torstai 15. kesäkuuta 2017

Näin perustin kivikon

Meidän kivikko saa huokailemaan tähän aikaan vuodesta, kun harmaakäenkukat, hopeahärkki ja rönsyakankaali kukkivat runsaasti. Rakastan tätä vaalean ja purppuran värimaailmaa, joka on täydellinen pari luonnonkiville ja soralle. 


Kivikko sijaitsee tosi epäkätevästi sisääntulossa. Se on tavallaan hauskan näköinen, mutta toisaalta hieman villi juuri pihan sisäänkäyntiin. Paras puoli on se, että kun sen kerran keväällä huolellisesti siivoaa, on se aikalailla klaffissa koko kesän. Kokeilen alueella luonnonkasveja puutarhakasvien seassa, joten muutamaa kesän aikana kylväytynyttä rikkaa ei helposti tajua ylimääräiseksi. 


Kivikko on syntynyt luonnonkivien lisäksi, muutamasta liuskekivestä, pölleistä, tiilistä, sorasta sekä ruosteisista hommeleista kuten kaivonrenkaasta. Kivikolle ei ole niin helppo antaa perustusohjetta. Paras kun tuppaa syntymään paikkaan, joka on luontaisesti moreenipohjainen, kuiva ja paahteinen.


Olen istuttanut sinne minne multaa on saanut 10-40 senttiä mahtumaan ja valinnut kasvit sen mukaan. Ohuimpaan multakerrokseen on istutettu lähinnä mehikasveja ja maksaruohoja. Kivikon rehevämmät laitamat kasvavat valtoimenaan leviävää viiruhelpeä, erilaisia pensaita ja matalia havuja. Koko kivikossa ei ole minkään sortin kankaita, ei edes poluissa. Hiekkapohjan päälle olen kantanut kerroksen kivituhkaa. Siinä kasvaa iloisesti kaikenlaista luonnonkasvia, joita sitten kitken sen mukaan mikä ei miellytä silmääni. Nopeiten lähtöpassit saa apila.


Kivikko on noin 80 neliön kokoinen. Pääty on puolivarjoinen ja suuren vaahteran katveessa. Pieni riippapunapaju on superihana pikkupuu, joka on kuin tehty kivikkoon. Havut ja pensaat kasvavat samassa kasvualussa, joka on melko neutraali. Ei siis kovin hapan tai kovin emäksinen. Ja kaikki kasvit viihtyvät sulassa sovussa. Sopiva sekoitus valmistuu pohjamaan hiekasta, kompostista, turpeesta ja puutarhamullasta. 


Mehikasveja ja maksaruohoja kasvaa kivikossa vaikka kuinka monta sorttia. Pysäyttävin niistä on mehitähti 'Othello', joka on mehitähdeksi hätkähdyttävän punainen ja kookas. Tämän kasvin tuntuu huomaavan jokainen kivikon vieras.


Aurinkoista viikonloppua!

SHARE:

20 kommenttia

  1. Hieno kivikko sinulla!
    Minä perustin oman niin kutsutun aavikkoni pihatien sorapohjaiseen reunaan. Kärräsin mustan soran päälle punaista koristesoraa ja istutin mehi- ja kivikkokasveja suoraan siihen. Sekoitin vain istutuskuoppaan vähän hiekka-multa-seosta. Yllättävän hyvin ovat monet kasvit mehitähdistä ketoneilikkaan ja sammalleimuihin siinä viihtyneet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosi ohut multakerros on mullakin paikoittaan mehikasveille, härkille ja maksaruohoille. Sekoitan mullan aina maahan. Sekin tosin kertoo paljon maksaruohoista jotka muitta mutkitta leviävät pelkälle kivituhkalle.

      Poista
  2. Ompa kaunis kivikko siulla. Viiruhelepistä voip tulla riesa? Miulla on pien hiekkakumpu johon oon tökkiny kuivan paikan kasvija, mehitähtiikin ihan perinteistä, kivan näkönen tuo punanen. Ketoneilikka on ostoslistalla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viiruhelpi karkaa helposti muiden kasvien joukkoon. Mulla on sille lohkotuista kivistä tehty iso allas ja mun makuun saisi levitä rivakamminkin. Ketoneilikka kuuluu munkin suosikeihin ja löyty myös kivikosta.

      Poista
  3. Kaunis kivikkopuutarha. Minäkin haaveilen sellaisesta, mutta paahteiset paikat ovat kortilla ja maa taitaa olla aivan liian mehevää joka paikassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sulla on kyllä hurjan rehevännäköinen puutarha. Niin on meilläkin suurimmalta osin. Tämä kivikon kohta on ainoa poikkeus. Paikka valitsi kivikon :D

      Poista
  4. Ihana kivikko! Minäkin olen tällä viikolla kitkemisen lisäksi jatkanut kivikkoani kiertämään talon etupuolelta takapuolelle. Mehikasvit ja Rikot ja Neilikat on suosikkeja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tätä kasvattelin muutama neliö kerrallaan per vuosi. Nyt on saanut olla tuossa jamassa. Tällä hetkellä keskityn tekemään aidannetta kivikon ja tien väliin. Aina jotakin :)

      Poista
  5. Minullakin on kivikko suunnitelmissa. Oikestaan meillä on jo valmiina pihalla kivikasa, jota pitäisi jotenkin koristaa. Ongelmana on se, että kivien välistä kasvaa tällä hetkellä rikkaruohoja. Ajattelin, jos ne saisi jotenkin kuolemaan (esim. etikalla ja suolalla) ja sitten lykkäisin väliin hiekkaa ja multaa, johon istuttaisin kasvit päälle. Saapi nähdä, ehdinkö jo tänä kesänä puuhiin. Nämä olivat inspiroivia kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kollegoilta tuosta suola + etikka hommasta kysellyt. Yksi guruista sanoi, että suola maassa aikaan sen, että mikään muukaan ei siinä hyvin kasva ja se sotkee ekosysteemiä. Mä tyydyin kitkemään. Jumalaton savotta. Tee osissa. Niin mäkin tein. Tsemppiä hommaan!

      Poista
  6. Hurjan kaunis kivikko. Tästä sain pienen idean poikasen mitä tehdä vanhalle tienpohjalle, siitähän saisi mahtavan kivikon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin se käy salamannopeasti, kun blogeja selailee. "tuohan se vielä meiltä puuttuikin". Itsekin kapsahtanut samaan kuoppaan monesti. Mutta kovin paha hullutus puutarha ei onneksi ole :D

      Poista
  7. Kivikkopenkki voi olla aivan ihana, täytyy vaan hoksata sen kauneus ja siihen sopivat kasvit, niin kuin sinä olet sen tehnyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikot on ihania. Sellaiset huolelliset ja perennoilla tehdyt sopivat ihan minne vaan :)

      Poista
  8. Kiitos taas vinkeistä kivikkoon, täytyy napata kasvivalikoimasta luettelo, jotta muistaisi noita hankkia, kun on taimien äärellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi niitä on vaikka mitä ihania. En maininnut tuossa levisioita tai neilikoita. Myös kääpiöpeurankello on osoittaunut superkestäväksi kuivuudessa.

      Poista
  9. Muistan tämän kivikkosi aikaisemmista postauksistasi. Ihana paikka! Olen perustanut äskettäin facebookiin Kivikkopiha-ryhmän. Siellä olisi näitä sinunkin kuviasi kiva nähdä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen tästä toki aiemminkin postannut. Näin ne kiertävät kehää. Toisaalta kivikkokin on kehittynyt siinä matkan varrella :)

      Poista
  10. Lovely garden and lovely pictures!
    Have a happy weekend now...
    Titti

    VastaaPoista
  11. 80 neliötä kuulostaa isolta. Tuohon meidän naapuriin on tulossa paritaloyhtiö, jossa kunkin asunnon vihrerpihan osuus ei ole kuin korkeintaan puolet siitä.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig