sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Parveke 2017

En voi käsittää, että nyt on jo heinäkuu enkä ole postannut vielä yhtään kuvaa parvekkeesta. Vielä vähemmän haluan miettiä sitä, että en ole ehtinyt juoda vielä yhtään kahvia siellä. Tämä nyt on kuitenkin ollut muutenkin monella tapaa poikkeuksellinen ja kiireinen kesä. Tämän aamun kuvatkin olivat työn takana. Välillä tuuli puhisi niin kovaa, että tukka seisoi päässä. 


Parvekkeen kalustus on kerätty kasaan hyvinkin edullisesti. Ikean kevyet tuolit ja pikkupöydät olen ostanut uutena, mutta muuten parvekkeella on paljon kierrätystavaraa. Roikkuva korituoli on mieheni lapsuuden kodista. Rottinkisen lepotuolin pelastin roskiksesta. Lisäksi olen dyykannut tänne erilaisia kuluneita pikkujakkaroita ja ostanut pari edullista ja kulunutta lipastoa. Riittää niihin kasveihin sitten enemmän. Säästön ja ilon vuoksi kasvatin kyllä useita kesäkukkia itse. Pikkupuita ei onneksi tarvitse ostaa joka kesä uusiksi, koska ne talvehtivat hyvin mökin suojissa. 


Parveke on onneksi yhtä runsas kuin muinakin kesinä. Poikkeuksena aiempaan, olen jättänyt syötävät kasvit pois. Keittiöpuutarhassa ja kasvihuoneessa on yllin kyllin tilaa ja kaipasin hieman vaihtelua. Värimaailmassa on paljon vaaleanpunaista, liilaa, violettia ja tummaa. Tämä taitaa olla se kaikkein mieluisin värimaailma meidän parvekkeella. 


Olen lisännyt istumapaikkojen ja oleskelun määrää. Sinänsä surkuhupaisaa, että kertaakaan en ole vielä niihin istunut. Lapset sen sijaan käyvät täällä mielellään välipalalla ja eväsretkellä. Löhöpaikoissa nauru raikaa.


Leppoisaa sunnuntaita!

SHARE:

14 kommenttia

  1. Ihanan näköistä! <3
    Nyt kyllä meet tänään ja juot kahvit tuolla kauneudessa! Tämä on puutarhaystävän määräys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En nyt tajua tätä tuulen määrää täällä. Perjantaina hajosi lasitavaraa pihalla, kun kaikki meni mullin mallin. En nauti tästä ollenkaan. Kastelun määrä on jotain tajutonta tuulikuivatuksen jäljiltä. Laitan teltan partsille ja menen kahville ihan just :D

      Poista
  2. Kaunista on parvekkeellasi. Ihana kahvittelupaikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Parvekkeella on aina kaikki kunnossa, oli pihassa mikä remontti hyvänsä :D

      Poista
  3. Viihtyisältä näyttää - kyllä tuolla oleskelee - sen minkä muilta jutuilta ehtii :). Ollapa kesä, että ei joku paikka huutaisi puunausta :D

    VastaaPoista
  4. Parvekkeellasi on kaunista ja viihtyisää, mutta ymmärrän hyvin, miksi kahvihetket siellä on vähissä. Enpä muista, milloin olisi tuullut näin paljon ja päivätolkulla putkeen. Illaksi usein tyyntyy, mutta sitten onkin pilvistä ja koleaa, jolloin ei viitsi ulkona ainakaan kahvin kanssa palella. Kummallinen kesä - ja kevät. Toivon kyllä hartaasti pikaista muutosta, vaikka kovasti yritän olla positiivinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ihan sama olo, turha kai sitä on kaunistella. Mua ei kiehdo olla yhtään ulkona, jos tuulee ja palelee.

      Poista
  5. Oi kuinka ihana parveke. Sepä se, että sitä rakentaa kaikenlaisia oleskelupesiä ja kahvittelupisteitä eikä ehdi niihin itse. Mutta on se silti palkitsevaa. Kauneutta pitää olla!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se palkitsevaa ja on niitä ihana myös katsella. Ei ne hukkaan mene.

      Poista
  6. Oi yritä edes pieni hetki hengähtää! Illat ovat tyyniä ja päivällä jo aurinko lämmittää tuulesta huolimatta... kesä on niin lyhyt! Noin ihana parveke vaatii nyt hengähdystaukoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen kyllä sen lämmittävän auringon missannut. Nyt kun paistoi niin olin pari päivää reissussa. Siellä oli kyllä kivaa :D Ja join kahviakin :D

      Poista
  7. Pehmeän rauhallinen tunnelma. Hyvä, että lapset voivat nauttia siellä olostaan :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig