keskiviikko 26. syyskuuta 2018

Illansuussa

Syksyn hämärässä on hyvätkin puolensa. Hyssyn sylissä on ihana sytytellä kynttilöitä ja pihavaloja. Kannoin kerralla kunnon varaston sytyteltävää kasvihuoneeseen. Koska kynttilät on vaan niin kivoja! Parhaita ne on juuri silloin, kun on aikaa askarrella ja laitella paikkoja kuntoon lasitalossa.


Kasvihuone on tyhjä tomaateista. Tilalle kannoin rottinkituolit ja bambupöydän. Taustalla soi koko ajan äänikirja kännykässä. Sen tahdissa aika kuuluu kuin siivillä. Kiipeilin katon rajassa ja kiinnitin aurinkokennolla toimivan valosarjan. On ihanaa, kun markkinoille on tullut kivannäköisiä pihavaloja, jotka sopivat käyttöön muutenkin kuin jouluna. Kipaisin omani Honkkarista. Parasta on, että ei tarvinnut viritellä jatkojohtoja tai sähköä. 


Ihastuin kesällä äänikirjapalveluun. Tykkään pohjoismaisista dekkareista, chick litistä ja fantasiasta. Otan mielelläni vinkkejä hyvistä kirjailijoista / kirjoista. Hankalinta on löytää sellaisia superhyviä kirjasarjoja, kun on jo lukenut / kuunnellut niin paljon. 


Meillä on Versoilevan instassa ihana syysaiheinen haaste käynnissä. Osallistukaa tekin,  se on helppoa. Jaa syksyaiheinen kuva instassa ja laita tunnukseksi #versoilevasyksy, jotta me muutkin näemme mikä sinun syksyssäsi on se juttu. Jaamme kuvia instastroryssa ja tägäämme kuvaaajat. 

Kirjoitin oman #versoilevasyksy-artikkelin Versoilevan sivuille. Myös fellow-versoilevat ovat tehneet ihania syksyartikkeleita. Täältä löydät Marian maailman parhaan omenahilloreseptin. Johanna teki kauniin minimalistisen kranssin. Sannan parveke sai upean syysilmeen. 

Ihanaa syksyä!

SHARE:

1 kommentti

  1. Kiitos inspiksestä. Viimeistään viikonloppuna täytyy ehtiä laittamaan vähän valoja pimeään puutarhaan. Lammikon luona on valot jo valmiinakin, vain töpseli pylvääseen. Mikä siinä on, että sitä ei koskaan muista valoisalla käydä laittamassa?!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig