lauantai 11. marraskuuta 2017

Lumihiutaleita kuitukankaasta


Perinteiset paperista tehtävät lumihiutaleet taipuvat monen muuhunkin materiaaliin kuin tulostimesta löytyvään A4:een. Suosikkejani ovat ohuet ja läpikuultavat paperit. Tavallisesti saksin hiutaleia silkkipaperista. Tänä vuonna silmiin osui Eurokankaassa niin vastustamaton kangas, että pakkohan tätä oli kokeilla.


Kyseessä on Deco kuitukangas. Hieman kimalteleva ja läpikuultava kangas on ikäänkuin liimattu kasaan eripituisista hohtavista kuiduista. Pinta ei ole tasaisen läpitunkeutumaton, mutta suuria reikiä kankaassa ei ole. 


Haastavin työ oli saada kangas pysymään taitoksissaan. Paperista poiketen kangasta ei voinut painaa tiiviisti saumoilleen. Sen takia pakettia on pidettävä tiukasti hyppysissä, kun reikiä leikkaa. Velttoilu hommassa sai kankaan liikkumaan ja reiät eivät asettuneet enää symmetrisesti. Tykkään tavallisesti leikata melko haastavia kuvioita silkkipaperiin. Kankaan kohdalla totesin varmemmaksi mennä aika simppeleillä ja pienillä koloilla. Kuitu antaa paljon anteeksi, sillä kaikki tämä kimaltelu saa tähtösen näyttämään paljon koristeellisemmalta.


Tähdet säihkyvät ikkunassa ihanasti. Kuitukankaiset lumitähdet muistuttavat aitoja esikuviaan todella paljon. Kangas on kuin jäähilettä itsessään. Luulen, että nämä kaunokaiset paketoin loppukaudesta kauniisti pahvilaatikkoon ja kierrätän myös ensi vuodelle. Niin kivoja näistä tuli!


Leppoisaa sunnuntaita ja ihanaa isänpäivää kaikille!
SHARE:

7 kommenttia

  1. Onpa kauniita. Tuovat mukavaa talvi- ja joulutunnelmaa.

    VastaaPoista
  2. Tuo kuitukangas on kivan näköistä <3 Kivoja hiutaleita!

    VastaaPoista
  3. Ihania! Onpa kiva idea. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Ihana idea ja erityisen kauniit ja tunnelmalliset kuvat! <3

    VastaaPoista
  5. Näistä on moneksi! Minä tahtoisin kuitukangasliinoja kokeilla siivoukseen, sopii kuulemma monelle pinnalle. Tällaisiin teoksiin en olekaan törmännyt. Hienoa että on näitä luoviakin ihmisiä! Hienot kuvatkin.

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig