lauantai 19. tammikuuta 2019

Kiinnostava kelloköynnös

Kelloköynnös on blogini googlatuin kasvi. Se tuo tiedon etsijöitä tänne erityisesti alkuvuodesta, kun kylvö on ajankohtainen. Tein Versoilevaan kattavan artikkelin kelloköynnöksen esikasvatuksesta. Toivon, että esimerkkini on rohkaissut mahdollisimman monia kokeilemaan kasvatusta. Kelloköynnös on kiitollinen kasvatettava. Siitä on myös helppo aloittaa, koska taimet ovat melko rotevia heti itäessään. Tämä on juuri se kasvi, jolla on helpoin harjoitella, jos et ole koulinut ikinä mitään. 



Ei varmaan tarvitse edes kertoa erikseen mitä meillä kasvaa ikkunalaudoilla helmikuussa. Kelloköynnös on parvekkeeni tärkein kasvi kesällä. Niin paljon vehreyttä se tuo tullessaan. Kylvän kaksi pussillista siemeniä joka vuosi. Yksikään taimi ei ole mennyt hukkaan. 

Ihanaa sunnuntaita!

SHARE:

9 kommenttia

  1. Kiitos hyvistä ohjeista! Siemenet hankittu ja aion nyt yrittää ensimmäistä kertaa itse kasvattaa tätä ihanaa köynnöstä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varo vaan :D siihen jää koukkuun. Tämä on suosikkini esikasvattaa. Kaunis köynnöksenä, mutta myös kevät on mielenkiintoinen ja kasvussa riittää seurattavaa.

      Poista
  2. Olen kasvattanut kelloköynnöksiä parikymmentä vuotta, mutta parina viime vuotena siemenet eivät ole itäneet tai taimet ovat kuolleet, joten on pitänyt turvautua ostotaimiin. Viime kesänä valkokukkaiset köynnökset pukkasivat pari hedelmää! Kuivatin hedelmät ja sain niistä ihan mukavasti siemeniä, jotka talletin paperipussiin. Mitä arvelet, pitäisikö siemenet jotenkin kylmäkäsitellä vai laitanko ne suoraan multaan?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielestäni nämä siemenet eivät tarvitse kylmäkäsittelyä, joten kokeile ihmeessä suoraan multaan. Jos taimet kuolevat itämisen jälkeen on syitä yleensä pari: kasvitauti (onko puhtaat astiat?), liika kastelu, väärä kasvualusta. Eli lähtisin ratkomaan asiaa sillä, että tarkastaisin sen, että käytössä on kylvömultaa puhtaassa astiassa. Valoa riittävästi ja tasaisen kostea multa. Jos kastelu tuntuu haastavalta niin googlaa kastelumatto. Se on pikkutaimien kanssa kätevä!

      Poista
  3. Viherseinänä on meilläkin ollut, sen mitä olen kasvattanut, yhden kerran ehti kukkia. Ihanahan se on, alkaa tuon kukinnan vaan niin myöhään, että ehtii ekat hallayöt väliin.
    Oli muuten kiva kuunnella teidän bodcastit kasvatuksista, ihan kuin olis ollut mukana samassa huoneessa:)

    VastaaPoista
  4. Siinä se on! Sokeriton jäätelö, josta haaveilit <3 Ihanaa!

    VastaaPoista
  5. Hei, ostin kelloköynnöksen. Sinertävät kukat, kiipeilyä koko terassin laidoilla. Kukkii komeasti. Nyt hedelmiä. Yritän kuivattaa. Otanko sisälle ja miten toimin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole itse kuivattanut. Jos talvettamisesta puhut, niin paras paikka on viileä ja valoisa 10–15 astetta. Vähennä ravinteiden ja veden määrää. Maaliskuussa mullan vaihto. Myös lannoituksen ja veden tarve kasvaa siitä eteen päin asteittain.

      Poista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig