sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Parasta vastapainoa työlle

Luulen, että jokainen puutarhaa harrastava kokee kanssani samoin. Puutarha antaa elämään valtavan paljon tasapainottavaa sisältöä. Mikään ei ole niin rentouttavaa, kun läpätä kannettava kiinni, vaihtaa pihavaatteet ja lähteä haahuilemaan ulos.


Koska sen kummempaa ei tarvitse. Vai pitääkö muiden miettiä ulkona tekisi? Meillä sarkaa riittää niin reilusti, että voi halutessaan tarttua lähes mihin vain. Valmista kun ei tule koskaan. Viime viikko ja lämmön lisääntyminen ei ole ainakaan vähentänyt pihatunteja. Ulkona voisi viihtyä vaikka kuinka kauan ja sisälle ei tekisi mieli tulla ollenkaan. Jotenkin sitä aina eksyy ulos ja sisään tulee hiekkaisena ja multaisena. 


Kun sesonki on tiukimmillaan, valuu töitä helposti viikonlopun puolellekin. Silloin tauotan hommia tarkoituksella parin tunnin pihasessiolla. Tauko tuntuu aina kestoaan pidemmältä. Myös työ on tehokkaampaa eikä koneella tarvitse notkua niin pitkään. Saan aina viestejä, että lepäänkö ollenkaan. Lepään. Olen tosi tarkka siitä miten päivän tunnit kuluvat. Työlle on aina oltava myös vastapainoa. Silloin muutamat ylityötunnitkaan eivät haittaa.


Toivotavaan, että ihanat kevätkelit jatkuvat. Nyt tuoksuu jo kesä. Kyllä tätä on kaivattukin.

Ihanaa viikon alkua!




SHARE:

7 kommenttia

  1. Ihanat kuvat jälleen!
    Ulkona kuluu päivä tosiaan aivan huomaamatta, eikä lopu puutarhatyöt :). Terveisin Päivi, joka hoitaa hehtaarin terapeuttista puutarha-ja piha-aluetta. Tervetuloa joskus tutustumaan, jos kiireiltäni ehdit. Kottikärryn kääntöpiiri löytyy Blogit.fi -sivuilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh ho! Siinä on terapiaa :) Olen kyllä sun blogia lukenut välillä. Pitäisi kommentoida enemmän :)

      Poista
  2. Laskin aikoinaan, että teen viikossa (kevät-kesä-syksy) 12 tuntia/vko pihahommia ja mies ainakin saman verran! Sitä jatkui varmaan 15 vuotta. Täytyy myöntää, että piha oli silloin kaunis! Sitten tuli totaalinen pysähdys! Eikä homma taida enää käynnistyä, olen löytänyt toisen terapeuttisen "lajin". Niin valokuvauksen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään harrasta enää samanlaista raatamista kuin aikoinaan. Otan rennommin. Mulle riittää riittävän kaunis. Valokuvaus on mullekin tärkeää :)

      Poista
  3. Pihan tuoksu on jo niin kesäinen, lämmin. Puutarhassa ajankulu hämärtyy, se on todella hyvää vastapaino työlle.

    VastaaPoista
  4. Juuri haahuilu on parasta, mitä puutarhassa voi tehdä.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig