lauantai 6. maaliskuuta 2021

Esikasvatus - kohti unelmien ruukkupuutarhaa

Kaupallinen yhteistyö: Biolan
Esikasvatus on paras tapa harrastaa puutarhaa talvikuukausina. Aloitan homman jo hyvissä ajoin tammikuussa, kun pikkutaimet pärjäävät vasta lisävalon turvin. Alkuvuoden tärkeimpiin puhteisiin kuuluu myös suunnitelman laatiminen sekä siementen ja tarvikkeiden ostaminen. Yritän olla hankintojen kanssa ajoissa liikenteessä varsinkin, jos listassa on mitään erikoisempaa. Halutuimpien lajien ja lajikkeiden siemenet loppuvat joka vuosi.

Ison esikasvatusmäärän mahdollistavat hyväksi havaitut kasvatuspaikat, kestävät kasvatusastiat, Biolanin Kylvö- ja taimimulta sekä hyvä näppituntuma, joka on syntynyt vuosien aikana kokemuksen karttuessa. Vuodet ovat opettaneet myös sen, mikä on maksimimäärä mitä jaksan hoitaa, ja mitä meille ikkunan viereen mahtuu.


Panostan kasvatuksessa kesäkukkiin. Valitsen erityisesti sellaisia, jotka ovat taimena kalliita tai hankala saada. Ison ruukkupuutarhan ystävänä, säästän omilla taimilla sievoisen summan. En koe taimikasvatusta työläänä. Päinvastoin! On ihanaa, kun puutarha on läsnä jo heti alkuvuodesta. Koen kylvöt, koulimisen ja kastelun terapeuttisena tekemisenä. 

Hyvin mietitty esikasvatusarsenaali tuo myös säästöä niin rahan kuin tilan puolesta. Pidän asioista, jotka kestävät aikaa. Pesen kasvatusastiat heti rupeaman jälkeen ja pinoan ne talteen seuraavaa kevättä varten. Tykkään erityisesti Biolanin Pienoiskasvihuoneesta. Käytin astiaa viime keväänä ainoastaan Sammalnappien kanssa. Tänä keväänä olen täyttänyt astioita sekä napeilla että Kylvö- ja taimimulla. Toimii kummassakin käytössä yhtä hyvin. Parasta on näissä astioissa on riittävän korkea läpinäkyvä katto, jota ei tarvitse heti siirtää pois, kun siemenet itävät. Astiat on myös äärimmäisen kätevä pinota sisäkkäin, kun ne eivät ole käytössä.
Tykkään eniten kylvää siemenet köykäiseen kasvualustaan. Biolanin Kylvö- ja taimimulta on juuri sopivan ilmavaa, siihen lisätyn rahkasammalen ansiosta. Mullassa on myös mykorritsaa ja hyötymikrobeja, jotka takaavat taimille parhaan mahdollisen lähdön.

Haluan kasvatusastiat siististi kaappiin loppuvuodeksi, joten siksi tämä on minulle merkityksellinen seikka. Olen myös ostanut muutaman samanlaisen muovisen tarjottimen kasvatusastioiden alle. Samanlaiset tarvikkeet saa yleensä pakattua aina parhaiten tiiviiseen tilaan. Tarjottimet suojaavat esikasvatuspöytää ja helpottavat karaisemisvaiheessa, kun liikuteltavaa on paljon. Koen, että muovia ei pitäisi käyttää kertakäyttöisesti. Hyvin hoidettuna astiat ja tarjottimet ovat melkein ikuisia.

Tänä vuonna kylvömultaan on sujahtanut jättiverbenan, keijunmekon ja kelloköynnöksen siemeniä. Tässä lista mitä aion tänä vuonna kylvää. Joukkoon saattaa livahtaa vielä heräteostoksia matkan varrelta:

Tammikuu-helmikuu:
Jättiverbena Keijunmekko Kelloköynnös Tiibetinkoirankieli ‘Mystery Rose’

Maaliskuu-huhtikuu:
Mustasilmäsusanna ‘Alba Oculata’ tai ‘African Sunset’

Ranta-auringonkukka ‘Italian White’ 

Punainen auringonkukka ‘Miss Mars’

Kesäpäivänhattu ‘Sahara’

Kesäpäivänhattu ‘Cherry Brandy’

Koristeporkkana ‘Dara’

Sirosudenporkkana ‘Green Mist’

Punakosmoskukka / Suklaakosmos

Tuoksuherne ja krassit




Mitä te aiotte kasvattaa? 





 

SHARE:

8 kommenttia

  1. Ainakin samettikukkia aion laittaa itämään. 💐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä pitää kasvattaa joka vuosi. En edes laittanut niitä mun listalle, kun ovat niin vakkari keittiöpuutarhaan 😅

      Poista
  2. Piti mennä tämä kevät maltilla, mutta huomaan tässä hypisteleväni siemenpussukoita ja näyttäisi lähtevän mopo käsistä jälleen kerran... Keijunmekko ja kelloköynnös jo itävät. Nyt vuorossa tsinnia ja punahatut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsinniat on ihania. Just arvoin kaupassa, että otanko siemeniä, mutta jätin kuitenkin. Punahatut mä kasvatan kokonaan ulkona. Kylvän astioihin ulos. Taimet nousevat, kun keli on niille sopiva eikä tarvitse karaista ollenkaan. Koulin taimet suoraan paikoilleen. Suosittelen!

      Poista
    2. Hei Kati! Punahattujen kylväminen ulos-sitä haluan kokeilla, kerro milloin ne kylvät ulos kun esikasvatus sisällä olisi jo maalis-huhtikuussa.

      Poista
  3. Samoja ajatuksia täällä.Tilasin jo viime kesän alennusmyynnistä Daraa ja Italian whitea.
    Ikisuosikista kesäpäivänhatusta kokeilen lajiketta Cappucino. Vaaleankeltainen kosmoskukka Xanthos näyttää aika ihanalta kuvissa. Suklaakosmos ei ole itänyt, mikä harmittaa. Siemenet ovat kalliita juurakoista puhumattakaan. Onneksi paljon muuta on jo hyvällä alulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Italian white ja Ice Cream ovat mun auringonkukkasuosikkeja olleet jo vuosia. Toi Cappucino kuulostaa hyvältä, sitä en ole kasvattanut. Ja todellakin sylettää, jos siemenet eivät idä. Suklaakosmokset ovat tympeän kalliita. Samaa sarjaa jättiverbenan kanssa.

      Poista
  4. Wau! Ihana postaus. :) Olen samaa mieltä, että kesäpuuhastelua on ihana venyttää tänne alkuvuoteen päin pikku itusilla! Minulla viime vuonna taisi lähteä käsistä ja olin innoissani kylvänyt ihan liikaa. Nyt olen hillitymmin liikkeellä. Eniten kasvatan hyötykasveja; chilejä, tomaatteja, selleriä, kukkakaalia, salaatteja yms. Osa on jo itänyt, osaa odottelen kuumeisesti.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig