maanantai 20. syyskuuta 2021

Syyskuun kauneimmat

Rakastan syyskuun värikylläisyyttä. Tykkään siitä, että väripaletti on samaan aikaan voimakas ja rauhallinen. Olen tarkoituksella valinnut keväällä kasveja, joista osa sopii vielä tähänkin vaiheeseen. Muuten ruukkukasvit olen jo hiljalleen joukosta poistanut. Jäljelle jää viininpunaista, violettia, hopeaa ja vihreää. Ne sopivat täydellisesti maisemaa hallisevaan villiviiniin. 

syyskuun-kauneimmat-puutarhassa-100outdoor
Ihanin hopeinen kasvi on eukalyptus, jota minulla oli useassa ruukussa. Tähän aikaan vuodesta käyn napsimassa oksia kransseihin ja kimppuihin. Eukalyptus on paras ja monikäyttöisin ruukkukasvi, jonka tiedän. Ajattelin kokeilla myös talvetusta tänä vuonna. Jos autotallin lämpö ei kelpaa, ei kokeilussa mitään menetäkään. 

syyskuun-kauneimmat-puutarhassa-100outdoor

Kaikki heinät ovat nyt parhaimmillaan! Nämä kannattaa ehdottomasti ostaa syksyn sijaan keväällä. Heinistä on iloa koko kesän, ruukupuutarha näyttää paremmalta ja taimet ovat paljon paljon kookkaampia kuin ne, joita nyt myydään puutarhaosastoilla. 

syyskuun-kauneimmat-puutarhassa-100outdoor

Olen satsannut syysväreihin meidän rakennusten läheisyydessä. Tykkään eri väreistä ja kasvumuodoista. Kukat ovat kiva lisä, mutta ei pääasia. Säleikkövilliviinin paikka on tarkoin mietitty. Se ilahduttaa aina, kun menee mökkiin. Tämä on myös meidän päänäkymä kodin olohuoneen ikkunasta. 

puutarha-syysvärit-100outdoor

Siemenestä kasvatetut jättiverbenat ovat kulkeneet pitkän matkan tähän pisteeseen. Siemenet on kylmäkäsitelty tammikuussa. Nyt nautitaan kukkaloistosta!

syyskuun-kauneimmat-puutarhassa-100outdoor

Erilaiset veri- ja viherliljapuut kestävät hämmästyttävän hyvin kylmää. Ne eivät ota nokkiinsa edes kevyistä hallaöistä. Rahaan liljapuut talvetukseen usein vasta loka-marraskuun taitteessa. Mitä isompia taimia, sen paremmin ne ovat talvehtineet.

syyskuun-kauneimmat-puutarhassa-100outdoor

Ihanaa viikkoa!
 

SHARE:

1 kommentti

  1. Villiviinin väri vain paranee syksyä kohti mennessä. Kaunis tausta istuinryhmälle.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig