keskiviikko 19. toukokuuta 2021

Kirjopikarililja - kevään kaunein sipulikukka

Shakkiruutuinen kirjopikarililja ja sen valkoiseksi jalostettu 'Alba' -lajike ovat pitkäikäisiä pikarililjoja. Kirjopikariljoista on iloa vuosiksi, kun valitsee niille lajille sopivan kasvupaikan. 

kirjopikarililja-100outdoor

Suositus kirjopikarililjalle on puoliaurinkoinen tai aurinkoinen paikka. Kasvi viihtyy erityisesti hieman kosteahkossa niityssä. Meillä kirjopikarililja menestyy parhaiten lehtomaisessa kulmassa, jossa on runsasmultainen pohja, vanhoja varjostavia hedelmäpuita ja hajavaloa. 

kirjopikarililja_nupussa-100outdoor

kirjopikarililja-100outdoor
Olen istuttanut kirjopikarililjoja eri puolille pihaa useamman vuoden saatossa. Määrä on lisääntynyt myös itsestään. Yhtään sipulia en ole menettänyt edes myyrille. On ihanaa, kun näitä on nykyään niin paljon. 

kirjopikarililja-valkoinen-100outdoor

Vaikka kirjopikarililjan suosituksissa on aurinkoinen paikka, en nykyään enää istuta näitä kaikkein valoisimmille alueille pihasta. Mielestäni kukinta on kauniimpi ja reippaampi puolivarjossa. Kasvi ei myöskään kuivahda silloin ollenkaan. 

kirjopikarililja-isutus-100outdoor

Kirjopikari on luonnonvarainen Venäjällä ja Keski-Euroopassa. Siellä kasvi leviää siementämällä. Samaa se tekee kyllä myös puutarhassa. Olisi ihana nähdä kirjopikari myös sille luontaisella luonnonvaraisella paikalla. 

kirjopikarililja-100outdoor

Olen istuttanut kirjopikarililjaa hieman erilaisten kasvien joukkoon. Kauneimmillaan kirjopikarililja on mielestäni akileijojen ja lehtosinilatvan seassa. Olen istuttanut kirjopikarililjaa myös muiden sipulikasvien ja kevätkukkien joukkoon. Hyviä kavereita ovat tulppaani, narsissi, scilla, kiurunkannus, varjolilja ja esikko. 

kirjopikarililja-100outdoor

Löytyykö sinulta näitä ihanuuksia?


SHARE:

1 kommentti

  1. Löytyy:)
    Olen viskonut siemeniä muutamaan paikkaan ja näyttää että leviävät tosiaan näinkin!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig