lauantai 11. huhtikuuta 2020

Kevät puutarhassa

Aurinkoinen pääsiäinen ja kevät puutarhassa. Siltä todella tuntuu, kun pihalla kulkee. Kukkapenkkejä siivotessa saa varoa askeleitaan. Kukkia ja tulppaanin lehtiä nousee joka puolelta.


Kevään ensimmäiset kukkijat ovat pieniä ja matalia. Meillä kukinnan aloittavat talventähdet ja krookukset. Niitä on joka puolella. Sieltä täältä nousee idänsinililjoja, joitain lumikelloja ja nupulla olevia kiurunkannuksia. 


Maa on talven jäljiltä niin karun näköinen, että ensimmäiset kukat näyttävät aina siltä kuin ne olisivat ilmestyneet tyhjästä. Tästä vauhti ei kun kiihtyy. Nämä ovat niitä parhaita päiviä touhuta puutarhassa. Joka päivä kevät on askeleen lähempänä kesää. 


Pääsiäinen on kulunut pihahommien lisäksi perheen parissa. Hieman olen ennättänyt jännittää töitäkin. Versoilevan ensimmäinen webinaari lähetettiin lankalauantaina. Oli mahtavaa kerätä useampisatapäinen yleisö keskellä pääsiäistä. Puutarha todella yhdistää. 


Tekniikka aiheutti hieman sydämen tykytyksiä, mutta lopulta webinaari sujui hienosti. Kun lähetys oli ohi, tuntui että vapaa otti vallan. Oli ihana painella pariksi tunniksi levittämään kuorikatetta ja leikkaamaan pensaita. Lopuksi kiersin kuvaamassa kukkia. 


Samoissa merkeissä jatkuu myös sunnuntai. Keittiöpuutarhan korjailua ja kevätsiivousta tiedossa.

Näin on juuri hyvä.

SHARE:

4 kommenttia

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig