maanantai 20. heinäkuuta 2015

HEINIEN LUMOISSA

Mikään määrä kasveja ei ole tuntunut tänä kesänä liioitetulta. Multapussi toisensa jälkeen on auennut ja sisältö sujahtanut ruukkuihin. Vaikka olen niin kasviorientoitunut niin jotenkin ruukut unohtuvat helposti päivittää. Varsinkin isoja ruukkuja on aina liian vähän. 

 

Olin aivan onneni kukkuloilla, kun Merituulen K-Raudasta löytyi kaksi suorakaiteen muotoista isoa ruukkua. Rakastan tällaisia moderneja suorakaiteita, joihin sopivat heinät ja muut kukattomat koristekasvit loistavasti. Myös portailla näkyvät isot vaaleat ruukut ovat heidän valikoimistaan.

Nämä sopivat yllättävän hyvin hyötyteemaiseen parvekkeeseen. Takana näkyvä iso pensastomaatti passaa näiden uutuksien seuraan paremmin kuin odotin.

 Silkkiheinä 'Red Baron' ja hopeatoppo ovat kuin luotu näihin ruukkuihin. Lisäksi nämä käyvät kuin nakutettu uuteen laatoitukseen.

 
Yritän ehdottomasti saada heinät myös talvehtimaan. Silkkiheinän kanssa en ole tähän mennessä onnistunut, mutta yrittänyttä ei  laiteta.

Postaus tehty yhteistyössä K-Raudan kanssa.


SHARE:

19 kommenttia

  1. Ääks, ihanat, ihanat heinät ja komeat ruukut! Näyttää ihan siltä, että olisin voinut itse samanlaiset laittaa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehhee... Tuli kyllä sama mieleen. Sulla on niin usein kaikkea mitä voisin itsellenikin ottaa. Sä jaksat pysyä vaan tyylipuhtaampana sun jutuissa.

      Poista
  2. Heinät ovat kauniita...ruukussa, mutta penkkissä en niistä tykkää..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Topot ja nadat ovat usein kauneimmillaan yksinään monen tuppaan ryhmässä. Sen sijaan esim. kastikat ja preeriaheinät on UPEITA päivänhattujen, koristekärsämöiden tai luppioiden kanssa. Mutta makuja saa olla monia. Ja onhan ne haastavia! Mä olen kyllä tunkemassa niitä mielikuvissani aina joka paikkaan :D

      Poista
  3. Olen itse pohdiskelut heiniä tänne mökkipihaan... sininataa nyt ainakin, mutta ei niitä taida kauheasti olla mitkä selviäisivät talvesta? Red baron on Ihan mielettömän kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä monet selviävät. Kokeile ensin varmoja ettet lannisitu alkuusi. Koristekastikka, hopeatoppo, sininata, rantavehnä, kirjosiniheinä jne... .Noilla on hyvä aloittaa. Ja metsälauhakin on tosi nätti puutarhassakin. Ja siitä on erilaisia jalostettujakin lajikkeita. Mulla on ihan sitä luonnonheinää. Sopisi varmaan mökkipihaankin.

      Poista
  4. kauniita! Olet käynyt melkin naapurissa, Merituuli on tuttu paikka:)

    VastaaPoista
  5. Tyylikkäät ruukut. Olisi kyllä jo aika uusia ikivanhat piharuukut. Nämä kuvat antoivat inspiraation!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla jos kuvista on inspis-iloa. Siksihän näitä blogeja luetaan ja pidetään :D

      Poista
  6. Hienot istutukset! Mulla ei silkkiheinä talvehtinut. Käärmeenpartakaan ei noussut tänä keväänä. Minkälaista talvisuojausta suosittelet?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen kokenut, että epävarmojen heinien kohdalla tärkeintä on suotuisa paikka ja runsas lumi. Jos mahdollista niin istutan heinät rakennusten väliin jäävään suojaisaan pihan osaan tai ison kiven viereen. Se mikä on kinkkistä on se, että heinät viihtyvät kesällä etelärinteessä jossa on runsas aurinko ja läpäisevä maa. Talvehtimisen kannalta se on huonoin mahdollinen. Etelärinne sulaa ensimmäisenä, vaikka muualla olisi vielä lunta. Havuja saatan myös lisätä juuri pakkasten kynnyksellä. Tässä on huomioita se, että havuja ei voi laittaa liian aikaisen, ettei syksyn kosteus keräänny havujen alle.

      Käärmeenparta ei ulkomuodostaan huolimatta ole koristeheinä vaan yllättäen se kuuluu kielokasveihin. Sen talvehtiminen on vähintään yhtä epävarmaa kuin silkkiheinä. Sen veisin kyllä viileään kellariin.

      Poista
  7. Oikein kivat!
    Todellakin, isoja ruukkuja ei ole koskaan tarpeeksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä siinäkin on? Ehkä juuri se, että ne vievät tilaa ja ovat raskaat raahata :D No kannattaa valita tarkasti. Uskon, että näihin olen tyytyväinen vuosia!

      Poista
  8. Miten talvehtimise hoidat, eli nostatko heinät johonkin viileään paikkaan vai annatko olla ulkona peitettynä?
    Minulla on vain sininataa ja se on hyvin kestänyt talven yli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona kaikki. Nousevat jos nousevat. Meidän autotalli on aivan liian lämmin talvettamiseen. Lue vastaus yllä. Siihen lisättynä saatan mättää lapiolla lunta heinien päälle, jos maa alkaa sulaa liian aikaisin niiden kohdalta.

      Poista
  9. Kauniita ovat, ja ihanat ruukut olet kyllä löytänyt. Itsekin yritän saada tuon silkkiheinän talvehtimaan, mutta katsotaan, kuinka käy :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig