sunnuntai 1. elokuuta 2021

Oleskelupuutarha

oleskelualue-puutarhassa-100outdoor
Loman viimeinen viikko hurahti kuin siivillä akkuja ladatessa kotona. On ihanaa, että kotona on tilaa ja piha. Tähän aikaan vuodesta puutarha ilahduttaa niin ulkona kuin sisällä. Näkymä ikkunoista on ihana.Koska piha puunattiin juhlia varten, olen saanut tällä viikolla vain nauttia. Olen istuskellut, kastellut ruukkuja ja vain ollut. Onneksi pihassa on useita istahduspaikkoja. 

parveke-ruukkupuutarha-100outdoor

Vaikka pihasta löytyy oleskelupaikka ruokapöytineen, on käytetyin oleskelutila meidän iso parveke. Sen todellinen koko tuskin välittyy helposti, koska kuvaan parveketta niin harvoin ulkoa päin.  Yllä olevasta kuvasta saa osviittaa koosta. Parveke on noin 15 m per sivu. On ihanaa, että partsille pääsee useammasta ovesta. Katoksen ansiosta sateinen kelikään ei haittaa, jos haluaa istua kahvin kanssa ulkona. 

oleskelualue-puutarha-100outdoor

Pihasta on vuosien saatossa muodostunut puutarha, jossa on erilaisia tiloja. Kaikki ei näy kerralla. Erilaiset köynnökset ja puut ovat nyt sen verran kookkaita, että ne muodostavat rungon puutarhalle. Siellä täällä on erilaisia pienempiä ja isompia istumapaikkoja. 

pergola-hillerstorp-100outdoor

Meillä oli aiheena oleskelualueen suunnittelu  myös uusimmassa Puhetta puutarhasta -podcastisssa Johanna kanssa. Klikkaa play alla olevasta soittimesta niin pääset mukaan ääniaalloille. 

SHARE:

1 kommentti

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig