keskiviikko 15. kesäkuuta 2022

Eija´s Garden - ihana puutarhakohde

 

eijas-garden-puutarhakohde-100outdoor

Eija's Garden oli juuri niin ihan puutarharetkikohde kuin muistinkin. Puutarha sijaitsee Ahvenkoskella ja Helsingistä sinne hurauttaa noin tunnissa. Puutarhan on sunnitellut Eija Keckman, pihasuunnittelija, ympäristökouluttaja, kirjailija ja puutarha-alan asiantuntija. Ilokseni törmäsin kierroksella Eijaan. Oli ihana vaihtaa kuulumisia.

eijas-garden-100outdoor

puutarhamatkailu-100outdoor

Olen aikoinaan käynyt Eijan puutarhassa Suomen kaunein piha -ohjelman kuvauksissa. Oli ihana palata paikkaan. Mieleeni oli jäänyt monta yksityiskohtaa jo ensimmäiseltä kerralta. Uusintaretki on kolkutellut takaraivossa jo pitkään. Vihdoin hieman väljempi kesä mahdollistaa tällaiset ihanat retkipäivät.

puutarha-käytävä-100outdoor

eijas-garden-100outdoor

Jos haaveilet puutarhasta, on Eija´s Garden loistava retkikohde. Isosta puutarhasta saa valtavasti vinkkejä ja ideoita isoon ja pieneen pihaan. Erityisesti englantilaisen puutarhan ystäville kohde on inspiroiva. Puutarha on täynnä kivoja rakenteellisia ratkaisuja. Uskon, että moni itse puutarhaansa rakentava saa niistä idean jos toisenkin.

eijas-garden-100outdoor

puutarha-mutkittelea-polku-100outdoor

Kivointa puutarhassa ovat sen moninaiset polut ja käytävät, joita on vaikka minkälaisia. On suoria, mutkittelevia ja eri tavalla päällystettyjä. Eri kokoiset kivet ovat läsnä kaikkialla puutarhassa. Polkuja on ihan kulkea ja kurkisteltavaa riittää. On ihanaa, että kaikki ei avaudu kerralla.

https://eijasgarden.fi/

Puutarha auki hyvin, ja aukioloajat näkee Eija's Gardenin verkkosivuilta. Puutarhaan voi yhtä hyvin järjestää ryhmäretken tai mennä poikkeamaan yksin. Minä kävin kaverin kanssa heti paikan auetessa. Oli ihana kiertää, kun oli vielä hiljaista. Kohde sopii myös lapsiperheille. Puutarhassa on iso kala-lampi, kanoja ja aitaus, minne varmaankin muuttaa taas poneja kesäksi. Alueella on iso reilun kokoinen piknik-alue, jossa voi syödä eväitä. 

puutarhapatsas-100outdoor

Säästin oman suosikkikohtani kuvista viimeiseksi. Menkäähän käymään. Lupaan, että tykkäätte 😊




SHARE:

keskiviikko 1. kesäkuuta 2022

Versailles - omatoimiretki puistoon

Kävin perheen kanssa Pariissa viime viikolla. Itselleni kohokohta oli Versailles, jonka puutarhan olen halunnut nähdä aina. Jos samalla haluaa nähdä palatsin, kannattaa aikaa varata koko päivä. Meillä vierähti pelkästään puistossa pitkä tovi. Myös perheen teinit tykkäsivät kohteesta todella paljon, vaikka eivät jaakaan äitinsä intohimoa puutarhaan. 

versailles-omatoimiretki-100outdoor

Versaillesista puhutaan puutarhana. Käsite on mielestäni hieman alakanttiin. Kokonaisuus on suljettu jokaiselta sivulta ja muistuttaa erilaisten puutarhojen kokonaisuutta. Joukossa on myös isoja puistoja muistuttavia alueita. Nähtävää on hehtaari tolkulla. 

muotoonleikattu-aita-versailles-100outdoor

Versaillesiin oli todella helppo mennä julkisilla kulkuvälineillä. Juna Pariisista kestää reilusti alle tunnin. Osa junista oli nopeampia, mutta eroa oli korkeintaan 10 minuuttia, ja junia kulki tiheästi. Vaihtoja ei tarvitse tehdä, ja koska Versailles on päätepysäkki, ei siitäkään voi erehtyä. Asemalta kävelee noin 15 minuuttia Versaillesiin. Kannattaa huomioida, että kyltit (ja ihmisvirta) ohjaavat Versaillesin palatsiin, mistä ei pääse pelkästään puistoalueelle. Asemalta lähin sisäänkäynti puutarhaan on Queen´s Gate, joka löytyy helposti.

Versailles on 5 vyöhykkeellä Pariisista. Meillä oli joka päivä julkisiin kulkuvälineisiin 1 päivän Mobilis-liput. Versailles-päivänä otimme Mobilikset 5 vyöhykkeelle. Lipulla pääsi kulkemaan junamatkojen lisäksi loppupäivän vielä metrolla. Lippu maksoi alle 20 euroa. 

bosquet-versailles-100outdoor

Versailllesissa on paljon bosqueita eli vihreitä huoneita. Mielestäni hienoin oli heti Queen´s gaten sisäänkäynnin vieressä. Ylläoleva kuva on tästä bosquesta. Tunnelma oli mieletön, suunnittelu ja ylläpito silmiä hivelevä.

versailles-omatoimiretki-100outdoor

Versaillesin keskiosassa on isoja laajempia kokonaisuuksia, jossa on myös vesiaiheita. Katsomisen arvoisia nekin. Puistossa oli helppo suunnistaa, kun nappasi kartan. Puistoon on ilmainen sisäänpääsy ja sinne ei tarvitse varata lippua. Jos puistossa on musiikkiesitys, peritään portilla pääsymaksu. Meille sattui tällainen päivä. Klassista musiikkia oli yllättävän ihana kuunnella, kun se kuului joka puolelle puistoa. 

versailles-lorangerie-100outdoor

Suosittelen miettimään reitin etukäteen ja suunnistamaan kiinnostavimpiin kohteisiin ensin. Matkaa kertyy todella paljon. Puistossa ei ole montaa vessaa, joten ne kannattaa katsastaa kartasta heti alkuun. Toiletit olivat onneksi siistit.

L-orangerie-versailles-100outdoor

Ehdottomasti hienoin osa puutarhaa on L'Orangerie, jota pääsee katsomaan myös näköalatasanteelta. Näky oli livenä uskomaton. Ehdottomasti näkemisen arvoinen. 

versailles-100outdoor

Suosittelen myös kävelemään L´Orangerien läpi. Alue on täynnä hedelmäpuita kasvulaatikoissa. Näky oli hämmästyttävä. Alueen toiselta puolelta löytyi myös yllätyksenä yksi puutarhan kivoimmista alueista. Kuvia siitä alla. 

versailles-100outdoor

Suorakaiteen muotoinen alue on rauta-aidan takana, mutta tilaan pääsee. En ole varma missä käytössä rakennus oli, mutta se vaikutti hotellilta, koska sisään paineli turisteja avaimillaan. Alue oli rakennusten ja aidan rajaama. Nurmikkoa reunusti kauniit istutukset. Tämän tyyppisiä kukkaistutuksia ei ole puistossa mitenkään erityisen paljon. Alla kuvia vielä toiseen suuntaan.

versailles-100outdoor
versailles-omatoimiretki-100outdoor

Suosittelen lämpimästi, jos suuntaat Pariisiin 💜

SHARE:

maanantai 22. helmikuuta 2021

Leppoisasti lomalla

Loma on sujunut leppoisasti. Olen todennut saman minkä moni muukin kuluneen vuoden aikana - Suomessa on ihan yhtä kiva reissata kuin muualla. Riitää, kun poistuu jonnekin kotoa. Ei tarvitse edes pakkautua täyteen buukattuun koneeseen kohti Pohjoista.  Läheltäkin voi löytyä kiva retkikohde.


Meidän kriteerit olivat seuraavat: kiva mökki keskellä ei mitään, suht lähellä kotia. Maisemaikkunat kohti rantaa olivat iso plussa. Työt oli helppo jättää taakse. Yllätykseksi mökki oli paljon paremmin varusteltu kuin mitä ilmoitus antoi ymmärtää. 


Ehkä vuokraaja ei tajunnut, että puutarhaan hurahtanut innostuu talvellakin vanhasta kasvihuoneesta, jossa on täydellinen tiililattia. Pihassa oli myös erikoisia tiilirakennuksia, joita ihmetellä. En ole tällaisiin törmännyt Suomessa ikinä. Aivat ihanat!



Mökin omistajien maatila ei näkynyt meille, mutta ilokseni heidän karvaiset sarvipäänsä olivat mökin naapurissa. 


Matkailu on tällä hetkellä haastava pala purtavaksi. En näe itseäni edes ruuhkaisessa hiihtokeskuksessa kotimaassa puhumattakaan ulkomaan reissuista. Pysyn mieluummin väljemmillä vesillä. Tekemistä tarjosivat yhteiset leffahetket, koko perheelle hommatut lumikengät ja  ulkoporeamme, jossa erityisesti nuoriso viihtyi. Tässä oli jo enemmän kuin olisi edes kaivannut. 


Parasta oli kuitenkin huilitauko ja akkujen lataaminen. Vaikka yksi pitkä kesäloma olisi tosi ihana, sopii minulle nämä lyhyet lomat pitkin vuotta paremmin. Nämä 4 päivää ovat tuntuneet mittaansa pidemmiltä on ihanaa, että lomapäiviä riittää vielä kotiinkin. 




Mitä ajatuksia reissaaminen teissä herättää?  

SHARE:

lauantai 20. kesäkuuta 2020

Terkkuja pikalomalta

Jos jostain asiasta pidän perheessäni, se on ketteryys. Me olemme aina valmiita minuuteissa. Ei pitkiä valmisteluita, suunnitelmia tai harkintaa, jos joku perheenjäsenistä niin toivoo. Onni on, että kenenkään ei tarvitse joustaa tässä asiassa. Lyhyellä varoitusajalla kaikki ovat yhtä innokkaita lähdössä reissuun.


rantaloma-100outdoor-luonto

Tällä hetkellä on hyvä suosia kotimaan matkailua. Kohteista ei onneksi ole pulaa. On pikemminkin vaikea päättää mikä olisi kivoin paikka. Yyteri on aina ollut listallani, mutta en ole koskaan käynyt siellä. Aurinkoinen rantapäivä ja mahdollisuus upottaa varpaat hiekkaan, oli juuri se mitä kaipasin. 

luontokohde-ranta-100outdoor

Ranta oli paikoin ruuhkainen, mutta paikka oli niin iso, että sieltä löysi helposti myös tilaa itselleen. Välttelen kesätyön takia ihmispaljoutta ja yleisiä sisätiloja, vaikka rajoituksia on höllennettykin. On kiva, että löytyy myös aktiviteetteja, joissa ei joudu joustamaan. Teimme tyttären kanssa pitkän rantakävelyn kahtena päivänä. Uimaan en kyllä uskaltautunut. 

yyterin-hiekkaranta-100outdoor

Tänne haluan myös uudelleen. Miten hienoa, että Suomesta löytyy tällaisia kohteita. Minulle saa vinkata myös muita kivoja retkipaikkoja. Erityisesti telttailuun sopivat paikat Etelä-Suomesta olisivat kova juttu. 

yyteri-pori-100outdoor


Mukavaa juhannuksen jatkoa!


SHARE:

torstai 23. marraskuuta 2017

omatoimimatkaajan laem mae phim


Thaimaa on ihana paikka ja tänne löytää yllättävän helposti myös omin toimin ilman matkatoimistoa. Olemme jo toistamiseen perheen kanssa Mae Phimissä, koska tänne oli niin helppo matkustaa lasten kanssa. Kovin montaa asiaa ei tarvitse hoitaa saadakseen paketin kasaan. Lennot Bangkokiin, majoitus sekä vakuutus ja se on siinä. Sanomattakin selvää, on itse kasattu matka edullisin vaihtoehto. Me varasimme hotellin myös yhdeksi yöksi Bangkokiin. Olemme käyneet siellä aikuisten kesken ennenkin, mutta halusimme, että myös lapset pääsevät tutustumaan paikkaan. Matka taksilla Mae Phimiin kestää noin 2 tuntia ja maksaa suunnilleen 2500 bahtia. Me varasimme kyydin etukäteen paikallisen yrityksen kautta. 


Mae Phim on lähinnä  thaimaalaisten suosima lomapaikka. Vuosi vuodelta yhä useampi turisti löytää tänne, ja majoituspaikkoja on tullut rutkasti lisää kolmessa vuodessa. Silti paikka on yhä hyvin mutkaton, turvallinen ja edullinen. Pienten ja isojen hotellien lisäksi täällä on runsaasti asuntoja ja taloja vuokralla. Me olemme vuokranneet talon suomalaiselta pariskunnalta, joka välittää useampaa kohdetta. 


Luonto on kaunis ja rannat jatkuvat silmän kantamattomiin. Aurinkotuoleja löytyy lähinnä keskustasta tai pieneltä turistien suosimalta Coca-Cola Beachilta. Liikkumiseen on suotavaa vuokrata skootteri tai auto. Monen talon varustukseen kuuluu polkupyöriä. Edulliset lavataksit kulkevat noin puolen tunnin välein. Niillä pääsee esimerkiksi Ban Phen kalastajakaupunkiin. Sieltä voi tehdä veneretken esimerkiksi Koh Sametille. Kaupungista löytyy myös edullinen Aquarium, joka on kiva vierailukohde lasten kanssa.


Mikään varsinainen ostosparatiisi Mae Phim ei ole. Markettien ja kauppojen tarjonta on lähinnä päivittäistavaroita. Suosittelen suuntaamaan esimerkiksi iltamarkkinoille Klaengiin. . Ravintoloita on useita. Lisäksi täältä löytyy hedelmätori, joka on oma suosikkini. Koko kylä on tosi rauhallinen mikä johtuu varmaan siitäkin, että yökerhoja ei ole ollenkaan.


Viikonloppuisin rannat täyttyvät thaimaalaisista, jotka tulevat suuremmista kaupungeista viettämään vapaa-aikaa. Piknik-meininki on täällä aivan ihana!


Vielä hetki aurinkoenergiaa ja sitten kohti Suomea.

Ihanaa viikonloppua!

SHARE:

maanantai 20. marraskuuta 2017

vauhtia hakemassa

Viikon tauko blogista tuntuu pitkältä ajalta. Normaalisti useamman kerran viikossa päivittyvä blogi on rutiini, ystävä ja tapa, josta en ole aiemmin pitänyt kertaakaan paussia. Rivien välistä tai joskus suoraankin voi lukea melko henkilökohtaisiakin asioita. Tauko kertoo monesti jostain sellaisesta, että nyt ei paukkuja ole yksinkertaisesti riittänyt. Oma blogini on raapaissut arjen pintaa aina melko kevyellä kädellä. En ole kokenut tarvetta tilittää elämän nurjaa puolta tänne. Yhtenä kappaleena ja hyvinvoivana täällä ollaan kyllä yhä edelleen. 


Pieni tauko ja syvähengityksiä Thaimaan kosteassa ja lämpöisessä ilmassa on saanut ajatuksen taas kulkemaan. Toivon parin viikon loman lataavan akkuja. Himpun ajattelin tehdä myös ajatustyötä. Mitä kulunut vuosi on itselleni antanut ja mitä seuraavalta toivon. Freelancerina olen hieman seilannut erilaisten töiden parissa, ja nyt on taas aika miettiä mihin haluan seuraavaksi aikaani painottaa ja paukkuja satsata.


Olen tällä hetkellä pikkupaikassa nimelätä Laem Mae Phim. Kerron vielä myöhemmin tästä omatoimimatkaajan unelmakohteesta lisää. Toistaiseksi on lähinnä uitu (lasten toiveesta), rentoiltu, otettu päiväunia ja lueskeltu vähän (aikuisten toiveesta). Kohde on meille tuttu ennestään ja tällainen paineeton perheloma on juuri se mitä kaivattiin. Me aikuiset teemme täältä käsin kyllä töitäkin hieman. Kovin rankalta kirjan editoiminen ei tosin aurinkotuolista käsin tunnu. Mieluummin täällä kuin kotisohvalla.


Olen bongannut innolla tuttuja viheraluiden kasveja, joita meillä kasvaa lähinnä viherkasveina. Paikallisia nauratti, kun kuvasin heidän esikasvatuksiaan (samettiruusuja suurin osa). Istutukset paremmilla asuinalueilla ovat täällä ovat vehreitä ja hyvinhoidettuja kuin paremmassa puutarhassa konsanaan. 


Turistikausi on täällä vasta alkamassa, koska marraskuu on vielä hieman viileämpi. Lähes kolmeakymmentä hipova mittari on kyllä meikäläiselle ihan riittävän passeli keli. 


Terkkuja lämmöstä! 
Komeasti leikattu pensasaita, eikö?
SHARE:

lauantai 23. huhtikuuta 2016

Terveisiä Tukholmasta

Väsynyt mutta onnellinen seurue saapui viime yönä Vantaan lentokentälle. Jos nauru pidentää ikää, porskutan taatusti vähintään satavuotiaaksi tämän reissun ansiosta. Tässä maistiainen kahden päivän Tukholman reissulta. Taatusti yksi vaikuttavimmista kokemuksista oli tämä kevätsuudelma Kungsträdgårdenillla, jossa kirsikkapuukujanne oli täydessä kukassa. Niin mieletön se oli, että sitä piti käydä ihmettelemässä kahteen otteeseen.

 Ihanaa viikonloppua!
SHARE:
MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig