maanantai 15. tammikuuta 2018

ultraviolettia

Vuoden väri on taas julkaistu Väri-instituutti Pantonen toimesta. Pantone sävy 18-3838 ultra violet on tämän vuoden juttu. Minusta on hauskaa arvuutella etukäteen mitä värivelhot ilmoittavat vuoden alusta. Itse veikkasin tummaa sammunutta syvänsinistä. Melko lähelle osuin, mutta violetti yllätti silti.


Itse olen ratsastanut tämän trendin huipulla jo vuosikausia. Violetti on ehdottomasti yksi kantavista väreistä puutarhassani. Siihen perustuu meillä ruukkupuutarha, köynnös- ja perennavalikoima. Koko violetin ja liilan väriskaala on edustettuna hyvin voimakkaasti. Vaaleanpunainen on puutarhassani violetin ehdoton aisapari.


Violetin ja vaaleanpunaisen väriliitto lienee meillä puutarhaihmisillä yksi suosituimmista värimaailmoista. On hupaisaa mummotella menemään vuodesta toiseen samalla meiningillä. Yhtäkkiä sitä huomaa olevansa muodin huipulla tuosta vaan.


Sanomattakin selvää on se, että kasvatan samat tutut jättiverbenat ja kelloköynnökset myös tälle kesälle. Ja seuraavalle ja sitä seuraavalle. Parvekkeen parvekelaatikot tuskin olisivat mitään ilman violetteja petunioitaan. Ensi kesänä tosin on hieman uudistuneempi fiilis ihan vaan tästä äkillisestä muodikkuuden puuskasta. Kyllä nyt tuulet puhaltavat meille puutarha-ihmisille. 


Näihin tunnelmiin on hyvä lopettaa. Ihan hetkeen ei tästä kukkaloistosta nautita. Ihmetellään lumimaisemaa vielä ennen tätä. Pukekaa lämmintä päälle. Talvi on vihdoin täällä. 

Ihanaa loppuviikkoa!


SHARE:

4 kommenttia

  1. Me viestiteltiinkin jo privaatisti, mutta laitan kommentin vielä tännekin. :)
    Meillä on tosiaan aivot alkaneet käydä ilmeisen samaan tahtiin, kun kirjoittelemme samoista aiheista sattumalta samaan aikaan. Sitä se ihana puutarhaystävyys teettää! <3
    Minusta violetin värin tunnelmiin vaikuttaa todella paljon, minkä kanssa sen yhdistää. Keltaisen kanssa se on niin ärtsy, että ihan ahdistun. Mutta vaaleanpunaisen tai valkoisen kanssa se on niin ihastuttava.
    Näissä kuvissa oli aivan käsinkosketeltava tunnelma. Varsinkin tuo vaaleanpunaisten saappaiden kuva, on aivan ihana! Kyllä tuli kesää ikävä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! <3 Mulle riittää oikeastaan ripaus ultraviolettia ja mieluummin paljon pehmeää hennon liilaa. Sellainen hennon vaaleankeltainen menee ripauksena sekin. Raju violetti-keltainen aiheuttaa päänsärkyä täälläkin :D

      Poista
  2. I blog quite often and I seriously appreciate
    your content. Your article has truly peaked my interest.
    I will take a note of your blog and keep checking for new information about once per week.
    I subscribed to your Feed too.

    VastaaPoista
  3. Minä en ole aiemmin oikeastaan suuremmin kiinnittänyt edes huomiota violetteihin kukkiin, mutta viime kesänä aloin ihastua niihin. En vaan oikein tiedä, onko sen värisille kasveille tilaa pienessä puutarhassani.. Blogissani muuten odottaa sinua haaste, käyhän kurkkaamassa, jos ehdit. :)

    VastaaPoista

MINIMAL BLOGGER TEMPLATES BY pipdig