sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

TERVEISIÄ MESSUILTA


Neljä päivää Kevätpuutarha–messuilla hurahti kuin siivillä. Kannoin uskollisesti kameran mukaan töihin joka päivä ja kotiin päästyäni totesin kuvanneeni aivan naurettavan vähän. Se kyllä kertoo enemmän kiirestä kuin innosta. 
Eniten kuvia löytyi Eva Wuiten suunnittelemasta modernista pihasta. Kävin muutenkin pyörimässä näytepihoilla ennen töiden alkua. Itse koin saavani niistä paljon enemmän irti kuin valtavasta tulppaanimerestä. Plussaa myös siitä, että tuotteiden nimet ja yritykset olivat selvästi esillä.

Oli mahtavaa nähdä, että suomalaisilla messuilla oli satsattu näin paljon isoihin espalier–puihin. Myös isot Elhon ruukut olivat näyttävät. Muovista tehdään nykyään yllättävän kivoja juttuja pihalle. 
Vehoniemeltä tulleet laatat olivat mielenkiintoiset. Näitä voisin harkita myös omalle parvekkeelle.


 Moni bloggaajatuttu kävi moikkaamassa minua Kotipuutarhan osastolla, mikä on aina tosi ilahduttavaa! Kukkalan Sannan tapasin ensimmäistä kertaa, mutta monta muuta olenkin jo tavannut aiemmin. Sannan kuten monen muunkin kohdalla oli kyllä sellainen olo, että vanhoja kavereitahan nämä ovat. Niin monta vuotta ollaan toistemme blogeissa luuhattu :)


Suunnittelin Kotipuutahan osastoa jo viime syksynä. Oli ilo nähdä miten kivalle roikkuvat lasipurkit mehikasveineen livenä näyttivät. Katsotaan jaksaisiko sitä omallekin parvekkeelle tämmöisen kasata.

 

Taidan tehdä vielä rauhallisen messukierroksen muiden puutarhablogeissa. Nyt kun on aikaa siihen katseluunkin.

Mukavaa viikon alkua!

SHARE:

13 kommenttia

  1. Minäkin ihastuin noihin Vehoniemen laattoihin. Kyselinkin pitkään laatoista edustajan kanssa. Koko osasto oli kauniisti toteutettu.
    Kukkapaljous tekee tietenkin hyvää kevätkaipuuseen. Mutta messuilta sitä odottaa eniten ideoita ja uusien materiaalien ja kasvien esittelyä.
    Mä tykkäsin tosi paljon noista sun suunnittelemista roikkuvista lasipurkeista. On tärkeää, että ideat on toteuttamiskelpoisia. Juuri sellaisia olivat nuo lasipurkit ja tuo raudoitusverkkoteline.
    Minäkin innolla kiertelen muiden blogeissa, katsellen vielä kerran messut läpi.
    Oli muuten tosi mukava nähdä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli tosi kiva nähdä! Ne laatat voi laittaa suoraan hiekalle. Lisäksi ne voi asentaa parvekkeelle muovipidikkeillä. Varsin vuokra-asuntoon idea on hyvä, koska laatat voi kerätä mukaan pois muuttaessa. Toivottavasti messuilla on jatkossakin tällaisia ideapihoja. Ideaterassit olisi kans tosi jees!

      Poista
  2. Minä kaipasin puutarhapatsaita, vaatteita, huvimajoja, kaariportteja, vesiaiheita yms. Mulle oli liikaa kiveä ja harmaata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moni muukin sanoi, että liikaa kiveä ja harmaata. Ihmettilin myös että missä oli esim Kekkilä tuotteineen. Niillä oli joku kylmäständi Omakotimessujen puolella, mikä oli kummaa. Mä olisin kaivannut myös pergoloita.

      Poista
  3. Kiva käydä näilläkin messuilla blogien kautta, tänne en nyt tullutkaan kun Tukholma kutsui! Hienoja kuvia olet ottanut, tuo kukkapurkkiraudoitusverkkosysteemi on tosi hieno, taidan näyttää sitä isännälle...olisi paikkakin tiedossa! Tampereen messuilla on varmaan kaikkea yllätyksiä tiedossa...niitä odotellessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna mäkin olen toivon mukaan Tukholmassa ja ihan vapaalla. Tampere houkuttaisi täälläkin. Katsotaan ehtiikö.

      Poista
  4. Tämä blogeissa messukierroksen tekeminen on kyllä helppo tapa nähdä vielä uusia asioita ja toisia kuvakulmia :) Mukavaa, kun niin moni tekee niistä postauksen.

    Ja oli huippuhauskaa tavata Kati :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Ensin neljä päivää paikan päällä ja vielä pitää saada blogeista katsoa samat ständit. Ettei vaan mitään missaa :D

      Poista
  5. Kivoja ideoita myös meille , ketkä emme messuille päässeet;) Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Kyllä mäkin aika kaihoista olen kaikki Tukholman messujen kuvat katsonut. Onneksi on blogit!

      Poista
  6. Kotipuutarhalehden osastolla käydessäni taisit olla liesussa. Toisen kerran sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi höh. Ja itsestä tuntuu että koko ajan siellä jökötin. No kävin mä syömässä välillä. Toiseen kertaan!

      Poista
  7. Oli kiva törmätä Kotipuutarha-lehden osastolla ja vaihtaa muutama sananen :) Toivottavasti uskallat eksyä minunkin vähän laiskasti päivittyvään blogiin osoitteessa: eripuraset.blogspot.fi

    Terkuin Johanna Eripurasten Rauhalasta

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig