perjantai 12. maaliskuuta 2021

Pionit - istutus ja hoito

Pionit ovat syystä puutarhan upeimpia kaunottaria. Oli ulkomuoto sitten kerrattu tai yksinkertainen, jotain poikkeuksellisen viehättävää näissä on. Meille pioneja on kertynyt hieman vahingossa. Pioni antaa usein odottaa kukintaansa, mutta vauhtiin päästyään,  on kukinta hyvällä hoidolla joka vuosi runsasta. 

Kiinanpioni 'Sarah Bernhardt'

Tärkeintä pionin kasvatuksessa on sopivan kasvupaikan valinta ja istutus. Pionin voi tarvittaessa siirtää, mutta se ottaa siitä aina hetkellisesti nokkiinsa. Siksi pohjatyö on tehtävä hyvin. Ylläpito on äärimmäisen helppoa. 

Pioni menestyy aurinkoisella ja puolivarjoisella kasvupaikalla. Vältä kuitenkin kaikkein paahteisimpia paikkoja. Varaa pionille runsasmultainen ja hiekansekainen paksu kasvualusta, joka läpäisee vettä hyvin. Kasvualusta saa olla lievästi hapan. Siksi kasvupaikkaa ei tarvitse kalkita joka vuosi. Pioni viihtyy hyvin kohopenkissä. Tärkeintä on istuttaa taimi lähes samaan kasvukorkeuteen kuin se on myyntiruukussaan. Avaa juuripaakun pohjaa hieman veitsellä, jotta juuret lähtevät juurtumaan hyvin. Peitä koko juurpaakku mullalla. Varo upottamasta juurenniskaa syvälle maan alle. Tiivistä multa juurenniskan ympäriltä hellästi käsin painellen. 


Jos pioni ei kuki, on syynä useimmiten istutus liian syvälle. Pioni hyötyy keväisestä kompostilisästä. Voimakasta jokavuotista lannoitusta pioni ei kaipaa, vaikka viihtyykin ravinteikkaassa maassa. Jos pionipenkki on päässyt heinittymään pahasta, voi pionin kukinta alkaa taantua. Silloin kaivataan kasvualustan kunnostusta. 


Leikkaan pionin siemenkodat aina kukinnan jälkeen, jotta ne eivät vie voimaa kasvilta. Kasvusto saa syksyllä kuihtua paikoilleen ja korjaan sen vasta keväällä saksilla pois. Annan kaikille pioneilleni aina syyslannoituksen, mutta kevätlannoituksen vain arin vuoden välein. Välivuosina lisää hieman multaa ja kompostia pionien juurelle. 

Kiinanpioni 'Duchesse de Nemours'

Pionit viihtyvät hyvin omissa penkeissään, mutta ne menestyvät myös muiden perennojen kanssa. Minulla on pioneja suurissa sekapenkeissä ja erikseen istutettuna. Olen istuttanut näitä esimerkiksi akileijojen, iiristen ja kaunopunahattujen seuraan. Tuen kaikki pionit, jotta ne eivät lamoa painavan kukinnan aikana. 


Meille on kertynyt pioneja hieman vahingossa. Tässä postauksessa on vain osa lajikkeista mitä puutarhasta löytyy. Valitettavasti usean lajikkeen nimi on hukkateillä. Se johtuu siitä, etä olen saanut osan pioneista jakotaimena. Joitain olen ostanut nimettömänä kirppikseltä, Amsterdamin kukkamarkkinoilta ja ties mistä. Jotain on tullut myös lahjana. Olisi mukavaa saada kaikille nimet. Pari itoh-pionia on antanut jo 2 vuotta odottaa kukintaansa. Toivon, että tänä kesänä ne puhkeaisivat kukkaan. 


Viime kesä oli yhtä pionien ilotulitusta, kun useat pioneista kukkivat ensimmäistä kertaa. Vasta siinä kohtaa heräsin pionien määrään ja kirjoon. Joukossa oli useita hauskoja yllätyksiä, kuten yläpuolella oleva kermaleivoksen näköinen pioni. 

Kiinanpioni 'Festiva Maxima'

Isossa määrässä pioneja on se hyvä puoli, etä näitä raaskii leikata surutta myös kimppuihin. Pioni on hyvä leikko. Jos sadetta on tiedossa, saksin surutta suurimman osan kukista maljakkoon. 

Kiinanpioni 'Krinkled White' 

Jos tiedät nimen nimettömille pioneilleni, arvostaisin, jos ehdit muistaa minua kommentilla ja kertoa lajikkeen nimen.  Ihanaa viikonloppua kaikille! 



 

SHARE:

3 kommenttia

  1. Kauniita pioneja <3 Minulla on vasta yksi pieni puutarhassamme. Adoptoin sen ystäväni pihasta kolme kesää sitten. Viime kesänä pioni kukki tekemällä kaksi isoa kukkaa!

    VastaaPoista
  2. Dessa underbara pioner...den vackraste blomman jag vet :)
    Kram från Titti

    VastaaPoista
  3. Toinen pioni näyttää Sorbetilta ja Duchessen alapuolella oleva Mons. Jules Elieltä.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig