torstai 28. marraskuuta 2019

Ajatuksia somesta ja bloggaamisesta


Tajusin juuri, että aloitin bloggaamisen lähes kymmenen vuotta sitten. Ensimmäinen blogini oli täynnä puutarhaa, askartelua, pieniä ja melko surkeita kuvia. Sitä mukaa, kun ikää ja ryppyjä on tullut lisää, on myös kamerakalusto ja kirjoitustaito parantuneet. Olen oppinut melko hyvin rajani sosiaalisessa mediassa, vaikka yhä palaan samaan ajatukseen: miten henkilökohtaisia asioita haluan jakaa, mitä voin blogissa julkaista ja ketä nämä jorinat kiinnostavat. Tätä peilaamista on hyvä harjoittaa aika ajoin, jos blogia julkisesti kirjoittaa. On hyvä olla sinut kaiken kanssa mitä julkaisee. Olen myös lakannut miettimästä liikaa sitä, pitääkö kaiken liittyä puutarhaan, vai voinko kirjoittaa muustakin. Ja miksen voisi? Minun blogini tämä on. On upeaa, että netissä riittää niin roppakaupalla luettavaa, että aikaansa ei kenenkään tarvitse uhrata sellaiseen mistä ei pidä. 


Luin hetki sitten Maria Veitolan haastattelun, jossa hän sanoi, että somessa moni on taantunut 50-luvulle; laitetaan koti nätiksi ja poseerataan näteissä vaatteissa ympäriinsä. Melko herättävä ajatus. En yhtään ihmettele, että sellainen aiheuttaa varsinkin nuoremmille somen kuluttajille paineita. Olen välillä miettinyt, että olen myös onnekas, että ikää oli jo hieman kertynyt, kun aloin blogata. En muista milloin viimeksi meillä olisi sisustettu uusiksi jotain. Siirtelen tavaroita paikasta toiseen ja olen tietoinen, että sohva taitaa olla jo aikansa elänyt. Haaveilen sisustuslehtien parissa, mutta ahdistun kerskakulutuksesta. Haluan kestäviä juttuja. Myös itsetuntoni kestää sen, että sisustukseni ei ole viimeisten tai edes edellisten trendien mukainen.


Koska jokaisella on oikeus olla somessa. En halua ottaa siitä paineita - tai myöskään luoda niitä muille. Viihdyn meidän liian isossa talossa ja tykkään täällä monista jutuista. Joskus, mietin miten helpolta diginatiivien somettaminen näyttää. Kaikki taidot hyppysissä jo niin nuorena. Olisi ollut mahtavaa hypätä suoraan muutaman kiusallisen harjoitteluvaiheen yli. Kaikissa hetkissä on omat hyvät ja huonot puolensa. Sisällöntuottamisesta on tullut minulle työ. Suurin osa teksteistä päätyy ihan muihin kanaviin kuin omiini. Mutta tänne on aina ihana palata. Tunnistan monia kommentin jättäneiden nimimerkkejä jo vuosien takaa. On ihana huomata, että aina tänne löytää yhä vain uusiakin lukijoita. Vuorovaikutus tekee tästä hommasta merkityksellisen. Se ja vapaaehtoisuus. Kirjoitan, kun haluan ja jaksan. 


Toivotan kaikille ihanaa kuun viimeistä viikonloppua. Suuntaan huomenna toivon mukaan joulumarkkinoille. Ehkä törmään siellä muutamaan teistäkin.
SHARE:

6 kommenttia

  1. Kivaa että bloggaaja tulee ulos aihealueeltaan ja uskaltaa/haluaa blogata muustakin kuin siitä varsinaisesta blogin pääaiheesta.
    Mukavaa viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvä kirjoitus! Blogiaika on jatkunut jo tosi pitkään, kun sitä miettii, ja moni blogi on toden totta muuttunut matkalla - ja uusia somekanavia on ilmestynyt blogien rinnalle. Minusta on kiinnostavaa lukea bloggaajan ajatuksia myös pääasiallisen aiheen ulkopuolelta. Blogissa on hyvä olla selkeä teema, jotta satunnainenkin kävijä tietää, minne on tullut, mutta se ei määrää kuitenkaan, etteikö muistakin aiheista voisi halutessaan kirjoittaa.

    VastaaPoista
  3. Hyvää pohdintaa. Usein tulee liiaksi mietittyä, mitä muut haluavat ja ajattelevat. On tärkeää muistaa, että blogin sielu kumpuaa kuitenkin itse kunkin omista tarpeista ja ajatuksista.

    Luin hiljattain jutun, jossa mainittiin monen sisustavan kotinsa muita ihmisiä varten. Jotta koti olisi esittelykelpoinen, eikä sitä tarvitsisi hävetä. Minusta on aina ollut hienoa vierailla erilaisten ihmisten kodeissa ja nähdä, kuinka jokaisen persoona siellä näkyy tavalla tai toisella. Kuten puutarhassa, myös kodissa kaikki on luvallista. Ei ole yhtä ainoaa oikeaa.

    Lämpimät onnittelut 10-vuotiselle blogitaipaleellesi ja hyviä hetkiä sen parissa jatkossakin!

    VastaaPoista
  4. Mielestäni puutarhabloggaaja saa ja voi kirjoittaa myös muustakin kuin vain siitä puutarhasta. Talvella tuntuu ettei pihasta olekaan kirjoittamista, toki kesän muistelu ilahduttaa jokaisen mieltä värikkäillä kuvillaan. Paukkuvilla pakkasilla on ihana muistella ja katsella esim kevään tulppaanikimaraa tai ihania unikoita ja pioneja.
    Itse kirjoittelen ja laitan kuvia harvakseltaan esim. koirista ja välillä harvoista käsitöistä mitä teen ja muustakin. Ainahan voi skipata juuri sen postauksen ellei yhtään kiinnosta.
    Kaikki kehittyvät omassa bloggaamisessaan, omat alkupään jutut saattaa huvittaa, niin minuakin. Meitä on moneksi, jotkut kirjoittavat omalla nimellään ja kertovat kaiken, toiset on nimimerkin takana ja jokseenkin pidättyviä. Kaikilla on mielestäni lupa tehdä tämä tavallaan. Hyvää adventin odotusta sinulle Kati :)

    VastaaPoista
  5. Juurikin näin sen pitää olla, omaan blogiin voi laittaa juuri sitä mitä itse haluaa, ja silloin kun siltä tuntuu!
    Onnea pitkästä blogitaipaleesta:)

    VastaaPoista
  6. Onnea 10-vuotiaalle blogillesi💚 Itse olen kuvannut koko blogitaipaleeni samalla kameralla. Olisi kyllä kiva kokeilla millaisia kuvia sitä saisi otettua hieman uudemmalla kalustolla😊 Tulee vaan syydettyä kaikki vähänkin ylimääräinen raha puutarhaan, huoh😕

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig