Tigerstedt esitteli samalla uudistunutta myymälää ja kierrätti arboretumin alueella. Pääsin myös kurkistamaan heidän yksityispihaansa missä magnolia 'Vanha Rouva' oli täydessä meiningissä.


En tiedä miksi magnolia on niin vaikuttava. Ehkä sen tenho perustuu ohikiitävän nopeaan kukintaan, epävarmaan talvehtimiseen ja suurin kukkiin. Ja mikä pari se oli Mustilan vanhojen rakennusten kanssa! Olin onnesta ymmyrkäisenä ja jokseenkin sanaton tämän näyn edessä.


Mustilalla on ihana historia ja arboretum on itsessään hieno vierailukohde. Taimimyymälä on piste iin päälle. Mukaan lähti puita, ruukkuja ja kesäkukkia. Valikoima on suomalaisittain poikkeuksellinen. Marin lennokkaita ideoita ja innostumista kuunnellessa uskon ja toivon, että Mustilasta tulee meidän puutahaan hurahtaneiden ykkösvierailukohde. Esimakua saatte heidän uusituilta nettisivuiltaan. Jos matka tuntuu ylitsepääsemättömältä, on verkkokauppa onneksi kaikkien ulottuvilla. 


Kukkaisaa ja aurinkoista maanantaita!

SHARE:

28 kommenttia

  1. Mä oon nähnyt tuon Vanhan Rouvan kuvissa. Se on ollut vuosia mun haavelistalla. Ehkä minäkin istutan sen tänä kesänä omaan puutarhaani.
    Nämä kuvat sinetöivät kyllä asian.😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lepaa kloonaa tätä kyseistä Vanhaa Rouvaa ja myymälässä oli yllättävän isoja taimia myynnissä :)

      Poista
  2. Tunnelma ei ole vieläkään hävinnyt. Täytyy olla vähän höhlä, kun on päiväkausia innoissaan puusta. Menen ehkä tälläkin viikolla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sama :D Vähän urpo olo. Mutta kyllähän te ymmärrätte :D

      Poista
  3. Kaunotar, Vanha Rouva on edelleen!!
    Magnolia sykähdyttää aina!!
    Täällä kasvaa niitä valtavia Gradiflorum magnolioita, joiden kermanvalkeat kukat ovat ison lautasen kokoisia! Kukkia on yleensä vain muutama mahtavassa puussa, mutta niiden koko saa haukkomaan henkeä.

    Kaunista viikkoa sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole niitä jättikukkia ikinä nähnyt. Se sitten seuraavaksi haavelistaan :D

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Oli kyllä etuoikeutettu olo. Ja ajattele, että tämä kasvaa jonkun ihan omalla pihalla.

      Poista
  5. Minulla sattui lauantaina niin, että kun kuvasin innokkaana ja ihaillen magnoliaa, ohi meni pari henkilöä. Toinen totesi magnoliasta pettyneen oloisena "kumma puu, kun siinä ei ole lehtiä."

    VastaaPoista
  6. Ihana! Olen rakastanut magnolioita jo 20 vuotta, siitä saakka kun näin niitä ensi kertaa Saksassa. Kerran sain pitkiä katseita kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa, kun reaktioni magnolian kukinnasta oli hieman voimallinen. Millaisenkohan hepulin olisin tuosta ihanuudesta saanut 😉

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meitä oli kolme rouvaa huutamassa ja kiljumassa puun vieressä :D Tajuttiin kyllä itsekin, että melkoista meteliä pidettiin :D

      Poista
  7. Ihana! Olen rakastanut magnolioita jo 20 vuotta, siitä saakka kun näin niitä ensi kertaa Saksassa. Kerran sain pitkiä katseita kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneessa, kun reaktioni magnolian kukinnasta oli hieman voimallinen. Millaisenkohan hepulin olisin tuosta ihanuudesta saanut 😉

    VastaaPoista
  8. Aivan ihana! Pihassani on kolme vuotta kasvanut Vanhan rouvan jälkeläinen. Talvehtinut on ilman ongelmia, mutta kukintaa antaa vielä odottaa. Toivottavasti jonain päivänä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ymmärtänyt, että voi mennä useampi vuosi. Tämä Vanha Rouva pitäisi olla kyllä meillä kestävä. Tämä iso taisi olla istutettu jo 40-luvulla.

      Poista
  9. Myös minä haaveilen magnoliasta, mutta taitaa jäädä haaveeksi, ei oikein jaksa luottaa meidän talviimme. Täytyy tyytyä kuviin. Toki ei Mustilakaan kovin kaukana ole..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paikka on ihana! Se mikä ei kuvissa näy on se, että myymälässä on tosi kiva valikoima. Erityisesti ruukkuja oli vaikka mitä ihania.

      Poista
  10. Olen nähnyt tuon Vanhan Rouvan vain kuvissa, mutta luonnossa se on taatusti vielä vaikuttavampi. Kuvasin lauantaina Marketanpuiston loistomagnoliaa ja mielessä alkoi viriämään, josko sittenkin kokeilisi omassakin puutarhassa. Ehkä kannattaa ajaa Mustilaan ostamaan Vanhan Rouvan jälkeläinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä mäkin tämän kaikkein varmimman ottaisin. Nyt en vielä raaskinut, kun piti ensin ostaa 7 muuta puuta pois kuleksimasta.

      Poista
  11. Mikä upea kaunotar!! Sopisikohan tuollainen meillekin... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sopii! Yllätyin myös miten hyvin meidän oloihin Vanha Rouva on jalostettu. Luulen, että me kaikki tarvitaan ainakin yksi.

      Poista
  12. Todella kaunis yksilö. Olen myös tiennyt sen olevan upea, mutten koskaan ole sitä kukassa nähnyt. Lontoon reissulla oli myös magnoliat kukassa ja niitä ihmetellen katselin. Uskaltaisiko sittenkin hankkia magnoliankin, kun jo yhden huolenaiheen pihaani istutin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jos hommaisin magnolian, ostaisin varmasti tämän lajikkeen. Niin hyvin minua vakuuteltiin, että se on Suomessa kestävin. Ja varmaan hommaankin :)

      Poista
  13. On upea! Toivotaan lämpimiä päiviä lisää.

    VastaaPoista
  14. Melko vaikuttava näky jo kuvissakin, ehkä tuonne täytyy suunnata joku kevät!

    VastaaPoista
  15. Ihana! Helsingin Käpylässä on yhden omakotitalon pihassa iso vaaleanpunaisena kukkiva magnolia. Sitä pitää aina keväisin käydä ihailemassa ja toivoa, että omakin magnolia kukkisi joskus niin upeasti.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig