Olen viimeisen vuoden ajan järjestänyt kotia uuteen selkeämpään uskoon. Alkuun tuntui, että mitään ei tapahdu, vaikka kierrätin, myin ja luovuin. Koska on iso talo , on myös paljon tavaraa. Suurin muutos tapahtui silloin, kun lakkasin tressaamasta asiasta ja tyhjien kaappien utopiasta.
Luulen, että tähän jamaan ajoi elämäntilanne, työ, hamstraava luonne ja iso talo, jonne todella mahtuu. Isoin ruuhka syntyi, kun lapset kasvoivat isoiksi ja kerralla jäi käyttämättömäksi valtavat määrät kaikenlaista: huonekaluja, harrastusvälineitä, leluja ja vaatteita. Jaksoin monta vuotta kierrättää lasten tavarat tehokkaasti. Kolmen vuoden lepsuilu kostautui ison kerran.
Olohuone on välillä toiminut melkoisena tukikeskuksena, kun olen levitellyt säkkitolkulla vaatteita ja tavaroita kuvattavaksi myyntiä varten. Osan olen suosiolla lahjoittanut ja kierrättänyt. Ja niin vain koitti sekin päivä, kun huomasin, että täällä on nyt tyhjempää. Ei lähimainkaan tyhjää, mutta nyt voin hengittää. Järjestäminen on nyt kivaa, koska siihen on tilaa. Työvälineet ja kuvausrekvisiitat mahtuvat hyvin työhuoneeseen. Löydän tavaroita, joita etsin. Ja siivous on tuhat kertaa helpompaa.
Kaappi ja säkki kerrallaan siivosin kotiani ja mieltäni. Samalla totesin, että en ole konmarituksen ystävä. Olen kuitenkin siistin ja helpon kodin ystävä. Huomasin myös, että en ole aikoihin ostanut mitään muuta uutta kuin lumikengät. Niillekin on tilaa, kun pieneksi jääneitä harrastusvälineitä lähti isot määrät jakoon.
Millaisen kodin ystävä sinä olet?
