maanantai 6. toukokuuta 2019

Gullö ja ihana kukkalaakso

Lauantai sujui ihanan kukkaisissa merkeissä Tammisaaressa Gullön kukkalaaksossa. Yleisölle avoin luontopolku kulkee metsän siimeksessä, jonne on istutettu suuria narsissialueita tiheämpään ja harvempaan. 


Suurina lämpäreinä kasvavat narsissit olivat upeaa katsottavaa. Samalla oli ihana rupatella Kukkalan Sannan ja Hernepensaskujanteen Johannan kanssa. Sanomattakin selvää, että iso aika kului kyykyssä kukkia kuvatessa.


Olen jo pidempään ajatellut, että aktivoidun puutarharetkien kanssa. Kun ala on myös, menee aika helposti vain ahertaessa. Vaikka ohessa näkeekin paljon, on ihan eri asia tehdä retkiä vapaa-ajalla. Sielu lepää joka kerta ja pää tuulettuu kummasti.


Tämän kevään osalta kiinnostaisi nähdä myös kirsikkapuiden kukinta Helsingissä. Myös Mustilan alppirusuut houkuttaisivat. Puutarharetkien parhaat kohteet osuvat juuri näille viikoille. Nyt on hyvä aktivoitua.


Teimme Johannan kanssa podastin narsisseista Gullön innoittama. Kuuntele vinkit ja meidän suosikkilajikkeet. Minä hurahdin narsisseihin kertaheitolla!

SHARE:

4 kommenttia

  1. Kaunista! Itse ajattelin viikonloppuna piipahtaa Pölkinvuoren kasvimaailman kukkaloistoa ihmettelemään kun käyn Urjalassa. Siellä pääsee kanssa luontopolkua pitkin ihastelemaan kukkivia kaunokaisia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haluaisin itse sinne! Matkaa on sen verran paljon, että en mitenkään ehdi. Toivelistalla Pölkinvuori kyllä on. Hauskaa retkeä!

      Poista
  2. Olen lukenut tuosta paikasta, kiva nähdä sieltä kuvia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että tykkäisit. Tosi luonnollinen paikka ja kiva kahvila! Ihanat maisemat myös matkalla sinne :)

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig