lauantai 26. joulukuuta 2015

KOHTI UUTTA VUOTTA

 Joulun välipäivät  kulkevat meillä monella tapaa tuttuja ratojaan. Yksi niistä on tunteja kestävä sähkökatko, joka vihdoin on ohi. Lisäksi ohjelmassa on ollut kirjojen lukemista, pelaamista ja leffoja. Myös joogata olen ehtinyt. Luv it!


Meillä koko joululoma pyörii myös hyvän ruoan ympärillä. Ei pelkästään jouluruoan. On ihana rauhoittua pöydän ympärille perheen kesken,vaikka hyvän pitsan pariin. Mieli kaipaa jo myös jotain kevyttä ja raikasta.


Yksi suosikkini on vesimelonisaalaatti Hanna Sumarin Pienet suuret reseptit-kirjasta. 
Tähän ei oikeastaan tule muuta kuin vesimelonia, fetaa ja viinisuolaheinää. Juju piilee kastikkeessa, joka on ihan ykkönen. Se saa vesimelonin maistumaan makealle ja kirpeälle. En ole muutenkaan ymmärtänyt tunkkaisten ja paksujen kastikkeiden päälle. Olen ehdottomasti sitruksen ystävä. 

Kastikkeeseen tulee:
1 dl vastapuristettua appelsiinimehua
1 dl vastapuristettua sitruunamehua
1 1/2 rkl hunajaa
2dl oliiviöljyä
1tl hyvää suolaa
mustapippuria

Nätimmän salaatin saat murrettavalla pehmeällä fetalla, kuin näillä kumipalleroilla.


Älä huoli jos kastiketta jää yli. Se säilyy useamman päivän jääkaapissa ja voit käyttää sitä muihinkin salaatteihin. Kylmä papusalaatti on ihana pari sitruskastikkeen kanssa.

SHARE:

14 kommenttia

  1. (Joulu)ruoka kaipaa raikkautta kaveriksi! Tuo salaatti taitaa tulla meillä uudenvuoden herkkupöytään, kiitos vinkistä! Ja tuo salaattikastike...melkein samanlainen kuin millä marinoin papuja, ihanan raikas (lisään pavuille vain soijakastiketta vielä lisäksi)!

    Tuulella on voimaa nyt, toivottavasti sähkökatkot eivät kovin häiritse, meillä niitä ei vielä onneksi ole ollut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä sopii loistavasti uudenvuoden pöytään. Musta on ihana löytää sellaisia kevyitä herkkuja, jotka vie kielen mennessään. Hauskaa, että joku muukin on tajunnut sitruksen ja papun yhdistelmän :D

      Ja sormet ristissä, että sähköt pysyisivät päällä :)

      Poista
  2. Ihana salaatti. Pitää kokeilla tuota kastiketta. Feta ja meloni ovat ihana pari sellaisenaankin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teen tätä kastiketta joskus pelkästään. Se sopii hyvin myös marinoimiseeen :)

      Poista
  3. Teidän joulun vietto kuulosti kovin levolliselta ja mukavalta!
    Meillä panostetaan joulun aikaan alkupaloihin, kun kukaan ei oikein suuria määriä halua syödä perinteisin jouluruokia. Tuo kastike vaikuttaa hyvältä. Se taitaa päätyä uunna vuonna pöytään. Mukavia välipäiviä sinne :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua sitä ähkyyn syömistä. Söin mäkin reilummin kuin arkena, mutta kyllä jälkkärikin pitää mahtua. Kannattakin satsata siihen mistä tykkää :)

      Poista
  4. Mukavia välipäiviä ja kiitos salaattikastikevinkistä, pakko kokeilla! terkuin Suska.

    VastaaPoista
  5. Hurmaava vesimeloni-salaatin ohje!
    Ja kaunis tuo metallikori ruukun ympärillä!
    Leppoisaa joulun jälkeistä eloa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se metallikori oli kyllä löytö. Tykkään itsekin. Mukavia välipäiviä sinnekin!

      Poista
  6. Oi, ihanan raikkaan näköinen tuo sinun salaattisi! Tänään taidetaan täälläkin syödä salaattia ja ehkäpä juurikin pitsaa, ajatuksena juuri sama kuin teillä: tärkeintä on olla yhdessä. Mukavaa joulun jatkoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Just hyvä yhdistelmä. Samalla mennään täälläkin tänään :)

      Poista
  7. Herkulliselta näyttää!
    Täälläkin nautittiin tänään raikkaasta salaatista, vaikka ollaankin vielä joululöhöilty täysillä.
    Leppoisia välipäiviä! <3

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig