tiistai 22. joulukuuta 2015

MINUNNÄKÖISENI KIIREETÖN JOULU

Päästin jo vuosia irti siitä, millainen joulun pitäisi olla ehkä jonkun toisen mielestä. Leivon ja kokkaan itse niitä juttuja joista nautin ja surutta ostan valmiita mitä haluan. Joulusiivouksesta en tingi, sillä puhdas koti, lakanat ja sauna on aina ollut suurimpia nautintojani. 
Ehdin hyvin tehdä töitä vielä tänään. Pieni viimeistely imurin kanssa ja olen glögivalmiina joulunviettoon.  Siihen nähden mikä tarmonpesä olen pitkin vuotta, olen yllättävän lunki kaveri jouluna.



 Koska ostelen joululahjoja pitkin sykyä, en ole kauppoihin edes vaivautunut hetkeen. Marraskuussa siellä ei ollut ollenkaan ruuhkaa. Nautiskelin pakkaamisesta ja tein sitä erissä - joulukuun alussa.

Oman perheen joulussa parasta on se, että voi tehdä mitä lystättää. Tänä jouluna se tarkoittaa sitä, että pöydästä ei löydy perinteisiä jouluruokia vaan toisenlainen juhla-ateria. Meidän näköisemme.

Nyt on aikaa pelata, löhötä, ottaa nokkaunet, haravoida ja olla perheen parissa. Luksusta!
Lahjatkaan eivät ole niin tärkeitä. Omat siis. Kivempi on katsella lasten iloa.



Nauttikaa kiireettömästä, omanlaisestanne ja onnellisesta joulusta!

SHARE:

17 kommenttia

  1. Ihanan tunnelmallista joulua koko teidän perheelle <3 Meillä on jo jouluaterian ensimmäinen kattaus nautittu, vanhin poikamme lähti aamulla takaisin kotiinsa. Huomenna jatkamme herkuttelua lähipiirin keskuudessa, juuri samalla tavalla erilaisella joulupöydällä. Joulumieli todellakin on sydämessä, ei kiireessä eikä tavan vuoksi tekemisessä. Toivottavasti flow leviäisi mahdollisemman monen suorittajan sydämeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy toivoa, että fiilis leviää. Kurjaa jos joulu menee suorittaessa. Hyvää joulu sinnekin!

      Poista
  2. Oman näköinen joulu on paras. Mukavaa joulua!

    VastaaPoista
  3. Oikein hyvää joulua sinulle Kati!

    VastaaPoista
  4. Luin tekstisi jo aamulla, mutta oli kiire Helsinkiin. Ihanan rento kirjoitus. Yritän itsekin välttää hoppuilua. Kuusikin vielä terassilla, vaikka onkin pihta, jonka neulaset eivät varise heti.

    VastaaPoista
  5. Oikein mukavan kuuloinen joulu teillä! Ihanaa joulua!

    VastaaPoista
  6. Oikein ihanan rauhallista ja tunnelmallista joulua ❤️

    VastaaPoista
  7. Ihanan rennolta ja kiireettömältä vaikuttaa! Sitä kohti täällä itsekin yritetään.
    Nautiskelkaa!

    VastaaPoista
  8. Rauhallista ja ihanaa joulunaikaa!

    VastaaPoista
  9. Hyvin todettu! Just sellainen kuin itse haluaa <3

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig