sunnuntai 31. toukokuuta 2015

IHANAT ERIKOISET


Olen pikkuhiljaa alkanut keräämään hieman erikoisempia puita pihaani. Täällä siis kasvoi lähinnä koivua, haapaa ja omeapuuta kun muutimme tänne.
Suosikkini pikkupuista on Hakuro Nishiki–paju. Se on pärjännyt hienosti ilman mitään lisätalvisuojauksia.


Hakuron kaverina kasvaa rönsyakankaalia, japaninsaroja ja Katsura.


Vuoden vanha Katsura muistuttaa enemmän isoa pensasta vielä. Tämä on myös suosikkipuitani. Sillä on ihanat sydämen muotoiset lehdet, kaunis väritys ja upea runko. Katsotaan osaanko leikata siitä enemmän puuta muistuttavan. 


Olen halunnut pitää ryhmän rauhallisena, joten sipulikukista alle on hyväksytty vain Queen of Night–tulppaanit. 

Tätä on kiva katsella parvekkeelta tai ohimennen olohuoneesta. 
Mukavaa viikon alkua!
SHARE:

lauantai 30. toukokuuta 2015

TULPPAANIMANIAA

 

Yksi mielenkiintoisimmista puutarhahistorian tapahtumista on tulppaanimania, joka ajoittui 1600–luvulle. Ihmiset yhdyskuntaluokista riippumatta osallistuivat veikkaamaan viruksen aiheuttamia värimuunnoksia.


Koska väriä ei voitu aina ennustaa, myytiin futuureja, tulevan kauden sipuleita. Jos olen ymmärtänyt oikein, niin sieltä saattoi tulla sika säkissä tai jättipotti. Onnistuneella kaupalla rikastui helposti. Mania johti lopulta sijoituskuplan puhkeamiseen. 


Minusta on kuitenkin järisyttävää, että ihmiset sekosivat aikanaan tulppaaninsipuleista siihen malliin. 
Sekoan minäkin, kuten pihani kuvista näkee. Onneksi niihin on nykyään myös tällaisella keskiverto-hortonomillakin varaa. 


Tykkään katsella läheltä näitä erikoisen värisiä tulppuja. Mutta esimerkiksi tuo ylemmän kuvan puna-vaalea-lehmänkuvio on jo melkein ruma. Mutta silti niin kiehtova.
 

Suosikkejani ovat liljatulppaanit sekä violetit ja fuksianväriset perustulput.


Mutta tällainen vaalea hörselökin on omana ryhmänään tosi viehättävä.


Puutarhablogeissa on ollut mitä ihaninta tulppaanikukintaa. Niitä on ollut ilo katsella.
Leppoisaa lauantai-iltaa!

SHARE:

perjantai 29. toukokuuta 2015

IHANAISET KESÄKUKKANI


 Tänään tulee vettä taivaan täydeltä, mutta eilen paistattelin näin ihanassa kelissä.
Kannoin kipot, kapot, taimet ja mullat nurtsille ja ruukutin kasveja auringon helliessä.


Minä+multa tietää aina hirveää sotkua. Istutan kasvit siitä syystä mieluummin nurmikolla. Samalla saan istua tulppaanien vieressä, mitä ei muuten kiiressä tule tehtyä. Kaverini kertoi juuri ottaneensa kuvia tulppaaneistaan. Talvella niitä on kuulemma aikaa katsellakin. Tunnistaako joku muukin tämän ajallisen pulman?

Vaikka aika on tosi kortilla, niin yritän myös nauttia tekemisestä. Minulle se tarkoittaa esimerkiksi kasaa kaunista ruukkuja ja ihania kasveja. Kyllä noiden keskellä kelpaa istua kahvimukin kanssa. Samalla saa  aikaiseksisin. 


Käytän kesäkukille GreenCaren kesäkukkamultaa (klik). Olen vähän ailahteleva kastelija, ja tässä mullassa on kastelukiteitä valmiiksi mukana, mikä helpottaa minun hommaani. Ostin GreenCaren multaa kesäkukille viime kesänä ensimmäistä kertaa ja olen ollut tosi tyytyväinen. 
Käytän kesäkukkamultaa myös ruukussa oleville yrteille. Omasta kokemuksesta se sopii niille paremmin kuin tavallinen puutarhamulta. Kesäkukkamulta on asteen kuohkeampaa. 
Kesäkukat lannoitan vaaleanpunaisella ihmeaineella (klik), kuten olen monen puutarhaintoilijan sitä kuullut kutsuvan. Kesäkukkien kohdalla en hirveästi säästele lannoitteen kanssa. Varsinkin isompien köynnösten veteen lisään lannoitteen joka kerta, kun täytän altakastelun.


Nyt toivotaan joukkovoimin aurinkoa lisää!

Postaus on tehty yhteistyössä GreenCaren kanssa.
SHARE:

maanantai 25. toukokuuta 2015

KESÄRETKELLÄ - VOIKO KIVEMPAA OLLAKAAN?

Tänään oli niin hulvaton työpäivä, että tuntui melkein vapaapäivältä. Karautin jo aamutuimaan kohti  ystäväni ja työkaverini Marian luokse. Voin kertoa, että Kanelia ja kardemummaa–blogia kirjoittavan Marian koti ja piha on vielä kivempi livenä kuin blogissa. 

Onko toisaalta mikään ihme, kun lähimyymälänä on Viherpeukaloiden(klik) myymälä.
No sinne mekin tietysti suuntasimme pyörimään.


Minulla on sillä lailla jännä suhde Viherpeukaloihin, että joskus vuosia sitten, kun aloittelin omaa pihaani, niin minulla oli tapana lärätä Viherpeukaloiden nettikauppaa (tuntitolkulla – kröhöm...). 

Ja vieläkin jos kaipaan tauon työpäivääni, saatan katsella uutuskasveja ja erityisesti heidän istutussuunnitelmiaan. Esim tämä perhoskasveista tehty istutus on tosi kiva!


Kesäkukkien ja yrttien valikoima oli ihan mieletön. Olisin halunnut hamstrata vielä enemmän mukaan. Auto oli lähtiessä kuin viidakko... Nyt minulla on kasveja oman pienen taimiston verran pihallani. 
https://www.viherpeukalot.fi

Ostin lasten opettajille ja hoitajille mainiot yrttiruukut. 
Yllätin myös itseni yhdellä erikoisuudella, mutta sen kuvaan teille myöhemmin. 


Ei voi muuta kuin huokaista, että miten ihana päivä.

SHARE:

perjantai 22. toukokuuta 2015

ÄIDIN KIVITARHA

 
Nämä kivikkokuvat ovat vasta alkusoittoa tälle kesälle. Tämä on minun mielenhäiriöni, kasviharrastukseni ja loputon kiinnostuksen lähteeni. Kiviläjä kätkee sisäänsä kymmeniä erilaisia kivikko- ja luonnonkasveja. Lapseni kutsuvat sitä äidin kivitarhaksi. Ihana hellittelynimi kasalla kiviä!


Ja koska jaksan tutkia ja kuvata tätä loputtomasti, niin on eittämättä selvää, että osa siitä valuu blogiinkin.

Tämä testikenttä sijaitsee aivan sisääntulomme tuntumassa. Siinä voisi olla monen mielestä jotain viehkompaakin, mutta kun kivikko ei oikein voi olla muualla, niin sen on oltava juuri siinä missä se sijaitsee.


Kasviharrastaminen on jo tukevampaa puutarhaharrastamista. Huomaamattani minäkin siihen lipsahdin. Kivikko vain paisui kuin pullataikina, koska minne ne kaikki sedumit muuten olisin tunkenut. Odotan jo niin kovin, että tämä kukkisi. Alkukesän kohokohta!


Aurinkoista viikonloppua!

SHARE:

tiistai 19. toukokuuta 2015

RUOKITAAN MAATA


En tohdi edes laskea paljonko tunteja olen upottanut pihahommiin viimeisen kahden viikon aikana. 
Olen tehnyt uutta mulloksella olevaa istutusaluetta ja parantanut vanhoja.


 Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen nostanut kaikki perennat ylös, putsannut maan rikoista, parantanut maata sekä jakanut ja istuttanut perennat takaisin maahan. 


Olen tehnyt istutusalueiden lomaan pieniä huoltokäytäviä, mikä tekee hommasta helpompaa. Osa poluista sai päällee kivituhkaa, osa kuorikatetta. 

Olen vannoutuut pussimullan käyttäjä. En tilaa edes irtomultaa... Poistan rikottuneilta alueilta rikat multapaakkuineen ja lisään pussimultaa tilalle. Jos pussimultaa ei tarvita, käytän kevätlannoitetta. Olen jo pitkään käyttänyt GreenCaren kevätlannoitetta. Kaadan tavaraa isosta pussista ämpäriin ja raahaan sitä mukanani pitkin pihaa.


En ole mikään yli-innokas ylilannoittaja. Teen tämän kasvualustoille yleensä joka toinen vuosi. Ja silloin teen tämä tosi huolellisesti. Laitan lannoitetta ihan reilusti ja sekoitan sen kunnolla kasvuluastaan lapion syvyydeltä. Lopuksi haraan pinnan. Mitään oikeaoppista ohjetta hommaan ei ole, mutta minulla tämä toimii. Kasvit eivät tykkää ylilannoituksesta, mutta ilmankaan ne eivät vuodesta toiseen jaksa kukkia samassa pohjassa.

Istutusalue sai uuden vähän matalamman kasvivalikoiman. Erilaisia kuunliljoja, keijuangervo 'Little Princess' ja koristekatetta. Laitan kuvia, kun kuunliljat pääsevät vauhtiin. 

On niin mahtava, kun alue toisensa jälkeen siistiytyy. Mutta kyllähän te sen tiedätte :)

SHARE:

maanantai 18. toukokuuta 2015

AJATTELEMATTOMIA SANOJA

Osallistuin eilen odottamaani paikallisten järjestämään kasvienvaihtoiltaan. 
Vein ison satsin omia kasvejani ja napsin vaihdossa ruukkuja. Oli tosi mukava tunnelma kunnes juttusille tuli vanhempi rouva, joka oli kutsun postilaatikkooni laittanut. 

"Odotin jotain tosi upeaa, mutta olin tosi pettynyt pihaasi. Sehän oli ihan mulloksella vasta".
Todellako? Minua sanotaan aina suorapuheiseksi, mutta en tiedä kiinnittävätkö ihmiset huomiota siihen, että en sano rumasti ihmisille. En myöskään säästele hyvässä palautteessa tai yställisissä sanoissa. Ikinä.

Koen että jokaisen piha on yhtä henkilökohtainen kuin kotikin. Minä en kutsunut rouvaa kotiini. Mulloksella hän varmaan tarkoitti pihan takaosaa, jonne pitää erikseen kiertää kurkkimaan. 
Ei ehkä Suomen kaunein piha, mutta se on minun pihani.

En muuttunut miljonääriksi tv-ohjelman esiintymisen myötä. Alan ammattilaisena ei kesällä ole lomaa. Nautin näistä muutosprojekteista suunnattomasti. Tämä on minun tapani harrastaa.


Joku olisi voinut olla  blogin kautta tosi ilkeä anonyymisti. Mutta kukaan ei ole ollut. Kaikki blogini lukijat ovat kannustavia ja ihania. Yritän päästä ilkeiden sanojen yli, ja jossain vaiheessa pääsenkin.

Ollaan kivoja toisillemme. Jookos? Aurinkoa päiväänne!

SHARE:

sunnuntai 17. toukokuuta 2015

VAUHTIA RIITTÄÄ


Täällä on käynnissä kilpajuoksu kevään kanssa. Kauden isoimmat mullistukset tehdään nyt, kun taimet ovat vielä pieniä ja intoa intoa riittää. Uusia istutusalueita syntyy ja taimia jaan niin vauhdilla, kuin suinkin kykenen.


Jotta homma ei olisi liian simppeli, niin ohessa pitää rakentaa uusi jätti-iso lehtikomposti. Täällä sitä siis tehdään mökin ja parvekkeen remppaa ja temmotaan pihassa. Kohtuu komeaa jälkeä syntyy.


Kun mökin ikkunat oli hiottu, joku huomasi komeaksi kasvaneen raparperin ja pyöräytti siitä kiisselin.

En siis minä vaan äitini. 
 

 Illalla selkä on kipeä, mutta aamulla mieli vetää taas raihnaiset luut pihalle.
Onneksi tänäänkin on vapaapäivä! 

Mukavaa viikon alkua!

SHARE:

maanantai 11. toukokuuta 2015

TOMAATIT HYVÄSSÄ VAUHDISSA

Tomaatit ovat venähtäneet pituutta ja roikaleiden hallinta on hivenen vaikeaa.
Aiemmasta oppineena kasvatan ainoastaan pensastomaatteja. Erityisesti parvekkeella nämä ovat helpommin hallittavissa  ja lisäksi ne ovat kauniimman näköisiä. Paras lajike on tähän mennessä ollut Red alert, jonka siemenet sain ystävältäni.
 
 
Meillä on talossamme sellaiset aataminaikaiset matalat leveät patterit. Niiden päälle on hyvä laittaa lämpöä kaipaavat tomaatinsiemenet itämään. Myös lattialämmitys ajaa asian, jos haluaa käydä suihkussa potit seuranaan. Kastelen tomaatit vauvavaiheessa aina kastelumaton kautta, en ikinä juurelle. Tämä auttaa tomaattia kasvattamaan vahvan juuriston, ja potit pysyvät paremmin kosteina.
Parhaan sadon saisi lisävalolla, joka on ehdoton pikkutaimille. Olen todennut, että saan riittävän sadon ilmankin.
Kun tomaatit hujahtavat pituutta siirrän ne isompaan ruukkuun. Siirtovaiheessa napsi surutta alalehdet pois ja istuta tomaatit syvemmälle. Varteen se kasvattaa uudet juuret ja taimesta tulee tanakampi.


Aloitan lannoituksen varovaisesti ja lisään määrää taimen varttuessa. Käytän syötäville kasveille vain luomulannoitteita, koska en halua syödä mitään ylimääräistä ainetta, jota ihminen ei tarvitse.

En ole missään vaiheessa käyttänyt muuta kuin GreenCaren luomu yleislannoitetta, jonka olen hyväksi havainnut. Tätä samaa kamaa ropsin sitten kaikille muillekin syötäville kasveille.
Käyttömukavuutta lisää se, että se ei haise pahalle.


Minulta on joskus kyselty miksei kesäkukkalannoite käy. Tomaatti on oikeasti melko tarkka typen ja kaliumin suhteen. Kun ravinneaineet ovat kohdallaan, kasvaa tomaatti paremmin ja sen maku paranee. Tomaatin kanssa oppii vain kokeilemalla. Hyvä vinkki on se, että lehtien kellertävä väri kertoo typen puutteesta ja mustanvihreä latva ja käppyrälle kiertyvät lehdet ovat liikalannoituksen tulos.

Tarkkana siis määrien kanssa :)

Postaus on tehty yhteistyössä GreenCaren kanssa.

SHARE:

lauantai 9. toukokuuta 2015

ÄITIENPÄIVÄN AAMUNA

Tänään oli minu vuoroni saada kimppu valkovuokkoja. 
Näitä samoja olen kerännyt äidilleni monena vuonna, erityisesti pikkutyttönä.

Nykyään äitini asuu satojen kilometrien päässä, mutta on silti yhä hyvin läsnä arjessani.
Meillä on aina ollut suorapuheiset, mutta kunnioittavat välit. Vaikka puhumme paljon, ei äiti ole ikinä ollut ystävä vaan aina äiti. Se on mukavaa, vaikka suhde ei olekaan enää pienen lapsen ja aikuisen.


Äitini on hyvin rauhallinen, toisin kuin minä. Se mikä meitä yhdistää on innostuminen ja toimeliaisuus. Koenkin saavani elämästä irti sen takia enemmän. Koska ehdin niin paljon.
Kun menen viikoksi vanhempieni luokse, on meillä lista käsitöistä joita aiomme kokeilla. 

Haluankin toivottaa blogin välityksellä ihanaa äitienpäivää äidilleni. 
Kiitos kaikesta. 

Ja aurinkoista sunnuntaita kaikille!

SHARE:

perjantai 8. toukokuuta 2015

LISÄTILAA TAIMILLE


 Kevään huumassa kylvin satamäärin siemeniä. Olen kehittänyt vuosi vuodelta systeemiä, jotta taimipotit eivät valtaisi joka nurkkaa.


Sitten tulee se hetki, kun pitää koulia taimet. Pöytätila riitti juuri ja juuri kylvöastioille. Kun siirtää jokaisen pikkutaimen omaan ruukkuunsa... Noh, tietäähän sen  miten siinä tilan kanssa sitten käy. Aika tyypillinen näky meillä on se, että lattia otetaan käyttöön.
 

Posti toi tänään pelastuksen. Luhta Homen Vihertarha telineesee mahtuu enemmän taimia, kuin olin uskaltanut toivoa. Kätevänä emäntänä pistin kaksi pikkuamppelia keskiosan tyhjään tilaan roikkumaan. Ja tämä on niin nätti! Ei mikään hökötys.



Bongasin Luhta Homen uuden puutarhasarjan mainoksen muistaakseni Viherpihan välistä.
Olin tosi iloinen, kun pääsin hypistelemään tuotteita Kevätpuutarhamessuilla. Tuotteissa on samaa henkeä kuin Luhdan sisustussarjassakin.


Kasvimaalle odottaa pääsyä esimerkiksi samettikukka 'Bolero'. En ole samettikukkia aiemmin kylvänyt itse. Nyt halusin erikoisempia lajikkeita ja helpoin tapa oli kasvattaa ne itse.

Ja mikä fiilis siitä tulee, kun omat kurkut, tomaatit ja kukat kurkkivat näin terhakoina.


Vaikka näiden kasvua on aina ilo seurata, niin ilo se on sekin, kun ne vihdoin saa siirrettyä parvekkeelle ja kasvimaalle. Yksi syy kylvömääriin on sekin, että kasvimaa kasvaa taas.


Ja silloin me ollaan valmiina. Minä ja mun taimet.

Postaus tehty yhteistyössä Luhta Homen kanssa.
SHARE:

torstai 7. toukokuuta 2015

RUUSUN TUOKSUA


Olen hengannut tuolla internaatin ihmeellisessä maailmassa ja löysin facebookin syövereistä ryhmän jossa jengi jauhaa englantilaisista puutarhoista. Minun supisuomalainen pihani on aika kaukana Gertrude Jekyllin maailmasta, mutta siitä se ajatus sitten lähti...

Kaivinkone tuli pihaan ja raapi loput kurtturuusun jämistä, raapi rikkaruohottuuneen pinnan ja oikaisi täysin vinksallaan olevan pihatien. Yht äkkiä huomasin suunnittelevani laajoja perennaistutuksia ja kirsikkapuiden paikkoja.



Oman pihani suhteen en ole kovin järjestelmällinen ja huomasin ajatuksissani kiikuttavani ensimmäisiä ruusuntaimia pihaan. Kun kevät tulee olen täysin vietävissä. Kasvit vaihtavat paikkaa, innostun jokaisesta kasvista ja haluan päästä möyhimään multaa.

Tämä Kirsikkamäeksi nimeämäni läntti paljastui hiekka- ja multamaaksi, mikä on melkoinen onnenkantamoinen. Olen nyt 3 päivää kaivanut rikkaruohoja ja kipannut GreenCaren pussimultaa pudistetun pohjan päälle. On kuulkaa aika mukava istutella. 

Tähän multa asiaan–palataan vielä. Sellaista projektia pukkaa täällä!

SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig