maanantai 9. marraskuuta 2015

TALVITELOILLE

 Poikkeuksellisen lämpimän syksyn ansiosta, myös syystöitä on voinut tehdä rauhalliseen tahtiin. Marraskuu tuntuu ihanalle. Lämmin päivä ja pimeääkin pimeämmät illat. 
Olen hissun kissun nostellut talvettettavia koristekasveja mullista ylös. Daaliat, tuoksimiekkaliljat ja gladiolukset alkavat nyt olla nostettu.


Suomessa talvetettavat kasvit ovat mielestäni mainettaan helpompia. En stressaa siitä kuoleeko jokunen talven aikana. Olen siitä onnekkaassa tilanteessa, että vaikka meillä maakellaria ei olekaan, niin kavereilta löytyy. Sipulit olen kokenut helpommiksi kuin juurakot. Tänä talvena kokeilen talvettaa sipulit lämpimässä autotallissa.
 

Juurakoiden osalta kannattaa huomioida, että ne kasvavat melkoisesti kesän aikana. Varovasti siis lapion kanssa. Napsaisen kasvin varren 10 sentin korkeudelta ja annan mullan kuivahtaa sanomalehtien päällä. Siitä ne ovat helppo karistella ja laittaa pahvilaatikoihin talviunille.

Tuoksumiekkaliljat nostin lehtineen kaikkineen laatikkoon, missä ne saavat rauhassa kuivahtaa.


En näe myöskään hölmönä vaihtoehtona sitä, että ostaa uudet taimet joka kesä. Niin upeita nämä pään kokoiset kukinnot ovat!



Ihanaa viikon alkua!

SHARE:

14 kommenttia

  1. Mun daaliat jäi viime syksynä ruukkuihin kellarissa ja hyvin kasvoivat ja kukkivat tänä kesänäkin. Ei siis haitannut, vaikka en muistanut koko mukuloita. Mulle käy usein niin, etten muista enää hoitaa hommia loppuun ja kukat kuolee. Ostetaan sitten keväällä ja kesällä uusia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä olen vähän samanlainen. Nykyään hommat sujuu jo vähän paremmin, mutta en jaksa enkä halua soimata itseäni, jos jotain jää kesken. Vähän arvokkaammat jutut yritän hoitaa (kuten kalliit ruukut) suojaan.

      Poista
  2. Ihania daalioita sinulla ! Jään mielenkiinnolla odottamaan, kuinka kokeilemasi talvetustapa onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että sipulit kuivuvat talvella. Mulla on kuitenkin esim. amarylliksen sipulit voineet hyvin sisällä kaapissa, kunhan on riittävän pimeää. Jos tämä onnistuu hyvin niin ostan tuoksumiekkaliljoja ehdottomasti enemmän.

      Poista
  3. Olen samaa mieltä talvettaminen ei ole niin vaikeaa ja monimutkaista, kuin monesti annetaan ymmärtää. Talvetan kaikki mukulakasvit melko samaan tapaan kuin sinäkin. Nosta juurakot ylös ja laitan ne laatikkoon (ilman mitään turpeita tai hiekkoja) ja autotalliin. Keväällä otan niitä vähän aikaisemmin valoon, istutan uuteen multaan ja alan kastelemaan. Ja yleensä kaikki selviää.
    Daaliat ovat kyllä upeita kasveja, värejä ja muotojakin on loputtomiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajua mihin se maine oikein perustuu. Siihen ettei ole maakellaria? No ei melkein kellään ole. Ja tosiaan. Mukulakasvit. Mutta kun ne on ihan sipulien näköisiä ja haisee sipulille :D

      Poista
  4. Ihana tuo viimeinen kuva! Kyllä minäkin daaliat talvetan ja hyvin on homma sujunut. Aluksi en tehnyt niin, koska meillä ei ole kellaria, mutta sitten vaan kokeilen säilytystä lämpimässä varastossa, ja hyvin lähtivät kasvamaan. Daaliat ovat kyllä aivan ihania.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan mitään menetä jos kokeilee. Yleensä ainakin osa selviää. Ja sitten ne onkin jo tosi isoja seuraavana kesänä. Se niistä talvetetuissa onkin parasta. Se, että tuppaavat kasvaa kokoa.

      Poista
  5. Meillä ei ole paikkaa talvisäilytykselle mutta pikkuhiljaa olen kallistunut sille ajatukselle että mitäsä siitä, aina voi kokeilla. Jättää juurakon maahan ja jos kuolee niin sitten ostetaan uusi. Aina sitä kuitenkin huomaa jonkun taimen kuolleen ja hankkii uuden, miksi sitten ei voisi ostaa ian uuden daalian juurakon, ei ne niin kalliita ole.

    VastaaPoista
  6. Hyvä huomio, että juurakot kasvavat kesän aikana. Yksi daalioistani oli tuottanut aivan mahtavan juurakkomuhkuran kesän aikana, joten ensi keväänä se varmaan täytyy laittaa maahan, kun kohta ei sopivaa purkkia sille löydy. Kruunuvuokot ovat edelleen maassa, kun siellä vielä kukkivat. En ole raaskinut niitä ylös kaivaa kesken kukinnan ja pelkäänpä, että sinne jäävät. Yleensä pakkaset jymähtävät ihan yllättäen. En ota asiasta mitään stressiä, sillä pikkuiset kruunuvuokot eivät uutena ostettuinakaan paljon maksa.

    VastaaPoista
  7. Minulla daaliat talvehtivat sanomalehteen käärittynä laatikossa vaatehuoneen nurkassa:)

    VastaaPoista
  8. Minun säilytystilat on joko liian kylmiä tai lämpimiä joten talvetus ei onnistu. Harmi sinälleen

    VastaaPoista
  9. Autotallissa yritän välillä pelargonioita säästää, mutta noiden muiden kanssa en jaksa. En edes muista kaivaa kaikkia ylös, joten olen päätynyt hankkimaan oikeastaan vain sellaisia kasveja, jotka suosutvat elämään Suomen talvessa pakkasista huolimatta. No, joskus aina yritän jotain muutakin, mutta toistaiseksi kovin huonolla menestyksellä. :D Aurinkoista päivää!

    VastaaPoista
  10. Tämä lisää luottamusta kokeilla talvehdittaa :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig