maanantai 30. maaliskuuta 2015

MUSTASILMÄSUSANNAN TALVETUS


Kollegani on sitä mieltä, että jokaisella puutarhurilla on oma pimeä kohtansa. Ja tämä on kuulemma minun. Nimittäin mustasilmäsusannaharrastaminen. Kyllä minulla joku jännä suhde näihin veijareihin on, koska en edes pidä kasvia erityisen kauniina. Ensimmäiset siemenet taisin kylvää puolivahingossa. Siemenestä matka isoksi köynnökseksi oli niin kiehtova, että olen jaksanut seurata sitä jo useamman vuoden.


Tiesin että mustasilmäsusannaa on aikoinaan kasvatettu myös huonekasvina. Nyt useamman talven seuranneena, kun se rapistaa lähes kaikki lehtensä en ihan täysin ymmärrä miksi. Luulen että kyse on ollut enemmän talvettamisesta kuten minullakin. 

Kannan köynnöksen sisään elokuun lopussa, katson kun se karistaa lehtensä, huolestun ja lopulta ihastun kun uusia lehtiä alkaa hiljalleen ilmaantua viimeistään helmikuussa. 

Öljylämmityksen aikakaudella viileä keittiömme oli mitä parhain talvetuspaikka. Siirryimme maalämpöön ja tasalämpöinen talo ei ollutkaan enää sussun mieleen. Otin riskin viime syksynä ja kiinnitin kasvutuen ihan työhuoneen ikkunaan kiinni. Arvelin että kylmä ikkuna viilentää sitä sopivasti. Leikkasin kuivia lehtiä ja varsia kunnes jäljellä oli pahimmillaan neljä tervehköä lehteä. Heikko elpyminen alkoi tammikuussa. 

Vasemmanpuoleinen mustavalkoinen kuva kertoo tilanteen helmikuun lopulta, kun kasvu oli jo käynnissä. Oikealla tilanne viime viikolta. En uskalla vaihtaa edes multia, koska tiedän kokemuksesta sussun ärtyvän ronkkimisesta. Nyt altakastelulaatikko on kyllin iso tälle yhdelle köynnökselle. Hän saa olla siinä rauhassa. Kaivan vanhaa multaa ympäriltä pois ja lisään uutta tilalle. Lannoittamisen aloitin helmikuun lopussa.

Neljä vuotta täyttänyt sussuni on jo tosi rakas. Kylvän näitä yleensä keväisin ja talvetan neljä kappaletta. Aina pari niistä kuolee. Joskus ne ovat iloisesti kukkineet sisällä jo maaliskuun alussa.
 

Mustasilmäsusannan lisäksi talvettaa voi esimerkiksi keijunmekkoa ja kelloköynnöstä. Rohkeasti kokeilemaan!

SHARE:

16 kommenttia

  1. Hyvää kasvua Sussulle!

    Meillä kaukolämpö (lämmintä ja kuivaa) aiheuttaa sen, että talvehdittaminen on todella vaikeaa.

    VastaaPoista
  2. Sama meillä nykyään. Näytti se onnistuvat silti. Tämähän on käytännössä sun kaima :D

    VastaaPoista
  3. Siis sinulla on jonkinlainen viha-rakkaus-suhde mustasilmäsusannaan. Aika hyvin pärjäät suhteesi eli sussusi kanssa.
    Ennen vanhaan monissa puutaloissa salit ja kammarit pidettiin talviaikaankin melko viileinä. Silti niissä riitti valoa. Ehkä siinä oli monien kasvien menestymisen taika. Puutalot myös hengittivät aivan eri tavoin, kuin nykyiset pulloiksi tiivistetyt asumukset. Meidän huushollissa ihan tavallisten huonekasvienkin hengissäpitäminen on vaikeaa, sillä ikkunoiden ja siis myös kukkalautojen alla on sähköpatterit, jotka hohkaavat viileimmilläänkin kuivaa lämpöä. Olen huomannut, ettei mikään kukka siitä pidä. Talvipakkasten aikaan patterit ovat tosi kuumia. Amppeleissa kukat pärjäävät hiukan paremmin, mutta toisaalta en halua kaikkea ikkunasta tulevaa valoa peittää kasveilla. On siis tyydyttävä pieneen huonekasvimäärään. Valitettavasti aina välillä unohdan nämä ongelmat ja innostun ostamaan uusia kasveja. Josko sittenkin - no paluu maan pinnalle tapahtuu nopeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahhhaaa! Ihan mahtavaa! Se on just parasta kasvihulluissa ihmisissä, että ovat niin uhkarohkeita. Aina vaan lisää arkoja ja epävarmoja kasveja. Koska aina on se mahdollisuus. Ja jolloinhan ne aina pärjäävät :D

      Poista
  4. Mä olen kans hurahtanut tohon mustasilmäsusannaan parin viimeisen vuoden aikana. Tosin teen aina saman virheen ja hommaan siemeniä vasta alkukesästä.. Eihän ne enää siinä vaiheessa kerkeä kasvaa kunnolla. Olisi ihanaa kun saisin köynnöksen kiertämään lasten leikkipaikan kiikkua. Ehkä tänä vuonna jo viisaampi tai sitten ostan valmiin taimen. :)

    Edelliseen postaukseen: vähän ois ollut kivaa päästä messuille, mutta kerrankin kun saa hetken olla kotona niin en liiku mihkään. Kohta kuitenkin alkaa taas reissaaminen niin naatitaan nyt tästä kotona olemisesta (vaikka kaikki sairastaa joko kuumetta tai kevätflunssaa). :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Köynnökset pitäisi kylvää jo alkuvuodesta. olen kyllä usein laittanut vasta maalis-huhtikuussa ja ovat kerenneet sellaisiksi pieniksi ja somiksi, mutta kuitenkin kukkiviksi. Osta valmis taimi jos haluat noin ison. Ei ne yhdessä kesässä niin isoiksi kasva.

      Paranemisiin!

      Poista
  5. Voi, sinun rakas sussusi :D. Fiksuahan tuo susannan talvettaminen on ja kasvi hienosti kiittääkin sinua kukinnallaan. Minun käy aina jotenkin sääliksi viskata roskiin nuupahtaneita kesäkukkia. Olen muuten pohtinut samaa talvetuksesta, täällä kaupunkiasunnossa (kerrostalossa) ei monikaan kukkanen nauti olostaan, esim. narsissien ja hyasinttien kukat kuivuivat ruskeiksi kastelusta huolimatta ennenkuin ehti puhjeta kukkaankaan. Vanhassa talossa ilmankosteus olisi juuri sopiva, ja kuistilla olisi juuri oikea lämpötila talvettaa kasveja :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuistia mäkin kaipaan. Meidän tuulikaapin on kansoittanut lasten tuhannet rukkaset, toppikset, pipot ja kengät. Siellä on yksi ikkuna ja olisi aika roisia sinne vielä änkää muutamat sussut :D

      Poista
  6. Pitääpä pistää korvantaakse. Meillä on eteisessä niin viileää talvisin, että siellä varmaan pystyisi talvettamaan vaikka mitä =) Ja aina pitää löytyä jokin kummallinen hurahdus =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta! Teidän talohan vetäisi näitä vaikka kuinka. Teillähän on täydellinen talvetustaloa. Ja kyllä mä sun hurahdukset tiedän :D

      Poista
  7. Hienoa, että olet saanut noin monta vuotta jo mustasilmäsusannasi talvetettua. Pitää joskus uudelleen kokeilla keijunmekon talvetusta. Kerran olen kokeillut heikolla menestyksellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kokeile. Aina sen voi roskiin nakata. Kyllä mullakin aina jotain kuolee kesken talven. Mutta joka talvi on uusi mahdollisuus :)

      Poista
  8. Minullakin on kesäisin mustasilmäsusanne olen aina ostanut valmina . nyt täytyiskin kokeilla talvettamista:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On harhaanjohtavaa myydä tätä yksivuotisena. Kesäkukkatermi vielä menee.

      Poista
  9. Talvetettavia kesäkukkia on aikamoinen liuta; lumihiutale, tupakka, pelargonia, ahkeraliisa ym. Meillä lämmitetään kahta takkaa, joten huonot mahdollisuudet on talvettaa, harmi! Huikean monta vuotta olet saanut kukkasi menestymään! Joko se on mummo iässä? :D

    VastaaPoista
  10. Meikä välttelee noita talvetettavia. Yhtenä kesänä mulla oli tuo susku, mutta ei ollut oikein tyytyväinen hoteissani. Siihen kesään päättyi toistaiseksi suhteemme. Mukavaa pääsiäistä, Kati.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig