tiistai 29. syyskuuta 2015

SYYSKESÄN PUUTARHAN TUNTUA


Kesän suurin ponnistus Kirsikkamäki ihastuttaa myös syksyllä. Syyskukkijoita on paljon ja syyskuun lopusta kielivät vain kellastuneet särkyneetsydämet ja kuorikkeellee leijailleet keltaiset lehdet. Gladiolukset ovat lamonneet syyssateissa, mutta kaikesta huolimatta suloinen sekamelska näyttää kivalle.


Hyvämultainen maa on saanut kasvit röyhähtämään jopa enemmän kuin odotin. Pensaiden alustat ovat täynnänsä tuoksukurjenpolvea, suikeroalpia ja pikkutalviota. Rikoille ei ole juurikaan tilaa. 

Puunkuorikate oli paras idea ikinä. Kun työt ovat vieneet, ei kitkemisestä ole tarvinnyt huolia. Vaikka istutusalueet pitääkin kitkeä, on Kirsikkamäki silti huolitellun näköinen.

Kirsikkapuut ovat lähteneet jo kasvuun, mikä yllätti. Siinä missä toisaalla kolmatta vuotta kasvava omenapuu lähti juurtumiseltaan vasta nyt kasvuun, ovat kirsikkapuut jo ottaneet sen kiinni.


Näissä tunnelmissa on hyvä vetäytyä talveksi suunnittelemaan sisäänkäyntiä. Unelmia riittää.
SHARE:

17 kommenttia

  1. Unelmia todellakin piisaa ja hyvä niin. Aina pitää ihmisellä olla jotakin mitä tavoitella<3 Upea kirsikkamäki<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koen mielettömänä elämän rikastuttajan kaikki kanssapuurtajat, jotka harrastavat puutarhaansa täydellä sydämellä pää täynnä unelmia ja kädet täynnä multaa. Ja kiitos :)

      Poista
  2. Hyvälle näyttää. On ihanaa kun on unelmia!
    Tuoksukurjenpolvi on kyllä hyvä kasvi, mahtava maanpeittäjä. "Pikkuveli" peittokurjenpolvi Cambridge on hurjan söpö kukkiessaan, kuin karkki ;)
    Itse olen miettinyt kirsikan ostamista. Lueskelin vähän tuosta Latvian matalasta. Se olisi ainakin pienehkö, tosin leveä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mua ei haittaa korkeus, hieman hirvittää leveys. Välimatkaa pitäisi olla kyllä riittävästi. Aion uskaltautua vähän leikkaamaan, kun ovat isoja.

      Mullakin on kurjenpolvia erilaisia. Tykkään eri lehtimuodoista ja esim. verikurjenpolvet on kiva lisä tuoksukurjenpolvien vieressä. Pitää tsekata tuo sun suosittelema. Hankintalistalla on myös nyppykurjenpolvi, joka on musta kaunein, mutta jostain syystä puuttuu vielä :)

      Poista
    2. Joo, nyppykurjenpolvi on ihana. Siinä on niin kivat lehdetkin. Sitähän minunkin piti ostaa, olin unohtanut ;)

      Poista
  3. Kauniin näköistä sekä kirsikat että aluskasvillisuus. Tämä kesä olikin tosi otollinen uusien alueiden perustamiselle. Kastelusta ei tarvinnut paljon huolehtia.
    Kirsikat ovat todella kauniita joka vuodenaikana. Myös talvella niiden runko tulee hyvin esille lunta vasten.
    Puutarhahan ei tule koskaan valmiiksi, aina löytyy lisää haaveiltavaa tai ainakin muuteltavaa. Ja talvi on hyvä aika suunnitella ja haaveilla, keväällä sitten taas pakerretaan uusin voimin. Mutta vielä on syksyä jäljellä, ei heittäydytä vielä talviteloille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mieletön keli. Pakko mennä haravoimaan! Ja sitä riittää :D

      Poista
  4. Kirsikkamäki näyttää hyvältä. Syksyinen puutarha voi eri värisävyineen olla todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikkamäki on toistaiseksi ollut kummallisen vähän kellertevä. Hortensioista osa punertuu, mutta syksystä muistuttaa lähinnä valo ja paikalle leijuvat koivunlehdet. Samaa mieltä olen kyllä syksyn väreistä :)

      Poista
  5. Puuhake on puutarhurin paras kaveri;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitänee hankkia aina vain lisää. Mä niin tukin joka raon tällä täyteen :D

      Poista
  6. Kaunis istutus! Minäkin istutin kesäkuussa kaksi koristekirsikantaimea puutarhaan ja nekin on kasvaneet ihan silmissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsikka on kyllä suht nopea, mutta odotin silti ensimmäisen kesän menevän lähinnä juurtumiseen. Rusokirsikan taimet olivat tosi isoja, joten ne ovat varmaan suht nopeasti täysikasvuisia.

      Poista
  7. Ihana nimi tuo Kirsikkamäki ja kauniilta näyttää.

    VastaaPoista
  8. Syksy alkaa olla teidänkin pihallanne. Kauniita kuvia, ihana tunnelma.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig