keskiviikko 30. syyskuuta 2015

SYYSKIMPPUJA

Tuntuu, että olen vääntänyt kimppuja puutarhan kukista koko kesän edestä viimeisen kuukauden aikana. Vielä viimeiset ennen kylmien tuloa. Syksy on ollut mitä täydellisin ja auringonpaisteessa kimppuja on ihana sitoa. Näitä syntyy somisteiksi lehtikuviin ja pääasiallisesti kotiin.


 Rennot kimput purkeissa ovat juuri minun näköisiäni. Syyskukkioiden värit ovat myös ihan parhaat. Vihertävät ja punertavat hortensiat maustettuna ripauksella marsalaa.


 Nämä kimput koristivat tyttäreni syntymäpäiväjuhlapöytää. Kimpun kasvit kestävät hyvin jopa viikon maljakossa. Työnteko on paljon kivempaa kukkien lomassa. Kun piirrän puita. Mitäpä muutakaan? Puutarha kulkee koko ajan matkassa.


Pihakäenkaali on lyömätön kimpuissa joista löytyy myös syyshortensia  'Early Sensationia', jotain ruukkuhortensiaa, purppuraheisiangervoa ja akileijan lehtiä.

 

Näistä on rattoisat työpäivät tehty.
SHARE:

14 kommenttia

  1. Kauniita kimppuja ja tuo "jokapaikan riesa", eli käenkaali on tosi kiva kimpuissa. Tulee vain turhan harvoin sitä hyödynnettyä asetelmissa. Minäkin olen kerännyt kukkia maljakkoon oikein urakalla, turvaan ensimmäisiltä halloilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kuullut käytettävän tuota nimeä tai "naapurin kiusa". Kyllähän se leviää, mutta on se on ihan ehdoton moniin istutuksiin ja paras kimpuissa. Akileijan vieressä tosi suloinene. Mulla on omenapuun alus täynnänsä tätä.

      Poista
  2. Hyvä vinkki! Pitää itsekin hyödyntää pihakäenkaalia kimpuissa, tosin tällä hetkellä yhtään maljakkopaikkaa ei ole vapaana...

    VastaaPoista
  3. Syyskimppujen kuuluu olla just tuollaisia runsaita ja rentoja. Tykkään!
    Tuota pihakäenkaalia olen aina ennen vihannut. On lähinnä ärsyttänyt, kun sitä tupsahtelee sieltä ja täältä, vaikken ole sitä istuttanut. Siskoni on niitä aina rakastanut ja olen ihmetellyt hänen intoaan niihin. Mutta tänä kesänä, kun olen erityisesti rakastunut tuohon purppuran sävyyn, olen alkanut pikkuhiljaa lämpenemään tuolle pihakäenkaalillekin. Kirjoitin jo muistiin, että ensi kesänä laittelen sitä ruukkuihin tuolta ´vääristä paikoista`. Näin se maku muuttuu.
    Tuo tokavika kuva on täydellinen. Jäin oikein tuijottamaan sitä. Sulla on kyllä tuo piirtämisen lahja hallussasi. Ja tuollaiset ´tekemisen` kuvat ovat ihan parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä on pakko rakastaa. Sunkin :D Ja se on nyt niin trendikkään värinenkin :)

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Mulla taitaa aina kulkea tuo purppura mukana. Se on vaan niin ihanan värinen :)

      Poista
  5. Ihania värejä jälleen! :) Blogissani on sinulle jotain. :) www.luomulaakso.fi/liebster-award-avelta-seka-arjen-tasaantumista/

    VastaaPoista
  6. Voi miten ihania kimppuja <3 Taidankin heti lähteä väkertämään kauneutta viikonlopuksi!

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig